Justiinsa niin. Kiukkupeppu on taas heilunut eilisen päivän ja hyvä niin, sillä seuraavana päivänä on yleensä kaikki paljon paremmin.

Tänään olen purkanut sitä kiukkua taikka apinanraivoa haravoimalla ne-eilen-niin-kiukuttavat-risut pihalta, pessyt pyykkiä, astioita ja tehnyt koko päivän koruja. Aattelin, että nytpä teen taas niitä mun terapiakoruja, sillä onhan ne aikaseminkin auttaneet. Kun niitä tekee, niin mieli lepää... taikka mieli saa mieleistä tekemistä, sanotaanko niin. Paljoa en uusia ideoita tänään kokeillut, tehtailin vain muuten vain niitä.

Aamusella vein sinne Hiushuone JS:än hirmuisen kasan koruja myyntiin. Hienot suunnittelemani vanhat ikkunaraamit painoivat sen verran, ettei niitä uskaltanut koruille telineeksi laittaa. Ukko-Kulta keksi idean kevyemmästä telineestä ja nyt siellä on seinällä sitten sellainen "puutarharistikko", jossa korut roikkuvat ihanan värikkäänä esillä. Pidetään peukkuja, että joku niitä ostaakin.

On se vaan jännä, kun eilen tänne tuota apinanraivoa tyhjentelin, niin tuli mainittua noista vatsan pistelyistä ja syöpäpelosta. Kyllä se niin vain menee, että kyllähän sitä syöpää vaan pitkään näköjään pelkää. Edelleen mua koskee tuohon mahan kohtaan, joka ekaa kertaa kipuili jo marraskuussa sytojen aikoihin. Täytyisi varmaan uskoa, ettei siellä mitään ole, mutta eihän sille mitään mahda, jos sitä välillä koskee. Olkoot sitten kiinnikkeitä taikka poisleikatun munasarjan haamukipuja..mitä lie. Aina se vain tulee se ajatus, että siellä se pirulainen jyllää, vai jyllääkö, mikä siellä jyllää? Voipi se olla, että mulla huutaa vatsakin kohta hoosiannaa, kun olen oikeasti lihonnut niin paljon... Kaippa siellä natisee vatsa liitoksistaan. Täytyisi vain saada itseään niskasta kiinni ja alkaa tekemään jotain, ei auta valitella, sillä tapaa ei ainakaan tapahdu mitään.

Syöpäpelko elää varmaan pitkän aikaa, mutta toivon, että pikkuhiljaa se vähenee. Ja niinhän se väheneekin, väittävät konkarit, jotka ovat jo tervehtyneet.  Niinhän sitä pitäisi ajatella, että jos se tulee takaisin, niin sitten tulee. Eihän sille kukaan mitään voi. Tulee, jos on tullakseen. Missään nimessä en nyt ole pohtinut, että se tulisi takaisin.. kunhan nyt tokaisin. Mistä sitä elämästä tietää, mitä tulevan pitää?

Enhän minäkään vuosi sitten tiennyt mitään tulevasta. Olin painanut ravintolan avauksen kanssa noin 8 kk ja ylitöitä oli reippaasti yli 200. Olin megaväsynyt, mutta juhannuksesta alkaisi 8 viikon kesäloma (luetaan ylityövapaat). Juhannusviikon torstaina sitten koitti vapaus töistä ja varmaankin nukuin ja nukuin, sillä juhannussuunnitelmia meillä ei Ukko-Kullan kanssa ollut. Kotona olla möllötettäisiin. Juhannusaattona perjantaina istuin tietokoneella päivällä ja Ukko-Kulta oli ottamassa päivänokosia. Yhtäkkiä silmissäni pimeni ja minua alkoi ihan hirmuisesti pyörryttää ja oksettaa (ihan siis silmäräpäyksessä). Lähdin vaistomaisesti vessaa kohti, mutta eteisessä minun oli pakko mennä kontilleni lattialle, sillä tuntui, että muuten kaatuisin. Huusin Ukko-Kultaa apuun, sillä en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Makasin kontillani eteisen lattialla ja tasapainoa ei oikein tuntunut olevan, kaaduin kontiltani oikealle.. Minua pelotti ja sen verran tajusin, että olisikohan minulla joku aivoverenkiertohäiriö? Yletyin katsomaan lattialta itseäni peilistä ja irvistin peilille, jotta näkisin, olisiko irvistys symmetrinen molemmilla puolilla. Oli. Silmänräpäyksessä alkoi myös todella kova päänsärky ja minuu pelotti.

