Parin päivän hiljaisuuden jälkeen palaan taasen. Ajatukset ovat olleet hiukan hukassa, eikä ole tuntunut siltä, että olisi mitään kirjoitettavaa..Eihän sitä turhia viitsi tänne tulla turisemaan vai mitä?! Ihan kun nää mun hölinät nyt olis ikinä olleet mitään täysin asiapainotteisia, hih.

Vaikka pari päivää on vain mennyt, niin paljon on silti tapahtunut. Viikonlopun aikana sain varattua ensimmäistä kertaa elämässäni ajan psyykkisen puolen erikoislääkärille (kallonkutistajalle niinkuin isäni sanoisi ja sanoikin eilen) eli psykiatrille. Ja oli kuulkaa eilen vatsa kuralla kun vastaanotolle lähdin.. ihan kun ne nyt olisi mut laittaneet heti pakkohoitoon tai sulkeneet pehmeään huoneeseen.. NOT. Kyllä teki kuulkaa hyvää.. Oli aikakin keskustella jonkun alan ammattilaisen kanssa. Vähän mua kyllä nauratti ja kerroinkin hänelle, että edellinen yö oli sitten mennyt valvoessa, kun määrittelin itselleni diagnoosia henkisestä tilastani. Se kyllä lääkäriäkin nauratti ja ihanasti kysyikin sitten, että mihin tulokseen tulin. Hassu täti (minä ja varmasti se lääkärikin).

Tultiin siihen tulokseen, että liian paljon on tapahtunut viimeisenä kolmena vuotena (anteeksi, siis lääkäri tuli). Olenkin maininnut tämän rimpsun joskus, mutta laitanpa sen uudelleen. Reilu kolme vuotta sitten äitiltäni löydettiin päästä kananmunan kokoinen kasvain, joka kyllä onnistuneesti leikattiin. Se aika ennen ja jälkeen leikkauksen oli sanoinkuvaamattoman raskas huolesta, pelosta.. arvatkaa mitä tekee Sanna. Sanna tekee töitä joka päivä ja jopa leikkauspäivänä, menee aamuyöllä kahdelta töihin tekemään inventaariota, sillä tietää, ettei pysty leikkauksen aikana keskittymään töihin.. Jee. Reilu puoli vuotta tämän jälkeen Ukko-Kulta putoaa töissä ja saa aivoverenvuodon. Pienen kylläkin ONNEKSI, mutta niin, että on edelleen 30%:sti sairaseläkkeellä (jota kylläkään vakuutusyhtiö ei myönnä..) Menee itseasiassa taas puolisen vuotta, niin pikkuveljelläni (30v) repeää yhtäkkiä illalla myöhään sydämestä aortanläppä sekä osittain itse aortta.. Aamulla ennen seitsemää saan puhelun töihin, että veljeni on leikkauspöydällä Meilahdessa ja selviytymisprosentti on 20% luokkaa.. Mun velikin on supermies ja selviää. Nyt hän onkin sellainen titaanisydän... Mennäänpä taas sitten vuosi eteenpäin, minä sairastun syöpään ja samana syksynä mummimme menehtyy leikkauspöydälle Meilahteen.. Enemmän ja tarkempaa en näitä asioita tässä läpi käy, kun eivät ole "minun asioitani"..mutta on tässä märehtimistä yhdelle perheelle. Alkuun manattiin meidän huonoa onnea, mutta kyllä minä olen sen nyt kääntänyt kyllä mielessäni hirmuisen onnekkaaseen perheeseen, sillä kaikki olemme hengissä ja kaikki olemme toipuneet tavalla taikka toisella. Joskus on tuntunutkin, että voisimme koko perhe mennä johonkin ryhmäterapiaan, sen verran on kaikkea tapahtunut. Huh... vielä saan siis tämän viikon jännittää isäni tilaa.. perjantaina hänellä on vihdoin Meilahdessa sydämen tarkemmat tutkimukset: varjoainekuvaukset ja ultraäänet.

Huh..tulihan kaadettua nyt tähän blogiin kaikki.. Mutta summa summarum. Tauon paikka sanoi psykiatri. Määräsi minulle sairauslomaa toukokuun puoliväliin ja kontrolliajan viikkoa sitä ennen. Nyt teen lääkärin määräyksestä vain kivoja asioita, mietin omaa sairastumistani ja siitä selvitymistä jne. Sanoinkin tänään ystävälleni puhelimessa, että kerrankin minä luovutan.. Mutta pentele hei. Enhän minä mitään luovuta, minähän kerrankin toimin järkevästi ja nyt puhutaan siis työasioista jo. Tuntui tyhmältä ilmoittaa töihin, että sairasloma jatkuu ja olin ymmälläni, kun lähin esimieheni tokaisi, että hän ei yhtään ihmettele.. hulluihin tehtäviin ja paikkoihin olin joutunutkin. Heh.. niinpä!! Osa-aikasairauslomaa katsotaan sitten myöhemmin, kun on tämä akuuttivaihe katsottu.. Ehkä sitten nuo apinanraivokohtauksetkin häviää?!?! Tai ainakin vähenee!?

Täytyy myöntää, että tuollainen ensikertainen avautuminen lääkärissä toi aikasmoisen väsymyksen taasen.. niinkuin viime viikolla sen työterveyslääkärinkin jälkeen. Oon paljon mietiskellyt ja pohtinut (yllätys). Onhan se totisen totta, että vasta nyt alkaa käymään sitä omaakin sairastumista ja sairastamista läpi henkisellä puolella. Siihen päälle vielä tuo työstressi ja ravintoloitten sulkemiset, olisin varmasti ensi kuussa ollut jossain ihan muualla kuin täällä teille höpisemässä. Luojan kiitos, ihminen tulee ainakin hieman viisaammaksi silloin tällöin! Myöntää, ettei jaksa ja tekeekin asialle vielä jotain. Jes! Olen aikas tyytyväinen jo nyt.  Uskalsin, tein ja toteutin! Jippii.

Ukko-Kullan kanssa eilen turistiin pitkät höpinät tuosta lääkärireissusta ja kivojen asioitten tekemisistä.. Hetken hiljaisuuden jälkeen Ukko-Kulta kysyi: " Onko imurointi kivaa hommaa?" ..heh, on sillä huumorintajua. Oli varmaankin pieni vinkki. Ehkä tässä joku päivä se voisi olla kivaa.. katsotaan.

Eilen olin haukkaamassa happea ja itseasiassa ottamassa valokuvia pitkästä aikaa. Ukko-Kulta sattui olemaan lähistöllä työkeikalla ja lähdin kuvaamaan häntä, jotta saataisiin vihdoin nettisivut hänen yritykselle sekä kuvia sinne. Tästä se otsikkokin sitten lähti. Mie oon Jane ja Ukko-Kulta on Tarzan... Nyt tiiätte senkin. Ihan hullupää tuo mun ihana Ukkeli.

 Ukko-Kullan konttorin maisemista olen kyllä hiukka kateellinen.