Huh-heijaa. Piti taas kokeilla ja epäonnistua... en mä sitten ikuna opi. Nimittäin kinuskikakkua tekemään. Ukko-Kullalla on huomenna 40-vuotis synttärit, joita karkaamme juhlistamaan Tallinnaan. Päätin kuitenkin tehdä tänään kakun ja katsoin kaapit läpi, tarvittavat aineksetkin löytyisivät. Noin ziljoona kertaa olen tehnyt kinuskikakun ja aina siinä onnistumatta sekä apinanraivo sen jälkeen ja jostain syystä tänäänkin päätin tehdä sellaisen. Voi elämä sentään. Pipariksihan tuo taas meni. Tuolla tuo kakku on kylmässä, kinuski päältä levinneenä ympäriinsä ja ei yhtään jämähtäneenä. Mikä hittolainen siinä on niin vaikeaa? Miksi ihmeessä yritän sitä kerrasta toiseen, kun tuloksena on aina vain ihan järkyttävän näköinen kakku, maussa ei sentään mitään vikaa?! Oliskohan tuon nimeksi sopinut paremmin vaikka Pappilan hätävara? Sellaiseksi meinaan muistaakseni kutsuttiin pienenä sitä "kakun jäämistöä", jota jäi kun reunat siistittiin. Jämät, kermaa ja hilloa kulhoon ja siinä se sitten oli Pappilan hätävara ja niin hyvää :)

Täällä on vointi jo paljon parempi. Vessaan ei tartte enään pakarat tiukkana nilkuttaa, vaikka tavara onkin vielä löysänpuoleista.. voi hitsi, miten liukkaasti mä vaihtelen täällä puheenaiheita..kakusta vessatavaraan. Niin meikäläistä, niin meikäläistä. Koittakaahan kestää. Huomiseksi sitten uskallettiin varata tuo Tallinnan reissu, joskin vain menemme syömään ja sikareille, päiväreissulle vain. Naatiskelemaan kahdestaan. Ukko-Kultaa ei nuo suuret juhlimiset oikein kiinnosta, vaikka niin mielelläni olisin hänelle yllätysjuhlat järjestänyt. Synttäri-ilmoitukseen voi siis painaa: matkoilla.

Pikkasen alkaa kivistämään alavatsaa, kun ajattelen perjantaita, kontrolli meinaan tuolloin.Mitään ihmeellistä ei ole ollut, enkä usko että onkaan. Silti se aina jänskättää. Viime viikkoinen kuumeilu toi myös muistoja mieleen, sillä siitähän meikäläisen syöätaivalkin silloin reilu vuosi sitten alkoi... Ihme kyllä, nuo muistelot vähenevät ja vähenevät hetki hetkeltä, se on kieltämättä loistohomma. Keväällä kun märehdin omissa ajatuksissani isommissa määrin näitä syöpäjuttuja, niin en olisi ikuna uskonut, että näistä pääsee eroonkin pikkuhiljaa, mutta kyllä se niin vain on. Välillä pompsahtaa mieleen, mutta ei vaivaa enään kummemmin. Perjantaina olen kuitenkin vatsakuralla, ennenkuin menen naistenklinikalle sinne alakertaan vastaanotolle, turha tässä on ihan hirmuisesti henkseleitä paukutella. Kovia paikkoja nuo kontrollit.

Maaliskuuksi olen täällä tosiaan lentoja tsekkaillut, jos vaikka karattaisiin taas vaaleanpunaisten delffinien luokse. Mehän ei niitä varsinaisesti nähty, niin täytyyhän niitä mennä katsomaan uudelleen. Yhtenä aamuna ne leikki noin kilsan päässä rannasta, näimme vesisuihkuja ja pieniä pomppimisia, mutta en tiedä olivatko vaaleanpunaisia vai normaaleja harmaita. Suunnittelinkin jo sellaista delffiinivaroitinta, jotta jokaisessa hotellin huoneessa olisi sellainen. Kun delffiinit on näkyvissä, merkkivalo syttyisi ja halukkaat voisivat juosta niitä ihailemaan. Tarttee varmaan laittaa hotelliin ideaa.

Mulla jäi kokonaan selittämättä, miksi sain matkaoppaan arvosanaksi 9,5, miksi ei kymppiä kun matka oli niin hieno.. Arvosanahan tuli siis Ukko-Kullalta, sillä minä olin nimettynä matkaoppaaksi. Arvosanaa laski se, että takaisinpäin tullessa meillä oli Bangkokissa aikaa ja päätimme mennä kaupungin korkeimpaan rakennukseen syömään ja ihailemaan maisemia ( Baiyoke Sky Tower). Olimme kuulleet, että siellä on iso buffet-ravintola, jossa tarjolla kaikkea sushista pastaan. Paikalla oli muutama muukin ihminen ja lopulta löysimme ravintolan pöytävarauspisteen. Näppärä ja nopsa thaimaalaistyttö kertoi laulavalla englannin kielellään hinnat ja höpötti jotain ravintolasta. Maksoin laskun ja saimme ohjauksen hissien suuntaan, josta piti valita kerros 82. Päästiin ravintolaan ja siinä vaiheessa Ukko-Kulta alkoi ihmettelemään. Ravintolan nimi oli jotain Grilled Seafood. Olin sitten valinnut useasta vaihtoedosta meille ruokapaikaksi kala-ja äyriäisravintolan... minulla ei hätää, mutta Ukko-Kulta kun ei syö mitään merestä tulevaa. En ollut jostain syystä ymmärtänyt, että niitä buffetravintoloita oli useampi ja kaikkia ruokia ei ollut siis siinä yhdessä. Noooh. Minä sain sushia ja simpukoita... Ukko-Kullalle parasta antia oli salaattipöydän paahdettu pekoni ja sipuli, sekä jälkiruokapöytä. Tästä meikäläisen pisteet sitten romahti.. viimeisenä iltana. Muuten olisin saanut arvosanaksi 10-. Noh, lohdutukseksi vielä lahjoitin yölennolla kaikki omat "herkulliset lentokoneateriat" Ukko-Kullalle. Ei se loppujen lopuksi niin vihainen ollut. Olihan kokemus tuokin, viedä nyt kalaa inhoava rakas seafood-buffettiin.

Voihan kinuskikakku sentään. Tuo voittais kyllä maailman rumin kakku-kilpailun helposti. Taidan hämätä Ukko-Kultaa ja kaataa kakun päälle kasan vaaleanpunaisia nompparelleja, niin ehkä sen jälkeen sitä rumuutta ei huomaa tai sitä, että se oikeasti yritti olla kinuskikakku. Tässäkin asiassa, ajatushan on tärkein ja ehkä maku, ei ulkonäkö.