Monta kertaa mun on pitänyt kirjottaa jo tästä aiheesta, joka on itseasiassa mua hymyilyttänyt ja ihmetyttänyt jo kauan.

Äitini sairastui vakavasti kolme vuotta sitten, kun häneltä löytyi päästä kananmunan kokoinen kasvain. Kaiken sen taistelun, leikkauksen, toipumisen ja eläke-taistelun ym. jälkeen muistan ihmetelleeni yhtä asiaa. Äitini alkoi askarrella enkeleitä. Enkeleitä oli joka puolella. Itseasiassa minäkin muistan vieneeni enkelin äitille, kun kävin häntä ekaa kertaa katsomassa sairaalassa leikkauksen jälkeen. Siipiä, unienkeleitä, enkelitildoja, enkelipatsaita...Itselleni on nyt näyttänyt käyvän samallalailla.

Meidän perhe ei ikinä ole ollut uskonnollinen, eikä usko ole ainakaan itselle ollut sellainen tärkeä asia. Kun itse sairastuin viime kesänä, huomasin yhtäkkiä itsekin paljon enkeleitä ympärilläni. Olisiko se niin, että ne enkelit ovat sellaisia turvaan tuovia olentoja? Tässä kasa hassuja muisteloita sairasteluajalta:

Syksyllä sairaslomalla ollessani tarvitsin jotain tekemistä ja aloinkin silloin tehdä jo valmiiksi joulukortteja. Näin jälkeenpäin mietittynä minulla oli vain yksi vaihtoehto. Halusin ennenkaikkea tehdä joulukortteihini enkeleitä.. muita vaihtoehtoja ei ollut. Enkelikortit niistä tuli. (kuva 1)

Aloin saamaan paketteja yllättäviltä tahoilta. Yksi paketti oli mieletön ja aiheuttikin tunnepitoisen herkkyyshetken. Vanha lukiokaverini Kangasalalta laittoi minulle postitse Selviytyjän matkaoppaan, enkelikiiltokuvia ja kirjeen. Minua kosketti tämä yllättävä yhteydenotto (kirjanen siis juuri syöpään sairastuneelle), sillä moni lähemmistäkään ystävistä (luulluista sellaisista) ei ollut ottanut yhteyttä ollenkaan sairastuttuani. Kiitos Annemi! (kuva 2)

Minulla oli syksyllä mielettömän ihanan pitkät kynnet. Viilailin ja lakkailin niitä ihastuksissani, nehän olivat minun SE turhamaisuus, kun hiukset vietiin pois. Arvatkaapas mikä oli minun lempikynsilakkani nimi?!? Enkelin kosketus. Huomasin tämän vasta jälkikäteen, hih.

Ihana, rakas vanha työkaverini, ystäväni saapui tänne etelään Lapista ja näimme pitkästä aikaa toisemme. Mitä hän tuokaa minulle lahjaksi, vaikka kuinka olin sanonut, että on jo niin ihana lahja, kun näämme pitkästä aikaa..? Hän tuo minulle vaaleanpunaisen enkelin. Olen nähnyt vain tuollaisia enkeleitä valkoisina, mutta vain varmaankin Lapista löytyy vaaleanpunaisia. Kiitos Holojaa!! ( kuva 3)

Äitini teki minulle sairaalaan kaverin, sillä sairaalassaolohan on meidän kaikkien mielestä maailman tylsintä ja kamalinta, mitä keksiä voi. Kaverikseni tuli vaaleanpunainen enkeli (kas kummaa, tuo värivalinta). Päätinkin, että jos tässä joskus vielä joudun sairaalaan, niin sen on pakko tulla mukaan. Olo on turvallisempi. (Kuva 4)

Itseasiassa jätin itsekin enkelin jälkeeni.. Viimeisenä sytostaattipäivänä, halusin muistaa Naistenklinikan osasto 11 henkilökuntaa jotenkin. Juuri oli ollut joulu, niin suklaa ja muut karkit tuntuivat huonolta ja niin tavanomaiselta ajatukselta. Minä sitten tilasin äitiltä tuollaisen vaaleanpunaisen enkelin, jonka olin itsekin saanut sairaalaan kaveriksi. Niin herkkä oli tuo viimeinen hoitopäivä, että en voinut antaa enkeliä henkilökohtaisesti hoitajille. Olin suunnitellut seuraavaa: Jos hoitaja ei lähtiessäni ole huoneessa, niin jätän enkelin kiitoskortin kanssa omalle ”tiputustuolilleni” odottamaan löytäjää. Jos taas hoitaja sattuisi olemaan huoneessa, saisin enkelin varmasti jätettyä hoitsujen huoneen seinustalla olevalle paperitelineelle. Suunnitelma yksi toteutettiin, jätin enkelin tuolille tyynyn päälle istumaan ja poistuin viimeisestä hoidostani. Yksi mutta vain tuli suunnitelmiin... Kummitätini oli tuonut minulle osastolle edellisenä päivänä paketin viimeisen hoitoni kunniaksi. Minä unohdin sen paketin sinne tuolin viereen sairaalapöydälle. Kipitin takaisin ulkoa sisälle ja huoneeseen hakemaan unohtunutta kassia. Kaisa-hoitaja oli jo tullut takaisin huoneeseen..mutta onneksi hän ei ollut huomannut vielä vaaleanpunaista yllätys-enkeliäni. Huh. Toivottavasti se enkeli nyt jossain siellä osastolla ilostuttaa henkilökuntaa, eikä istua nökötä vielä siellä tuolilla :)

 "Uskon, että ystävät ovat kuin hiljaisia enkeleitä,
jotka nostavat meidät jaloilleen silloin kun
siipemme unohtavat miten lennetään. "

   

Tänään oli niiiiiiin kylmä päivä, etten ole edes nenääni laittanut ulos ovesta. Onnistuuhan tuo valokuvaus välillä sisältäkin. Niin kauniita kuurankukkia on tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus keittiön ikkunaamme tehnyt, ettei sitä voinut olla kuvaamatta..