Aamu alkoi labrakäynnillä Lohjalla. Oli oikein kuulkaa herätys soimassa aamulla, jotta olisin ajoissa ja tulokset kerkiäisi NKL:lle ennen huomista sytoa (toiseksi viimeisintä sytoa!!).

Joka paikkaa on alkanut kolottaa ja särkeä.. Onkohan tämä nyt sitä sairaudesta luopumista, jos saankin terveen paperit tammikuun aikana? Yritän olla miettimättä koko asiaa, mutta silti välillä pistää keuhkoja, mahaan sattuu (vieläkin siihen samaan kohtaan, minkä lääkärit jo tarkasti) ja välillä tuntuu, että maha on yhtä piukee, kuin silloin ennen leikkausta suuren kasvain möllikän jäljiltä. Tuohon mahan suuruuteen tai piukeuteen täytyy sanoa se, että suklaa on tehnyt tehtävänsä sekä hiilarit, joita olen surutta syönyt tänä syksynä. Olen varmasti paisunut kuin pullataikina. Hassua sinänsä, sillä useammat laihtuvat syöpähoitojen aikana..mä oon varmasti vain lihonnut.. Perskuta-rallaa. Lihaa on luitten ympärillä. Mutta nuo säryt ja ahdistukset.. Kyllä se mieli on vain ihmeellinen, saa ihmisen kipuilemaan pelkästä ajatuksesta. Tai niin ainakin luulen. Onneksi viikon päästä on lääkäriaika, niin ei tarvitse näitäkään ihmeemmin ajatella.

Onneksi pakkanen laski tänään. Kissat on olleet monta päivää sitä mieltä, että on meidän syy, kun ulkona on kylmä ja lunta...ainakin katseista voi niin päätellä. Jesse James katselee kaihoisasti keittiön ikkunasta päivittäin ulos ja varmaankin toivoo sydämestään, että kesä tulisi pian. Pääsisi taas hiirijahtiin ja seikkailemaan ulkona yötä päivää. Nyttemmin Jesse viettää kissanpäiviä sisällä ja mieluiten se naama kiinni patterissa.. kylmäverinen kissa, kun tarttee niin paljon lämpöä.

Meillä on ollut ihan henkeä salpaavan kaunista tänään täällä Vihdissä. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta, on hirmuisesti lunta ja pieni usva peltojen päällä. En voinut muuta kuin lähteä ulos pomppimaan laatikkokamerani kanssa. Joskus silläkin onnistuu ottamaan mielestäni hienoja kuvia. Ainakin ne omaa silmää miellyttää. Itseasiassa kuvista tuli sellaisia, että ne inspiroi maalaamaan tuon saman näyn. Taidankin lähteä kokeilemaan uusia vesivärikyniäni... Saas nähdä minkä sotkun saan aikaiseksi ja lentääkö vesivärit pellolle, kun totean, etten osaakaan enää.. Viime kerrasta on nääs aikaa aikas monta vuotta.

Tässä muutama valokuva maistiaikseksi meidän kotipihalta