Kylläpä alkoi hyvin tämä päiväkirjan kirjoittaminen...

Eilen raastin 2 tuntia ajatuksiani tähän blogiin sekä tarinaa siitä, kuinka minä ja syöpä kohtasimme. Kun teksti oli viimein valmis, niin painoin ESIKATSELE-nappulaa.. Tuloksena, että koko teksti hävisi jonnekin bittiavaruuteen kaikkine hienoine ajatuksineni. Meinasi kuulkaa tämä tietokone lentää samalta istumalta tuonne jorpakkoon. Sillä vihalla, se olisi lentänyt todella kauas.

Tämä ehkä kertoo hyvin niistä tunteenpurkauksista, joita koen melkein päivittäin. Tunteeni, ajatukseni, kaikki ovat ihan yhtä mylläkkää. Yhtenä hetkenä olen rauhallinen, toisella minuutilla saatan itkeä purskauttaa ja sitten raivo yhtäkkiä jotain niin viatonta kohtaan (kuten tietokonetta kohtaan...vaikkakin se oli sen syy!!) Elämäni on muuttunut muutamassa kuukaudessa, enkä osaa hillitä tunteitani. Kaikki tuntuu olevan hieman sekaisin. Sen takia halusin laittaa tämän päiväkirjan pystyyn. Paikan, minne voisin käydä laittamassa ajatuksiani ja samalla saisin niitä lokeroitua johonkin järkevästi (?).

Nyt en käytä tänään kahta tuntia siihen tarinaan, kuinka tämä alkoi. Saatte tiivistelmän, jotta saan vihdoin julkistettua elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen.

Heinäkuussa minulla alkoi ihme kuumeilu (joka päivä 38c). Lääkäristä sain ensin antibiootit poskiontelontulehdukseen ja sen jälkeen keuhkokuumeeseen..sitten tapasin täpäkän lääkärin päivystyksessä, joka teki minulle ison kasan kokeita ja niiden tuloksena laittoi minut sairaalaan lähetteellä lisätutkimuksiin. Kolme viikkoa kuumeessa ja sairaalassa löytyi syy. Minulta löytyi mahasta valtava kasvain. Muistan ultraäänilääkäreiden jutustelun ultraääntä otettaessa :" Sitä on joka puolella..Joo-- oikealla, vasemmalla. Tuntuu, että se täyttää koko vatsanalueen."  Sairaalan sisätautilääkäri totesikin löydöksen jälkeen hyvin: "Ei sitten ollut poskiontelontulehdus...ei." Siitä sitten naistentautien osastolle ja olin sen jälkeen sairaalahoidossa 5 päivää, koska tulehdusarvoni (CRP) oli 170. Sairaalasta sain lähetteen kiireellisenä Naistenklinikalle Helsinkiin.

Kasvainta oli turha tutkia lisää. Se oli niin iso. NKL:n lääkäri sanoi, että leikkaus on ainoa keino selvittää mikä se on ja missä se on kiinni. EI muuta, kuin mummo auki ja katsotaan, mitä sieltä löytyy. Leikkausaika oli sovittuna 3.9.2009. Jouduin sairaalaan sisälle 4 pv ennen leikkausta, sillä CRP oli noussut yli 200 ja kuumetta yli 39c. Antibioottia vaan suoneen ja odottelin leikkausta. Leikkaus pelotti. Olen ylipainoinen ja BMI siinä rajoilla, että nukkumatit suostuisivat edes nukuttamaan...mutta olihan tuo kasvain saatava pois sisältäni. Ennen leikkausta kuvailisin olotilaani aivan järkyttäväksi. Maha oli valtava, aivan pinkeä ja se painoi esim. vatsalaukkuani niin, etten viimeisinä päivinä pystynyt päivän aikana syömään kuin yhden viilin ja puoli lasillista mehukeittoa, ei mitään kiinteää ruokaa. Päivää ennen aloin myös oksennella, se johtui mielestäni yskästä, joka sai refleksin aikaan. Minulla ei ollut pahoinvointia. Järkeilin itse jälkeenpäin, että yskä ehkä syntyi, kun kasvain painoi palleaa?! En tiedä.

Leikkaus onnistui hyvin. Koko leikkaustiimi oli loistava, kun tapasimme salissa ennen operaatiota. Kun heräilin heräämössä, ensimmäinen ajatukseni oli, että minä heräsin!! Minä heräsin leikkauksesta!! Jippii! Onnenkyyneleetkin siinä tuli, koska leikkausta olin pelännyt ekaa kertaa elämässäni niin paljon. Ehkä jännitystä lisäsi se, että kukaan ei tiennyt mitä sisältäni löytyy. Olen ihminen, joka haluaa tietoa mahdollisimman paljon. Mielummin liikaa, kuin liian vähän. Lääkärin tullessa keskustelemaan kanssani seuraavana päivänä, muistan sanat :

" Kasvain oli 7 kiloa painava möllikkä...teratooma...siis hieman pahanlaatuinen"

Minulla oli ollut 4 vuotta sitten oikeassa munasarjassa dermoidikysta (hyvänlaatuinen rakkulakasvain). Tämä teratooma oli lääkärin selityksen mukaan dermoidin pahanlaatuinen pikkuveli. PIKKUVELI?!?!? Seitsemän kiloinen pikkuveli? Kyllä mä sanoisin nyt, että isoveli. Tämä teratooma oli sitten kiinni vasemmassa munasarjassa ja sen puolen munasarja poistettiin samalla. Vatsaonteloon oli myös kertynyt vapaata nestettä ja leikkauksessa otettiin hurjasti koepaloja etäpesäkkeitten varalta. Makasin naistenklinikalla leikkauksen jälkeen ja minulle kerrottiin, että kasvain oli pahalaatuinen. Syövästä kukaan ei puhunut mitään, vaikkakin se on suoraan syöpä tuo pahanlaatuinen kasvain. Sen ymmärtämisessä minulla meni hetken aikaa. Muistan pelänneeni syöpä sanaa, se tuntui niin lopulliselta sanoa syöpä. Nyt se käy jo paljon helpommin.

