Tänään ovat silmäni tomaatin väriset ja huomenna ehkä sen kokoisetkin.

Viikonloppuna kissamme Elvari alkoi hieman ihmeellisesti käyttäytymään ja eilen tilasinkin sitten lääkärin. Tänään sitten kiikutettiin kissaa lääkäritädin luokse ja sinne Elvari sitten koko päiväksi jäikin, tiputukseen meinaan. Olin ihmetellyt kun ruoka ei tahdu maistua ja ihmeellistä naukumista vesikippojen äärellä. Epäilyksenä oli, että suussa on jotain vikaa. Suusta lääkäri löysikin vikaa, muutaman haavan ja kovan tulehduksen, mutta samalla myös munuaisarvot olivat räjähtäneet taivaisiin. Optimistisesti ajateltuna, munuaisarvot olisivat kohonneet tulehduksesta, mutta voi myös olla, että munuaisiin on tullut jo suurempi vika.

Minä se olen täällä itkeä tihrustanut tämän ihka ensimmäisen kissani takia. Ensinnäkin pelkäsin, että Elvari jää sille reissulleen. Saatiin onneksi vajaa tunti sitten haettua Elvari kotio, mutta tilanne on vakava. Nyt seurataan muutama päivä ja pidetään peukkuja niin ylhäällä kuin vain pystyy. Loppuviikosta olen yhteydessä taas lääkäriin ja katsomme tilanteen.

Miten kaikki voi muuttua niin yhtäkkiä? Miksi ihmeessä nyt yhtäkkiä Elvari onkin kuolemansairas? Tää ei oo reilua. Taas itkettää, mä en ala. Luopuminen on aivan hirveää. Toivotaan kuitenkin parasta.