Ai että minuu laitto kiukuks eilen.. Suorastaan sisäiset kiukkumittarit nousi tappiin, kun luin eilistä lehtijuttua SOK:n pääjohtajan erosta eilen. Tämä on vain pakko ottaa tässä esille, kun on itsekkin näissä omissa teksteissä miettinyt ja pohtinut nykymaailman menoa..

Tässä suora lainaus Iltasanomien sivuilta 18.12.2009:

”Aivoinfarkti lannisti SOK:n pääjohtajan Arto Hiltusen. Hiltunen luopuu pääjohtajan tehtävistä tammikuun alussa 2010.
Hiltunen sai aivoinfarktin 5. marraskuuta.
- Olen vajaan puolentoista vuoden sisällä käynyt läpi laajan sydänleikkauksen, laskimotukoksen ja aivoinfarktin, pääjohtaja Hiltunen toteaa.”

Lannisti.. LANNISTI?!?!?!?!?! Ompa sanavalinta... Mun mieleen tulee lannisti-sanasta heti, että nyt on Arto epäonnistunut tai heikompi kuin muut, ei enään jaksa pyöriä tässä maailman oravanpyörässä. Ei jaksa suorittaa, ei jaksa tehdä töitä enään niin paljoa kuin muut. Miten mä niin tästä hermostuin? Ei tää oo todellista, voi elämän kevät.

Kyllä muakin on kuulkaa lannistanu tää syöpä välillä. Tekeekö se musta sitten heikomman tai jotenkin muuten epäonnistuneen? Oravanpyörästä olen ollut poissa jo puolisen vuotta, enkä mielestäni ole niin kovin lannistunut.Syöpä on laittanut vain ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja ehkä (toivottavasti) olen myös oppinut katsomaan asioita uusista kulmista. Onko tää nykymaailma sitä, että jos sairastuu vakavasti ja päättää hypätä oravanpyörästä pois, ennenkuin on liian myöhäistä..onko se lannistumista omaan kohtaloon? Onko se luovuttamista? Onko se edes sallittua? Vai tuleeko susta silloin laiska? Mä olen onnellinen Arton puolesta. Hän otti ja lähti. En tiedä vapaillekko vai muihin tehtäviin, mutta teki jotain konkreettista, hyppäsi pois oravanpyörästä. Toivottavasti hän myös tervehtyy. Lannisti...pöh, mikä sana.

Tällä viikolla tuli ihana ohjelma telkkarista. Sen näkee vielä Ylen Areenasta netistä neljän päivän ajan..jos haluaa tutustua. ”Tosi tarina- Unelma”. Ohjelma kertoo nuorimies Koukusta, jonka unelma on tehdä yksikätisenä käsityönä kynttilöitä ja myydä niitä niin paljon, että hän saisi ostettua matkailuauton ja sillä hän sitten ajelisi ympäriinsä levittämässä Sahaya yogan itseoivallusta. Hänellä oli unelma, jota hän lähti tavoittelemaan ja sen tavoittikin. Tekemällä, uskomalla unelmaansa ja toimimalla.. Mikä sun unelma on? Teetkö jotain sen hyväksi? Mun unelma taitaa tällä hetkellä olla se, että mä löytäisin tasapainon työn ja kodin välillä.. että mä oppisin vielä näin nuorena olemaan, enkä painamaan töitä ”suorituskiilto”-silmissä. Pöhköjä unelmia ei olekaan, vaikka tuo nyt vähän pöhköltä vaikuttaakin. Jos mä en olis sairastunut syöpään, niin mä olisin varmaankin saanut pahan burn outin jossain vaiheessa.. tai en tiedä. Hyvä, että nyt sen tiedän, niin voin siihen itse vaikuttaa, kun töihin palaan joskus.

Huh. Rankkaa.. Mulla on muuten ollut mahtavat kaksi päivää. Meillä on käyny vieraita. Pikkuveli körötteli eilen yllätysvierailulle ja iltasella saapui ystäväpariskunta Anjalankoskelta yökylään. On kuulkaa parannettu maailmaa, syöty herkkuruokaa, juotu pullollinen punaviiniä, turistu menneistä ja tulevista ja vain oltu. Oon siinä sivussa kerinnyt tehdä taas yhden piparkakkuhuussin, pari isoa sydänpiparia nimikirjailuin, tehnyt pari maailman parasta jäistä suklaajuustokakkua, välillä herkkuruokaa vieraille ja meille... oikee touhutäti taas. Mutta ihanaa. Ihanaa, kun kävi ihmisiä kylässä. Sain uutta energiaa. 

Tässä muuten lupaamia kuvia tämän vuoden piparkakkuhuusseista. Sisältä löytyy tarvittavat välineet vessapaperista wc-pytyn kanteen