Selailin tänään puhelimeni tekstiviestejä ja huomasin, että niitä on tallella hirmuisen pitkän ajan takaa. Jotkut viestit on vain sellaisia, että ne on vain pakko säästää, vaikkakin puhelinta vaihtamalla, ne katoaa bittiavaruuteen.

Parhaimmat naurut sain yhdestä viestistä, jonka olen lähettänyt äitilleni syksyn kasvaimen poiston jälkeen, yritän sen tilanteen nyt kuvailla teille parhaimmalla osaamallani tavalla.

Olen sairastanut jo toista kuukautta. Vihdoin pääsen leikkaukseen. Olen väsynyt ja uupunut kokoaikaiseen kuumeeseen ja vatsaa painaa. Äitini käy joka päivä minua moikkaamassa sairaalassa, olenhan edelleen äitin pieni pikkuinen tytöntyllerö, joka sairastaa. Leikkauspäiväaamuna kuulen, että minut leikataan kolmantena, eli noin 11-12 aikaan. Olen laittanut puhelimeni kiinni, sillä jännitän niin kovasti, etten halua puhua kenenkään kanssa, sillä varmasti alkaisin itkeä. Minulle tuodaan esilääkitys ja sen jälkeen hoitaja tuleekin sanomaan, että leikkaukseni myöhästyy vielä, sillä tuli kiireellinen keisarinleikkaus. Yhtäkkiä äitini ilmestyy huoneeseen, hän on jännittänyt leikkausta varmasti yhtä paljon kuin minäkin, eikä voi vain odotella kotona. Keskustellaan hetki (en muista yhtään mitä..) ja sen jälkeen äiti lähtee. Esilääkitys naamaan ja saliin.

Herään, leikkaus on mennyt hyvin ja loppujen lopuksi minut rullataan takaisin osastolle heräämöstä. Ensimmäisenä mieleeni tulee (suuressa lääketokkurassa) ilmoittaa perheelle, että elossa ollaan ja kaikki kunnossa. Otan itsestäni kännykällä kuvan ( päässä toiselta veljeltäni Thaimaan tuliaisena saadut , sairaalaan tuodut,  avaruuslaseja muistuttavat aurinkolasit) ja lähetän sen kuvan veljilleni. Äitilleni lähetän seuraavanlaisen tekstiviestin:

(tämä siis kopioitu suoraan puhelimesta!!!!)

” Moiks  laittelen tekstaria, kun en viitsi hirmusti puhua (kurkku vähän käheä). Eikä kauhiasti tee mieli yskiä. Kasvain painoi 7kg ja saatiin kokonaan postä ja oltiin yöllä ajelulla, jos nähtäisiin hirvi...ei nähty  mutta tosi kivaa oli!! Syötiin just Pekan kanssa ja otettiin lasit punkkua. Pekallakin on vapaa. Halit ja pusit!”

Kaksi päivää myöhemmin, vietimme naistenklinikalla minun 35-vuotis synttäreitä. Äitini ei ollut puhunut tästä tekstiviestistä mitään minulle. Tuli kuitenkin puhe kuvasta, minkä olin lähettänyt veljilleni..näytin kuvaa ja sitten äiti rohkaistui näyttämään saamansa tekstiviestin.... Hetken aikaa ihmeteltyämme, repesin älyttömän isoon nauruun, sillä tajusin, että tekniikka oli tehnyt tenänsä.. Alkuosa viestistä oli ihan ok, mutta loppuviesti oli heinäkuussa lähettämäni viesti äitille, kun kummityttö oli meillä kylässä ja olimme hänen kanssaan lähteneet ”hirvijahtiin”. Puhelin oli siis sekoittanut ihan itsekseen kaksi erillistä viestiä.. En tiedä kumman puhelin oli tempauksen tehnyt, mutta tämä viesti kirvoittaa meidän perheessä valtavat naurut.. vieläkin... En mä nyt ihan niin hyviä lääkkeitä saanut :)

Tässä vielä veljilleni lähettämäni kuva..muutama tunti leikkauksen jälkeen, happiviikset naamassa ja ne ”avaruuslasit”.

Hymyhuulin viikonloppua kohti ja Elviksen 75-vuotis synttäreitten kunniaksi tietysti Elviksen musiikkia tarjolla.