Mä tein sen! Mä pystyin siihen! Jipppiii-aijeeeee!

Paljastan nyt kauhean ja hävyttömän salaisuuteni. Minä kävin tänään ILMAN PIPOA kaupassa. Ilman pipoa, paljaana, hiuksettomana, sillitukkana! Huh. Olihan homma. Ja kävin ihan tuossa lähikaupassa.. Hui!

Jo kotoota lähtiessä tuntui orvolta, kun en laittanutkaan pipoa päähän. Hetken mietin, että jos kuitenkin nappaisin pipon taskuun mukaan varuiksi. ”En ota!” mietin itsekseni. Jos meinaan töihin mennä maanantaina ilman mitään päähinettä, minun on se nyt kokeiltava ennakkoon, miltä se ”alaston olo” tuntuu. Ukko-Kulta kohautteli tapansa mukaan hartioita, eihän tuo nyt kummempaa pitäisi olla. Luonnollista..toisilla on enemmän hiuksia toisilla vähemmän. Kaupan parkkipaikalla vielä vähän epäröin ja jännitin. Mitäköhän ihmettä? Mitä ihmettä mä jännitin?

On se kuulkaa ihan omasta päästä kiinni tuo viuhahtelu. Eipä tuntunu missään, enkä nyt ihan hirveästi huomannut, että kukaan olisi ihmeemmin tuijotellut.. Ja miksi tuijottelisi!? Meitä on niin moneen junaan tänä päivänä, jotta eiköhän tällainen siilitukka-tyttö ole ihan pieni juttu (vaikka sangen isokokoinen olenkin).

Musta tuntuu, että mä kävelin ilman pipoa jotenkin enemmän rinta rottingilla. Johtuiko lienee siitä, että tein sen, uskalsin tehdä sen vai jostain muusta? Tää oikeasti alkaa vaikuttaa ihan hassulta.. miten joku voi saada tällaiset hihhuli-tuuletukset aikaan, jostain ilman pipoa liikkumisesta, mutta kyllä mä vain olen ylpeä itsestäni.

Eilen keskusteltiin Ukko-Kullan kanssa tuosta hiuksien menettämisestä ja siitä itse tapahtumasta. Ukko-Kullan mielestä minä suhtauduin asiaan kaikesta huolesta huolimatta suhteellisen hyvin. Vaikkakin hiuksia leikattaessa itkin, nauroin, itkin, nauroin... tunnemyrsky oli valtaisa. Kuitenkin eniten mä olen sitä mieltä, että Ukko-Kulta on tehnyt tästä asiasta helpomman minulle ja minun omaan suhtautumiseen omana itsenäni ilman hiuksia, riisuttuna. Toisen lähellä olevan ihmisen merkitys on niin suuri. Pienillä teoilla on suuri merkitys. Pieni silitys juuri ajettuun siiliin tukkaan (silloin kun se ajettiin kokonaan pois), koskettelua, siilin paijaamista, halitusta ja katseita suoraan silmiin. Ukko-Kulta sanoi myös eilen, että sama ihminenhän siellä sisällä on, vaikka kuinka vietäisiin ulkoisia ”hienouksia” pois. Ihana sama ihminen, jota rakastaa. Toden totta. Niin totta. Olen niin onnellinen tuosta Ukko-Kullasta.

Rinta rottingilla siis menen maanantai aamuna töihin, ilman mitään päähinettä, huivia, myssyä, pipoa. Minä ja mun siilitukka. Äsken kaivoin työvaatteita ison kasan kaapista ja kokeilin niitä taas uudestaan.. Kyllähän ne nyt päälle sopii..jotenkin...Niitä oli muuten ihan hurjasti. Ainakin ziljoona jakkupukua ja nyt ihan oikeasti..ei leikisti. Ou nou!

Jääkiekosta ei tee mieli puhua oikeastaan mitään.. niin turpiin eilen tuli, että tukka lähti (sori, mun on pakko vitsailla näitten hius-juttujen kanssa joka välissä). Vieläkään en ole muuten päättänyt, että heräänkö huomenna viideltä katsomaan peliä.. mä olen välillä hieman pitkävihainen. Minä se sitten pelin aikana virkkasin vaaleanpunaista sytomyssyä, hauskaa hommaa. Nyt opettelen pylväitä, tulee ihan hyvännäköistä. Nyt neulomaan-kirjan omistajakin löytyi... Ukko-Kullan äitin kirjahan tuo on.. Auts. On ollut varmasti aikas kauan mulla lainassa... Palautan, kunhan opin ensin virkkaamaan kaikkia tyylejä ja sytomyssykampanja on loppu. Hih. Pieni hetki vielä!!

Toisaalta, jos heräisi huomenna viideltä katsomaan pronssiottelua, niin tulisi herättyä aikaisin.. ja voisi vaikka miettiä lähtemistä tuonne Helsinkiin. Olis meinaan virtuaalikaverikahvittelut tarjolla..harvinainen tilaisuus ihan varmasti. Katsotaan. Olis kyllä niin kiva nähdä livenäkin!