Huh. Kyllä on taas pakarat saaneet kyytiä, kun sienimetsässä tarvottiin torstain kunniaksi tänään taasen neljä tuntia. Täti oli löytänyt "satumetsän", jonka piti olla tasaista ja kaunista, jotta mun lonkka ei taas huutais hoosiannaa retken jälkeen. Löytyihän se satumetsä, mutta siellä mitään sieniä ollut. Rinteessähän ne suppilovahverot asustaa ja sitä sitten pingottiin ylös alas koko retkiaika. Minä en tässä vaiheessa missään nimessä valita, huomatkaa se, sillä liikunta on hyvästä ja pakaratkin saa huutaa vaikka joka päivä, jos kipu on tervettä (eli lihasten käytöstä johtuvaa kipua!). Suppilovahveroita ja mustia torvisieniä tänään löydettiin, muut sienet on jo varmasti saaneet liikaa kylmää. Ja hei!! Mä olin ekaa kertaa tänä syksynä normaalinäköisen ihmisen kanssa tänään sienimetsässä. Ei pupuja, ei CSI-agentteja vaan ihan vain täti. Olipa hassua kaiken tämän koetun jälkeen. Tämä kertoo vain oikeastaan siitä, että kylmyys on vienyt hirvikärpäset metsästä ja tätikin uskaltaa jo ilman suojavarusteita metsään :) Hyvä Täti!!

Eilen muuten sitten innostuin tekemään niitä koruja niin pitkään, ettei tullut edes blogiin kirjoiteltua. Aika hurahtaa niitten kanssa niin valtavan nopeaan. Kehtaankohan taas kertoa?! Hih, viimeiset korut tein otsalamppu päässä. No joo, tähän on hyvä selitys, sillä meidän tupakeittiön lamppu ei ole keittiönpöydän yläpuolella vaan hieman viistossa oikealla, jotta se valaisee koko tuvan. Tein sitten viimeisenä mustaa tilaustyötä ja piti siihen laittaa myös reikiä ennen paistamista. Enhän mä nähnyt mitään. Pakko oli hakea otsalamppu avuksi ja Ukko-Kulta naureskeli vieressä, että jo on järkevän näköistä hommaa... Tulipahan tehtyä! Nih! Joskus kun mulle tulee se oma askarteluhuone tuonne ylös, niin sinne tulee kyllä kunnon valaistukset.

Tänään muuten mieteskelin siellä metsässä kaikkea kivaa. Mä olen niin onnellinen, jotta tajusin ottaa tämän vuorotteluvapaan. Niiiiiiiiin onnellinen. Mä saan tehdä ja olla. Tehdä asioita joista mä tykkään ja olla huolehtimatta työasioista. Varmaankin ekaa kertaa elämässä mä keskityn kivoihin asioihin ja ihmisiin, enkä vain siihen työntekoon ja suorittamiseen. Tottakai mun touhottaminen on varmasti korvausta työssäololle, pakko keksiä jotain hommaa kokoajan. Eipä ole työpaineita, ei myyntitavoitteita, kateprosentin tuijottamista ja henkilöstökulujen tarkkailua. Välillä täytyy vain tarkkailla oman pankkitilin saldoa, ettei mene miinukselle ja jos menee, tarttee keksiä jotain, millä sinne saa lisää rahaa. Se on ainut tarkkailun kohde tällä erää, eikä sekään ole onneksi aiheuttanut mitään ihmeellisiä paineita taikka tuskia. Ihmeen pienellä pärjää, kun on tarvis.

Ollaan Ukko-Kullan kanssa muuten päätetty, että me karataan jonnekin ulkomaanmatkalle reilun kuukauden päästä. Jonnekin ihanaan lämpöseen pitäisi päästä, kun ei olla ainakaan sataan vuoteen oltu missään... Oltaisko kolme-neljä vuotta sitten oltu Kuubassa? Alan katselemaan sitten lähemmin äkkilähtöjä, sillä päästään sitten lähtemään noepammalla rytmillä liikenteeseen. Äitikin lupautu jo kissavahdiksi, kaikki asiat on kunnossa. Ja se verran tuli veronpalautusta, että niillä rahoilla pääsee jonnekin lähtemään.. muutenhan kyseessä olisi mun osalta ihan haaveilua tuo matka. Hui! Menispä aika nopeaan ja tietäis minne päästään lähtemään. Jipppiiii!

Ensi viikolla tulee kuulkaa sellanen jymy-ylläri muuten, että ette usko.... Mäkään en meinaa sitä uskoa, mutta olen sen takia täällä pomppinut tasajalkaa jo aamusta asti. Jipppppiiiiiii ja jabadabaduu! Koitan pitää sisälläni tämän vielä vähän aikaan ja ainahan teitä on kiva kiusata vähän. Mä tiiän, että ainakin hieman oppineena Kiara ja RK on ihan tulisilla hiilillä :) Hih. Ootellaan rauhassa.