Koepalojen vastaukset kestivät yllättävän kauan, yli 4 viikkoa. Onneksi patologi oli ne todennut puhtaiksi. Ainoastaan tällä erää tuo kasvain oli kokonaisuudessaan pahanlaatuinen. Olen nyt käynyt koko vartalon CT-kuvissa, joissa myös etsitään vatsan ja keuhkojen alueelta etäpesäkkeitä. Niiden tulokset saan huomenna, kun minulla on aika NKL:n poliklinikalla. Huomenna pitäisi saada myös sitten hoitosuunnitelma, sillä sytostaattihoidot alkavat minulla joka tapauksessa. Sen verran ärhäkästä tapauksesta on ollut kyse.

SEITSEMÄN kilon kasvain tarvitsi aikaa 8 kuukautta kasvaa.. olin käynyt edellisen kerran gynekologilla viime vuoden marraskuussa lapsettomuushoidoissa ja siellä tehtiin mm. alakautta ultraäänitutkimus. Mitään ei näkynyt silloin. Suosittelenkin totta tosiaan säännöllisiä gyne-käyntejä kaikille naisille..vaikka minun tapauksessa siitä ei ollut mitään apua. Ei voi muuta sanoa kuin, että vauhdilla on tuo kasvanut.

Teratooma... epäkypsä itusolukasvain..immature teratoma. Tässä nimityksiä, mitä olen löytänyt tälle otukselle. Mitään muuta en siitä oikein tiedäkään. Google-tohtori antaa hakuun vain vauvojen teratoomia tai miehillä kiveksissä olevia teratoomia. Minulla on yksinäinen olo. Mikä tämä on?! Mistä tämä on minulle tullut!? Tietääkö kukaan miten tämä hoidetaan!? Apua?!

Onneksi löysin Syöpäjärjestöjen sivuilta YHDEN naisen, jolla myös tämä teratooma ilmestyi vuosi sitten. Hän on jo palannut työelämään, käynyt läpi nämä ajatukset, sytostaatit ym. Saan häneltä vertaistukea. Olemme molemmat 35-vuotiaita (eli siis nuoria!!!) Munasarjasyöpähän on yleisesti yli 60-vuotiaitten syöpä. Mutta edelleenkään teratoomaa, ei Suomessa tavata naisilla kuin muutaman kerran vuodessa, jos sitäkään. Viime vuonna tämä tuttavani ei löytänyt ketään, jolla olisi ollut teratooma, hän oli ihan yksin. Minulla kävi tuuri, että löysin hänet ja saan hänen kanssaan kirjoitella tästä asiasta. En tunne olevani niin yksin. Toisenkin naisen löysin tuon saman järjestön sivuilta *(keskustelupalstalta), hänellä on ollut teratooma/munasarjasyöpä vuonna 2001. Täytyy katsoa, josko ottaisin häneenkin yhteyttä?!

YSTÄVÄT ja PERHE ovat ihania. Vaikka kirjoitinkin, että olen yksinäinen...olen yksinäinen vain tämän asian kanssa. Vain tämän läpikäynyt ihminen ymmärtää, miten mieli myllertää. Olen tänä lyhkäisenä sairastumisen aikana huomannut kuinka paljon merkitsee, että minulla on ihana perhe ja  ihania ystäviä ympärillä. Aivan ihania, rakkaita ystäviä. Mitä olisikaan elämä ilman heitä? Olen myös huomannut ketkä ovat hävinneet ja heistä minulla on surkea olo.. miksi he eivät ota yhteyttä, juuri kun tarvitsisin heitä eniten?! Ymmärrettävästi ihmiset ottavat näitä asioita käsittelyyn eri tavoilla. En surkuttele heidän perään, jotka eivät minua osaa lähestyä kun minulla on syöpä. Olen niin iloinen niistä voimavaroista, jotka saan niiltä ystäviltä, jotka pitävät yhteyttä ja uskaltavat seisoa rinnallani, tapahtui mitä tahansa.

Pieni puhelu, tekstiviesti, kortti tai pieni paketti.. Näitä kaikkia olen saanut sairastumiseni aikana ja ne ovat piristäneet päivääni valtavasti. Miten onkaan ihanaa saada OIKEAN postin kautta pieni paketti tai kirje, niitä tulee normaalisti ihan liian harvoin tai no, ei oikeastaan ollenkaan!! Pieni ajatus siitä, että sinua ajatellaan, korostuu näinä hetkinä aivan älyttömän paljon. Vaikka olenkin välillä hirveä kiukkupussi tai en vastaa puhelimeen joka kerta. Välillä ei vain jaksa keskustella..välillä vaipuu omaan päähänsä, eikä halua jakaa ajatuksiaan kenellekään. Onneksi hyvät ystävät ymmärtävät tämän :)

Minä ja syöpä.

Tämä on meidän päiväkirjamme. Me kuljemme tämän matkan yhdessä. Haluan myös, että sinä, joka taistelet saman asian kanssa...tai jos sinulla on teratooma, saisit apua tästä päiväkirjasta. Ajatuksia, mietteitä, raivareita, hempeilyä, surua, iloa ja kaikkea muuta siltä väliltä tulen tänne laittamaan.