Ohi on, jes! Viiden päivän rankka sytostaattihoito, huh. JA SE OLI VIIMEINEN viiden päivän putki tällä erää, neljäs ja viimeinen! Jippppiiiii! Jos niitä vielä olisi tullut, niin en tiedä kuinka monta muotoa sanasta väsynyt olisin voinut enää keksiä.. Olis ollu vielä käyttämättä muistaakseni super-väsy, mahti-väsy, maailman suurin-väsy, universumin pahin-väsy... Aikas raskaita väsymyksiä.

Yllättäen tämäkin viikko oli aikas väsynyt. Sen takia en oikein saanut kirjoitettua mitään järkevääkään tänne blogiin (voidaan tietysti miettiä, kuinka järkeviä nämä kirjoitukset nyt yleensäkään ovat). Keskiviikko oli ehdottomasti pahin päivä. 14 tunnin yöunien jälkeen hoitoihin ja sielläkin nukuin koko hoidon ajan. Kotona kömmin sitten taas nukkumaan yhdeksän aikoihin. Tuli kuulkaa kiireen vilkkaa kurottua piip-tulehduksen aikana tulleet univelat takaisin.

Arvatkaas mitä? Mulla on KAKSI hoitokertaa jäljellä!! Tekis mieli kirjoittaa kaikki isolla, kun ovat niin tärkeitä asioita mulle. Kaksi hoitoa, hullua!! Mihin ne 26 hoitokertaa oikein on menny? Olenko ihan varmasti käynyt niissä kaikissa? No oon oon, ihan varmasti olen! Täytyy varmaan tarkistaa...

Olen muuten tällä viikolla väsymyksen lisäksi saanut tuta kipeitä käsiä.. AU! Keskiviikkona lääkäri laittoi mulle kanyylin tuonne käsivarren sisäpuolelle, ihan uusi paikka minulle. Alkuun sitä hieman kirvelsi, mutta sitten helpotti. Kun hoito oli ohi ja aloin nostamaan tippahihoja, niin ihmettelin, miksi ne oli jotenkin tiukat.. Nooh, käsihän oli sitten turvonnut aikas hyvin. Pikkasen oli jotain mennyt ohi suonen ja nyt siinä on sitten ihana kaikkien sateenkaarien värien sävyttämä iso mustelma. Jippii! Kolmena päivänä minulle osui sama lääkäri kanyylia laittamaan, ystävällinen herrasmies. Mutta hänpä sitten pisti joka ikinen kerta samaan suoneen.. Ei siinä mitään, hyvä suoni kun löytyy tai suoni kun löytyy ollenkaan, niin siihenhän sitä on iskettävä. Annoin luvankin, sillä ei se ollut niin kipeä..vielä. Mutta aika rankkaa on, että tuo sama onneton pieni suoni sai ottaa neljän päivän sytostaatit vastaan.. Uskoisin, että se on kipeä ja pitkään. Loput kaksi hoitoa saa ottaa kyllä sateenkaaren värinen vasen käsi vastaan, oikea saa levätä.

Olipas jännä muuten mennä tänään hoitoihin. Oli kuin olisi menny kummitussairaalaan.. Kaikki käytävät ihan tyhjinä, ei ollut hulinasta tietoakaan. Kolme hoitajaa oli töissä osastolla ja vitsailtiinkin, että tulin laittamaan vähän actionia osastolle.. Vitsailtiin kuinka voisin vaihtaa aina huonetta salaa ja painaa hoitaja-kelloja.. sitten olisin voinut ekaa kertaa saada anafylaktisen shokin (allergisen reaktion).. voisin käydä joka paikalla istumassa ja sängyssä makaamassa, jotta laitosavustajilla olisi siivottavaa. En kuitenkaan tehnyt mitään näistä. Olin ihan kiltisti. Meillä oli hauskaa, tosi hauskaa. Kyllähän mä sitten väsähdinkin, viimeisen syton aikana hieman torkahdinkin. Kyllähän se Sanna on kiltti, kun se nukkuu tai sukeltaa.

Nyt tulee taas kyllä hullunkuuloinen lausahdus. Mulla taitaa tulla hieman ikävä tuota osastoa ja sen henkilökuntaa, hassua. Ehkä korjaan sen verran, että osastoa ei taida tulla ikävä, eikä sitä, minkä takia siellä käyn, mutta henkilökunta on aivan mahtavaa. Ihania ihmisiä, aina hymyillen ottamassa vastaan ja turisemassa, vitsailemassa. Niin..minähän en ikinä vitsaile. Vitsailin tuossa omalle taksiautoilijallenikin, Itte Jokiselle, että mitäs sitten tehdään, kun nää hoidot loppuu.. Tulee tyhjä olo. Voitaisiin varmaan sopia, että ainakin kerran viikkoon, he hakis mut kotoa ja käytäis ajelulla. Sellanen tuuletusreissu vaan. Ja kyllä me taidettiin nauraa.. ainakin minä. Naurokohan Itte Jokinen? Tais sekin vähän hihittää.

Hyvät lääkkeet on saatu tänään. Parempi lopettaa, ettei tämä meno mene aivan vallattomaksi. Sytopäivän kunniaksi valtaan taas tapani mukaan olohuoneen sohvan. Uppoudun sinne vilttien alle, hymyssä suin tänään. Taidanpa ottaa hiukan suklaatakin.

Ai nii ja mähän nukuin koko vuoden vaihteen yli. En kuullu kuulkaa yhtään pauketta tai rakettia. Mutta kyllä se vuosi varmasti vaihtui ilman minuakin.