Mä tiesin, että mun mahdottoman ihanasta vaaleanpunaisesta työkalusalkusta on joskus hyötyä!! Hih! Ukko-Kulta vaan hymähteli, kun sain sen läksiäisenä yhdestä vanhasta työpaikastani. Taidan ostaa muutenkin hieman kaikkea vaaleanpunaista, varsinkin tärkeää ja tarpeellista vaaleanpunaista (!!!). Kohde mihin työkaluja tarvittiin, oli sitten vihdoin se meidän uusi sänky! Se saapui tänään. Juuri saatiin lopetettua kolmen tunnin urakka: pura vanha sänky osiksi, siivoa sängynalusta (imuroi, pese lattia), kanna uudet sängyt+patjat+rungot ulkoa sisälle, pura pahveista ja muoveista, kokoa uudet sängyt, petaa uusi sänky. Huh! Kyllä oli kuulkaa urheilupäivä, huomaa kyllä taas, että ei ole ihan parhaimmassa terässä. Toivon todella, että tuo Tempur-sänky pitää lupauksensa..Herää pirteämpänä ja notkeampana..kaikkea ne lupaa, katsotaan kuinka käy.

Eiliseen.. Nyt on sitten tosiaan pohdittu ittensä solmuun. Niin solmuun, että ylähuuleenkin poksahti yskänrakkula. Normaalisti saan yskänrakkulan, kun tulen kipeäksi tai jos rentoudun suuren stressin jälkeen. Noh...kipeähän mä olen toisaalta ollut jo puoli vuotta, mutta olisiko näin, että rentoudun suuren stressin jälkeen?! Kaipa se sairastaminenkin on aiheuttanut stressiä, vaikka välillä ei ehkä ole itse ainakaan tajunnut (tai ei ainakaan siis myönnä). Tai sitten se tuli tuosta eilisestä pohtimisesta. Pohtimista aiheuttaa siis salaiset suunnitelmat 3/3. Ärsyttää, kun en voi sitä nyt tänne omaan päiväkirjaani pohtia, kun olen pöntös-päissäni tästä julkisen tehnyt. Ja ärsyttää, kun en voi sitä teillekään kertoa..vielä. Päätöksiä on kuitenkin tehtävä mahdollisimman pian, joten kauaa ei tässä nyt enää yskänrakkuloita huuliin poksautella.

Koin muuten tänään kauhun hetkiä imuroidessani vanhan sängyn alta. Meillähän kun on noita kissoja kolme kappaletta ja täällä maallahan ne viettää osan ajasta ulkona ja osan taas sisällä. Ja vanhaan taloonkin pääsee kissoista huolimatta välillä hiiriä... Mä sitten innoissani imuroin tuota sängyn alustaa, kun yhtäkkiä näin jotain harmaata ja juuri hiiren kokoista. Aloitin jo miljoona-oktaavisen kiljumisen ja hyppäsin tietysti imurin kanssa ainakin metrin päähän. Hitto, että säikähdin. Ukko-Kulta ihmetteli, että mitä se taas siellä säikkyy... Hiirihän se olikin, mutta muovinen sellainen ja ihan täytyy tunnustaa, että ihan itse olen sen kissoille leluksi ostanut. Siellähän se möllötti sängyn alla piilossa. Sainpahan ainakin sydämenrytmit korjattua taas vähäksi aikaa, sen verran meinaan sydän pomppasi, ihan kun olisi saanut hiukka sähköä.

Kerronpa sitten huomenna, kuinka makiat unet sitä nukuttiinkaan hienossa uudessa sängyssä.