Jes! Lääkitys on saatu tänään puhelinreseptillä, jippii. Jokohan alkaisi talttumaan tuo vessassa ramppaaminen? Alan melkein siihen jo tottumaankin, sillä viime yönä ramppasin vain 1,5-2 tunnin välein hotelli helpotuksessa, sain siis nukuttua mielestäni jo todella hyvin. Miltähän oikeesti tuntuu yö, jolloin ei tarvitsisi rampata? En ees taida muistaa.

Eilen hassuna tuijottelin noita omia hius-kuvia, vuorotellen kumpaakin. Onhan tuo kasvanut, mutta kyllä se on harva verrattuna edelliseen kuvaan. Mieleeni tuli hymyssäsuin Avara Luonto-dokumentti, missä lintuemo raahaa päivät pitkät evästä linnunpoikasille ja linnunpoikas-raasut suut auki rääkyy evästä pesässä. Mähän näytän ihan sellaiselta linnunpoikaselta. Niilläkin on aina ”tukka” pystyssä ja se on sellasta vauvauntuvaa.. Voi vitalis. Hassua. En tiedä sitten rääynkö minä niin paljoa, tätä asiaa ei kannata Ukko-Kullaltakaan varmistaa. Jätetään mielikuva nyt vain siihen tukkauntuvaan.

Ai niin. Apteekin täti mainitsi, että saamani lääkkeet ovat aikas vahvoja. Saattavat aiheuttaa pahoinvointia.. nooh, se ei ehkä tunnu enään tässä konkurssissa. Toivon todella, että auttavat ja saan taas olla normaalisti. Ja nukkua yöt!! Toivon todellakin myös, että ensi viikon sytostaattimaratonista ei tule samanmoista etovaa oloa kuin viime kerralla. Tuleehan mulle vieraita oikein pohojosesta asti. Olis kivempi olla.

Ennen kaikkia pahoja oloja, lähden tuhoamaan joulukinkkua ruisleivän päällä. Sitä on jäljellä enään noin 5,6 kiloa. Huh ja hih, jos nyt mun arvioihin on enää uskomista. Kokoajan se siitä vähenee... Taidan seuraavan kerran syödä kinkkua vasta ensi jouluna, jos saan tuon edes sitä ennen tuhottua.