Säästetään herkut loppuun.. nyt on pakko turista itsensä tyhjäksi, kun eilen jäi tuo kirjoittelu niin vähäiseksi.

Mulla ei ole aikaa....... HÖH! Miten se kaikki aika muka häviää, kun aloitti työnteon?! Ymmärrettävästi tuo työ vie energiaa nyt varmasti tuplamäärän, mutta silti kerkiää ottamaan päähän, kun ei saa tehtyä kaikkea mitä haluaisi, enkä puhu nyt pelkistä fimokoruista. Puhun myös Emmerdalesta :), Ukko-Kullan kanssa yhdessä vietetystä ajasta ja 10-vuotispäivän juhlimisesta (!), sytomyssyjen teosta ja tietty niistä koruista, hih. Piti mukamas laittaa tähän hirmuinen lista asioista, mutta sitten siitä ei tuon pidempää tullut. Hih... olipa asioita harteilla. Noh, onneksi viikonloppu on taas kohta. Tuota juhlapäivää vietetään myöhemmin, se me onneksi oltiin jo sovittu. Mutta kyllä ne päivät on vaan herätys-töihi-kotio-ruoka-nukkumaan-tyylisiä. Inhottavaa!!

Piti minun eilisestä lääkärikäynnistäkin kertoa hieman lisää. Eilen koin sellaisen kumman tunteen. Ilmoittauduttani, sain täytettäväksi kasan papereita, sillä minun kansioni oli arkistossa. Perustietoja ja-sairauksia.. Olen aina saanut vetää siihen hirmuiseen ”sairaus-luetteloon” kaikkiin kohtaan EI. Siis tarkoitan sitä hirmuista luetteloa, missä luetellaan verenpaineet, sydänsairaudet, epilepsia...jne. Tällä kertaa kynäni ja ajatukseni pysähtyivät ihan täysin kohtaan SYÖPÄ. Se oli aikas hirmuinen tilanne tai siis jännä. Tuntui, että sydänkin pomppasi yhden ylimääräisen kerran. En saanutkaan rastittaa kaikkia kiltisti ei-sarakkeeseen vaan minulle tuli yksi kyllä. Minulla on syöpä. Voi elämä sentään, se ei oikeasti tuntunut kivalta. Tunne oli vain niin jännä, että en kyllä osaa sitä selittää.. Mutta kyllä tässä pieni pää raasu tekee töitä vielä pitkään, vaikkei se varmaan päälle näykään, eikä sinänsä minua mitenkään lamauta. Mielessä se syöpä on monta kertaa päivässä, mutta toivon, että hetki hetkeltä vähemmän.. en tiedä. Se vain jännästi konkretisoituu tuollaisessa hömpän paperin täytössäkin. Pöhköyttä?!

Töissä on aikas kivaa. Rakastan niitä sosiaalisia kontakteja, mitä sieltä saa. Mä niin tykkään ihmisistä. Jotenkin tuntuu, että oikein imen sitä ihmisvirran energiaa siellä... mullahan on varmasti ihmisvirran-energiassa joku vajaus, sillä niin kauan olen ollut poissa töistä. Ollut kotona piilossa talvella sikainfluenssaa ja vältellyt kaikkia pahimman ajan. Nyt mä niin nautin siitä kiireestä, vaikkakin se näin tuoreeltaan väsyttääkin. Ihanaa, mutta väsyttävää.. kuullostaapa kornilta. Ja mitä mä meninkin tänään tekemään?!?!?! Tein puoli tuntia ylitöitä! Hyi Sanna!! Olin juuri lähdössä, niin työpuhelin soi ja asiakashan siellä soitteli.. Oli unohtanut tilata kahvia vieraille. Minähän se kilttinä tyttönä keittää pöräytin kahvit ja teet. Mua inhottaa jos tuollaisessa tilanteessa sanoisi, että ei.. mä olen jo lähdössä kotia. Hih.. hölmöyttä tuollainen käyttäytyminen olisi. Mutta se oli vain puoli tuntia.. eikä tule tavaksi!!

Lopetetaans höpinät ja siirrytään siihen tärkeimpään.. Hih. Ainakin teidän mielestä, jotka olette äänestäneet suosikkikoruanne! Ukko-Kulta toimi Onni-Mannina ja vaati, että arvontamyssynä käytetään hänen upouutta nahkaista stetsonia.. Stetsoni odottaa ensi kesän telttailureissua, kun viime vuonna reissu jäi väliin, kun sairastuin. Höpö-höpö-höpö---mä olen mahdoton. Siis ARVONTA:

Tättä-rättä-rääääääää:

Tänään nyt klo 20:10 kävijämäärämittari näyttää lukemaa: 20 679. HIRMUINEN MÄÄRÄ! Kiitoksia kaikille ihanille, jotka olette minua jaksaneet lukea. Minua ja minun höpinöitäni. Ai niin joo. Arvonta:

ONNEA LEENA RUOTONEN! Leena oli äänestänyt kukka-korua. Laitathan Leena minulle osoitteesi sähköpostilla [email protected], niin saan sinulle korun lähetettyä

Ei tässä kaikki.. Päätin arpoa vielä yllätysvoittajan, joka saa lohdutuspalkinnon (siis Ukko-Kulta arpoi...minä kuvasin).

Onnea Sinikka! Sinikka saa sitten myös äänestämänsä korun, eli mutkat-korun, joka oli muuten aika suosittu. Ei ihme, sillä se on ihan aavistuksen vaaleanpunainen! Minä olen aivopessyt teitä hieman!! Lähetäthän sähköpostilla minulle osoitteesi Sinikka! Osoite: [email protected]

Tää olikin kivaa! Nyt mä karkaan!

Olkaa kiltisti! (mä sanoin aina vaarilleni pienenä näin. Varmaankin viisi vuotiaana. Vaarini 84vuotta jaksaa vieläkin muistuttaa minua aina siitä kun soittelemme tai näemme.)