1) jos antaa pikkusormen, hetken päästä menee ihan oikeasti koko käsi (...ja sen jälkeen puoli ruumista)

2) kun kyse on laihduttamisesta, on turha puhua painonhallinnasta, uudesta ruokavaliosta, uudesta elämäntavasta, paremmasta elämäntavasta. Laihdutus on laihduttamista ja sillä siisti.

3) Jos antaa luvan itselleen välillä herkutella, niin siitä ei seuraa kuin kaaos. Seuraavanakin päivänä tekee mieli herkutella ja sitä seuraavana... ai mitkä sopat? Pitäiskö tässä jotain soppia syödä vai?

4) Ruisleivän himo on pahasta. Jos syö yhtenä päivänä ruisleipää, niin varmasti syö seuraavanakin päivänä ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana..

5) Tämän ihmisen on pakko laihduttaa=saada painoa alas, sillä ei ole kiva olla. Mutta mikä hittolainen siitä tekee niin vaikeaa? Ja nyt varsinkin, kun on löytänyt sopivan keinon sen pudottamiseen ja se putoaa, kun käyttäytyisi oikein. Miksi mä mokaan kokoajan? Miksi mun mielessä kummittelee kokoajan esim. ruisleipä? Ovet lukkoon ja mummo sisälle lukkojen taakse, siinä on varmaan kohta ainut keino.

6) Ruokaholisti on kuin alkoholisti. Se syö salaa, kun muut ei näe. Sen on helpompi antaa periksi mieliteoille, koska on aina ennenkin antanut periksi. Miksi siis kiusata itseään.. eihän kyseessä ole kuin ruisleipä?! Ruisleipä kuullostaa niin viattomalta, sehän on parempi kuin suklaa. Pötypuhetta, sanon minä. Ruisleipä on kuin alkoholistille viina. Jos ei pysy aisoissa, niin silloin ei saa sitäkään ottaa. Tulipahan sanottua tämäkin ääneen. Mä olen ruokaholisti. Nih.

Tänään laihdutus on pepusta. Tai siis on ollut jo koko tämän viikon, vaikka tulokset ovat olleet hyviä. Edelleenkin, jos annat pikkusormen, viedään koko käsi. Se pitää meikäläisen kohdalla niin paikkaansa. Ei ole välimaastoa, on vain opettelua. Kaikkea ei voi saada ja Sanna hyvä, sinä ET kuole nälkään, vaikka et saisi kuin sopparuokaa. Pentele! Olen vihainen itselleni. Nyt en anna armoa vaan mökötän. Mä halua sinne suljetulle läskileirille, NYT HETI SAMANTIEN! Tulkaa hakemaan mut NYT!