Viikonloppu oli raskas. Olen hieman herkempi kuin ennen, mutta pärjään. Toivon, että kaikki läheisenikin pärjäävät. Meille on tapahtunut niin paljon pienessä ajassa, mutta kaikesta on selvitty..yhdessä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en ole pystynyt olemaan niin läsnä, kuin olisin halunnut olla. Voimani eivät riitä, vaikka haluaisinkin olla voimakas ja vahva.

Olen jotenkin lamaantunut. Haluaisin touhuta ja tehdä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä, mutta huomaan nopeasti, etten oikeastaan saa aikaiseksi mitään. On olemassa työ-minä sekä koti-minä ja ne ovat tainneet mennä nyt hiukan sekaisin.

Työ-minä on touhukas esimies ravintola-alalla, joka haluaa,että asiat tapahtuvat nopeasti ja kerralla oikein. Asiakkaita kuunnellaan ja toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Töissä mennään lujaa ja päivätkin saatoivat venähtää jopa 12-16 tuntisiksi. Tammikuussa availin uuden yrityksen palveluksessa isoon yrityspuistoon 2 ravintolaa sekä kahvilan. Tuloksena itselläni yli 250 ylityötuntia puolessa vuodessa... Kesän lomat olivat siis ansaitut. 8 viikkoa oli lomaa tiedossa, josta kylläkin sitten loppujen lopuksi vain 2 viikkoa olin terve. Ansaitut kesälomat... Kuullostaapa nyt hirmuisen tyhmältä. Miten voi olla ”ansaittua”, että painaa töitä aivan liikaa ja polttaa siinä salaa itseään loppuun, eikä edes tajua sitä itse. Tai tajuaa, muttei tee mitään asian hyväksi. Kaipa minua sitten voi sanoa narkomaaniksi.. työnarkomaaniksi. Työasiat tulivat mieleeni viime viikolla, kun soittelin esimiehelleni sairaslomastani ja hoitosuunnitelmasta. Enpä saanut omaa esimiestäni kiinni, sillä YT-neuvottelut olivat päättyneet hänen kohdaltaan huonoimmalla tavalla. Lama alkaa vasta nyt todenteolla koskemaan esim. palvelualoja, kovat ajat ovat siellä edessäpäin. Huomenna olen menossa käymään töissä.. toivon, että en ala murehtimaan työasioita. Siellä ei nimittäin kaikki asiat ole ihan kunnossa, kun olen ollut poissa. Toisaalta voisin yllättyäkin itseeni, jos kerrankin ajattelisin enemmän itseäni kuin töitä?! Enkä kokisi ”huonoa mieltä”, kun olen sairaslomalla. No joo, tää kuullostaa jo niin hullulta, ettei sitä varmaan ymmärrä kukaan muu kuin minä..

Koti-minä on möllöttäjä. Ehkä työ-minä on aina vienyt kaikki energiat!?!? Koti-minä rakastaa rauhallisia iltoja, hyvää ruokaa ja punaviiniä. Ei kauheata suunnitelmallisuutta eikä valmiita ohjelmia esim. kesälomalle. Koti saattaa olla hieman hujanhajan (toisin kuin töissä kaikki täytyy olla tip-top), mutta kotona on hyvä olla, eikä siitä hujanhajan-oloa stressata. Koti on rauhoittumisen ja latautumisen tila.

Nyt koti- ja työ-minä ovat menneet sekaisin. Yritän kokoajan keksiä jotain tekemistä,että en möllöttäisi koko päivää. Hyödyllistä tekemistä, jotain jota olen joskus suunnitellut tekeväni, mutten ole työn takia kerinnyt. On paljon asioita, joita voisin tehdä ja jonkun mielestä pitäisi tehdä..mutta yllätys, yllätys: en saa tehtyä oikein mitään. Kaipa tämä lamaantuminen jotenkin liittyy myös tähän sairastumiseen!? En tiedä. Toisina päivinä jaksaa toisina ei. Niskastaan on itseään otettava välillä kiinni.

Ostin jo kuukausi sitten ison kasan vaaleanpunaisia askartelutarvikkeita. Tarkoituksena on tehdä joulukortteja. Ensimmäisen viikon aikana sain tehtyä 2 kpl. Kummityttöni avustuksella sain myöhemmin tehtyä lisää muutaman, nyt saldo on kaikenkaikkiaan 17 kpl. Pikkuhiljaa... Askartelu on aivan ihanaa terapiaa, kunhan saan itseni tekemään niitä kortteja. Viime vuonna kortteja lähti maailmalle noin 60 kpl, joten tekemistä riittää vielä. Onneksi kuitenkin tämä projekti on aloitettu ajoissa..jouluun on aikaa vielä pari kuukautta. Terapia-mielessä sitten valitsin korttimallin, missä on sitten paljon leikkaamista ja liimaamista. Niskasta kiinni vain ja hommiin, vai mitä?

Jos sitten joku päivä tekee mieli möllöttää, niin sittenhän möllötän.

Tänään kaikesta huolimatta teen muutaman joulukortin ja vaaleanpunaisia siksi, että se on maailman paras väri ja sitä katselemalla tulee iloinen mieli.