Hieman helpotti ja pääsin pötkölleni olkkarin sohvalle. Huone tuntui hieman vielä pyörivän silmissäni. Nousin istumaan ja laitoin silmät kiinni (kokeilin tasapainoani) ja huomasin kaatuvani edelleen oikealle. Selvä, mä tahdon NYT lääkäriin, sanoin Ukko-Kullalle. Ensiapuun ja heti. Muistan kun laitoin kenkiä jalkaan, niin nojasin seinään, sillä en pysynyt pystyssä. Minua pelotti ja taisin hieman säikähdyksestäkin itkeä. Ambulanssia ei vain soitettu, vaan lähdettiin Ukko-Kullan kanssa 45 km päähän sairaalan ensiapuun.

Sairaalan ensiavusta minut ohjattiin suoraan terveyskeskuksen puolelle, sillä lääkäri totesi minua pelkästään katsomalla kolmen metrin päästä, että niskat on varmaan vain jumissa. Ukko-Kulta talutti minut sairaalan käytäviä pitkin terveysaseman puolelle, sillä en pysynyt itse pystyssä ja kävelin voimakkaasti oikealle... terkkarin puolella olin sitten reilu pari tuntia ja sieltä lääkäri määräsi minut (heh) sairaalan puolelle ensiapuun, johon hoitaja minut kärräsi pyörätuolilla. 

Kasa tutkimuksia, päänkuvausta, verenpaineitten mittausta, labrakokeita ym... makasin ensiavussa juhannusaattona. Päässä pyöri ja muistan miettineeni, että mitä nyt tapahtuu. Päänkuvista ei löytynyt mitään, eikä mitään muutakaan järkevää selitystä. Oltuani terkkarilla ja sairaalassa yhteensä jotain 6 tuntia, minut passitettiin kotio. Muistan, kun Ukko-Kulta talutti minua autolle, sillä edelleenkin suunta oli väkisinkin oikealle.. On se ihme ja kumma, kun lääkäri sanoo, että kotia vain , niin kiltisti sitä lähtee, vaikka en ollut kunnossa?! Seuraavana päivänä olo oli hieman parempi, tasapaino suht ok, mutta minulla alkoi aivan mahoton päänsärky.

Yhtäjaksoista päänsärkyä kestikin tasan kaksi viikkoa ja sinä aikana piipahdin hakemassa vahvempia ja vahvempia lääkkeitä kaksi kertaa terveyskeskuksessa. Näin hieno loman aloitus minulla oli viime vuonna.. Syksyllä kun sain tietooni, että mahastani löytyi valtavan suuri kasvain, en voi olla miettimättä, että onko keho jo tuolloin juhannuksena ilmoitellut "vieraasta esineestä/pirulaisesta"? Tai sitten oikeasti olin vain niin kuitti töistä ja varsinkin ylitöistä?! Tai sitten oli oikeasti joku aivoverenkierronhäiriö!? Eipä sitä ikinä tulee tietämään. Syksyllä tietysti salaista pelkoa aiheutti syöpädiagnoosin jälkeen, että oliko aivoissani jotain, kun olin tuollaisen kohtauksen saanut juhannuksena.. Onneksi näyttää nuo aivot olemaan suht kunnossa tällä erää.. hieman hitaat vain välillä.

Niinkuin huomaatte, niin monesta asiasta saa pään pyörälle ja mielen myllertämään syövän takia. Huh, piti vain pikkaisen tulla turisemaan, mutta tapani mukaan, homma lähti käsistä.. Jep, mä lähen nyt lakkaamaan nuo korut, niin saan ne vielä yöksi kuivamaan! Tsau.