Kylläpä on mielettömän monivivahteinen viikonloppu takana. Tähän kolmeen päivään on mahtunut niin paljon kaikkea, ihanista uutisista ilon itkuihin, naurua, jännitystä, tyhmempiä uutisia ja ihmetyksiä. Vaikka paljon on kaikkea tapahtunut, niin en mä tällaisia tahdo. Pitäsi iloita hyvistä uutisista ja samalla tyhmät uutiset painavat mielen matalaksi.

”My friend best Friend”-ystävä sai melkein kellon tarkkaan laskettuun aikaan perjantaina tyttövauvelin. Ihkuuuuuu. Arvatkaa hukutanko sen lapsi-raasun kaikkeen ihanaan vaaleanpunaiseen?! Tytön äiti vain sanoikin minulle jo etukäteen, että jos tyttövauva tulee, niin siihen kotiin ei tule mitään vaaleanpunaista. Hih. En usko, enkä tottele. Täältä tulee ihan varmasti jotain niiiiiiiin vaaleanpunaista, varmasti. Sori!

Tyhmemmät uutiset liittyy ihmissuhteisiin joita en halua enkä pysty tässä alkaa puimaan, mutta jos nämä ihkuliini ihmiset sattuu tämän lukemaan, niin lähetän molemmille niin suuren halauksen kun vain voin antaa. Se on varmasti Kiinan muurin pituinen, punapuiden korkuinen ja äärettömyyden kokoinen.

”Ei mikään tuota niin paljon huolta, tuskaa, kipua, kärsimystä, vihaa, pelkoa ja ahdistusta kuin rakkaus, mutta kuitenkin se on kaiken sen arvoista.” Petteri Wessman

Minua odottaa tuossa tänä iltana pieni pullollinen Pernodin (anisviinan) makuista gastrografinia eli varjoainetta, joka pitäisi juoda noin puolen liran nesteen kera. Onneksi tuo litku ei ainakaan viimeksi maistunut pahalta ja light vattumehun kanssa se oli oikeastaan ihan hyvää. Toivottavasti saan sen helposti alas tänäänkin. Huomisen pelkkä ajatteleminen saa mahani pistelemään kummasti, vaikka toisaalta huomisessa ei ole vielä mitään jännää. Maata möllötän siinä sängyllä ja sitten vaan putkeen sisälle.. hengittämättä, saa hengittää, hengittämättä, saa hengittää.. Näin vain painajaista toissa yönä, etten mahtunut siihen putkeen. Hih. Kyllä mä tiedän, että mä mahdun.. ehkä. Se jää nähtäväksi. Tippahihat laitoin laukkuun jo valmiiksi, sillä Raija tiesi kertoa, että siellä on ihan sairaan kylmä ja hänelle kanyylin laitto ei sitten onnistunutkaan. Kanyylin kauttahan laitetaan lisää varjoainetta, mustaa sellaista muistaakseni. Hui.. pelkästä ajatuksesta tunnen kuin suoneni juoksevat karkuun naama virneessä sitä neulaa. Yöks, tulee kylmät värit. Eli totean, että nyt on alkanut ensi viikko jännittää niin penteleesti. Seison varmaan jo päälläni viikon puoliväliin mennessä, kun odotellaan tuloksia. Hoh-hoijaa. Onhan tässä ollutkin jo niin pitkään seesteistä... NOT.

Onneksi sentään saatiin nauttia näistä yövieraista ja aika kului valonopeuttakin nopeammin. Paljon saatiin aikaan ja tekemistä riitti. Maailman parasta on se, kun me aina kummitytön kanssa askarrellaan kaikkea. Tässä tämän kerran aikaansaannokset.