Tänään minä uhmaan nöf-nöftautia ja meinaan kuulkaa lähtee ihan kauppaan tai tarkemmin sanottuna tukkuun piipahtamaan. Olen kiltisti sinnitellyt kotosalla ja piipahtanut vain hoidoissa, jotta en ainakaan saisi sitä sikaa tähän kaupanpäälle. Käsidesin meinaan kyllä jemmata käsilaukkuun. Joku saattaisi pitää minua hieman vainoharhaisena, mutta sellaiseksi varmaan tuleekin kun vakavasti sairastuu.

Löysin eilen ylävatsastani kipeän kohdan ja välillä tunnen siinä pienen patinkin. Viimeksi kun näin kävi, niin siihen tuli päivän päästä iso finni (just joo, hih. Piti tääkin teille kertoa). Mutta nyt se kohta on ollut kipeänä jo useamman päivän..jotenkin sitä vain aina pelkää niitä etäpesäkkeitä ja syövän leviämistä kuitenkin..vaikka kuinka yrittäisi olla järkevä ja ”ei-niin-hysteerinen”.

Eilen minulla kävi kuulkaa TERVEITÄ vieraita. Ihan kyllä viiden minuutin vierailulla pihalla, kun minulle kiikutettiin juuri kerättyjä suppilovahveroita iso pahvilaatikollinen. NAM! Olen itse käynyt vain kerran sienimetsällä tänä vuonna. Miksiköhän vain kerran? Ehkä siksi, että se kerta oli aikas raskas. Oli kulunut vain 3 viikkoa leikkauksesta ja suppilovahverot huusivat minua metsästä. Pakkohan sinne oli lähteä niitä keräämään. Ainut haitta oli se, että minun suppispaikkani sijaitsee juuri sellaisen ison mäen takana, eikä sitä pääse kiertämään. Se reissu oli kuulkaa leikkauksen jäljiltä, kuin isompikin urheilusuoritus, mutta hyvin se meni. Pikkuhiljaa Ukko-Kullan kanssa kiivettiin ja levättiin (= minä läähätin) välillä. Mukana oli jakkarat sekä kahvia termoksessa ja saaliina oli iso korillinen ihania sieniä. Kiitos Sipe-tätille eilisistä suppilovahveroista!

Kuulin muuten jännän asian myös eilen.. tiedättekö montako syöpäsolua tarvitaan yhteen grammaan kasvainta? Siihen tarvitaan miljardi syöpäsolua... näin ollen minun seitsemän kilon kasvaimeen on tarvittu... seitsemän tuhatta miljardia syöpäsolua. Suokaa anteeksi hassu numereellinen lausahdus, en tiedä mitä tuo olisi ”oikeina numeroina”, mutta seitsemän tuhatta miljardia kuullostaa ihan minulta. Googletohtorihan varmasti kertoisi heti, mikä tuo olisi oikeana lukuna, mutta olen tuohon tyytyväinen. Opiskelin joskus nuorena anatomiaa ja se oli silloisessa koulussa lempiaiheeni. Mutta sitten kun siirryttiin solubiologian puolelle, se ei ollutkaan niin kivaa, kun en voinut silmin nähdä niitä asioita. On niin paljon helpompaa puristella lihaksia ja opetella niiden latinankielisiä nimiä (nähdä, koskettaa), kuin opetella soluja ja muita mikroskooppisia asioita, joita tiedetään vain olevan, mutta niitä ei ”näe”. Oli ne solut sitten nähtyjä tai näkymättömiä, niin hirmuinen määrä... Huh!

Ompas muuten jännä lähteä tänään tukkuun. Ekaa kertaa huivipäänä oikeitten, terveitten ihmisten ilmoille ja vielä tukkuun, jossa olen useamman vuoden käynyt säännöllisesti. Ei ole peruukkia suojana, kun en ole sitä vielä hankkinut. Senköhän takia en saanut nukuttua kunnolla viime yönä?