Ompa outo olo. Toiseksi viimeinen sytostaattihoito takanapäin ja enää yksi jäljellä. En voi sille mitään, mutta ajatukset rullaa joka hetki sairastumisen ja sairastamisen ympärillä.. Enpä olisi uskonut, että ”hoidoista luopuminen” olisi näin vaikeaa tai että ne aiheuttaisivat näin paljon mietintää taas kerran pienessä päässä.

Olin suunnitellut jo kauan tuon viereen ilmestyneen ”sairastuminen pähkinänkuoressa”- tekstin tekemistä, sillä siitä saisi nopealla vilkaisulla katsottua miten kaikki alkoi jne. Täältä muitten höpinöitten joukosta niitä on sangen vaikeaa löytää, kun mä vielä höpisen niin paljon (asiaa ja asian vierestä). Kun sain sen vihdoin tehtyä eilen, niin jäin miettimään itsekseni, että kaikkea sitä onkaan kokenut niin pienessä ajassa. Olin onnekseni niitä kirjoitellut muistiin saamaani kirjaan nimeltä Selviytyjän matkaopas, eihän niitä varmaan muuten olisi noin tarkkaan muistanut. Muistan kuinka tutustuin tuohon matkaoppaaseen jo sairaalassa ja sain sitten ihan ihka oman version yllätyksenä postissa Kangasalalta. Erittäin tärkeä kirja minulle silloin sairastumisen alussa ja itseasiassa mietin, että jospa lukisin sen nyt uudelleen, voisin siitä saada vinkkejä myös tähän hetkiseen mielenmyllerrykseen (tämä kirja on siis Suomen syöpäpotilaitten julkaisema kirja, jossa käsitellään sairastumista ja antaa eväitä tulevaan).

Itseasiassa tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä, ajatuksista tai niiden kiemuroista huolimatta. Ehkä tähän miettimiseen kirvoitti taas tuo käynti tuolla sairaalassa. Tämän päiväinen vierustoverini ei luultavasti saanut kauhian hyviä uutisia omasta tilanteestaan. Käsky kävi lääkärintarkastuksen jälkeen TT-kuviin ja tämän päiväinen hoito jäi häneltä saamatta. Keskusteltiin siinä hetki, ennenkuin hoitjat olivat laittaneet paperit kuntoon. Mitä tuohonkaan voi oikeastaan sanoa? Voimia ja jaksamista toivotetaan joka hoitokerran jälkeen muille syöpäsisarille, mutta tuossa tilanteessa se tuntui hieman kornilta.. Pääasia oli varmaan, että keskusteli, oli läsnä. Eihän meistä kukaan tiedä, kuinka juuri se oma syöpä käyttäytyy. Koko sydämestäni toivon, että se pirulainen pysyy poissa koko loppuelämäni. Tietysti täytyy jollain tasolla myös ottaa huomioon, että se voi uusiakin, mutta eihän joka päivä sitä pelkäämällä voi elää normaalia elämää. Hetkisen varmaan vie, että oppii taas olemaan..

Nyt listaankin tähän loppuun kasan mieleenjuolahtavia positiivisia asioita, jottei mene niin murheelliseksi ja pohtivaksi tämä kirjoitus.

  1. Jippiiii! Huomenna mennään kyläilemään kahden ihkuliini-ihmisen luo. Pääsen siis maailmalle :)

  2. PipoGalleriassa paaaaaljon uusia kuvia! Kiitos kaikille ihanille ”pipottajille”. Ei kuulkaa Sannan päätä palele tällä pipovarastolla.

  3. Toiseksi viimeinen hoito ohi!!

  4. Vaikka olen lihonnut ihan sikana, mahdun silti vanhoihin vaatteisiini.

  5. Uusi sänky saapuu pian.

  6. Sain labra-ajan lähimpään terveyskeskukseen (10km) viimeisen labran kunniaksi... Läheskään aina en ole saanut ja olen joutunut ajamaan Lohjan sairaalaan, jonne on vain 40km matkaa..Tää on melkein kuohuviinin paikka :)

  7. ”Kohta tulee kesä”, sanoi taksikuljettajani tänään. Niin tulee juu, hetken päästä, ihanaa.