Pääsiäinen ja sen tuomat pyhät tulivat tällä kertaa kreivin aikaan. Tulivat oikeasti niin tarpeeseen, että! Olinhan torstaina ihan räjähdysvaiheessa taas... En tiedä miten tämä onkin tällä hetkellä niin vaikeaa. Tekeekö siitä vaikeata se väsymys vai ”henkinen valmistuneisuus” vuorotteluvapaalle lähdöstä, josta ei sitten vieläkään kuulu mitään.. vai olenko vain lopen kyllästynyt tähän hetkeen, sillä jotenkin MINÄ huudan sisäisesti muutosta elämääni ja huomaan kuitenkin palaavani siihen vanhaan. Näitähän minä olen sitten mielessäni pyöritellyt tässä pyhien aikana.

Olen aikaisemminkin varmaan pohtinut täällä ääneen, että vakava sairastuminen tuo ihmisessä sellaisen esiin, että elämää pitäisi muuttaa jollain tapaa, vaikka entisessäkään elämässä ei olisi paljoa muutettavaa. Sairastuminen on vain sellainen muutoskohta, ainakin omalla kohdallani. Elämä pysähtyy ja kaikesta huolimatta, saat jatkaa matkaasi täällä. Jotenkin sen takia, sitä miettii, että mitä voisin tehdä paremmin. Mitä haluaisin sillä loppuelämälläni tehdä? Vaikkakaan kukaan ei tiedä, kuinka kauan täällä loppujen lopuksi ollaan. Jotenkin elämästä tarvitsisi tehdä merkityksellistä. Pitäisi olla sellainen vahva tarkoitus.. olo on kuin haluaisi huutaa maailmalle, että minä elän, mutta kurkusta ei lähde ääntä. Siltä minusta ehkä tällä hetkellä tuntuu. Olo on hieman tukahdutettu. Tämä on varmaan nyt sellainen after syöpä-kriisi tai jotain.

Johtuuko tämä mahoton touhotus myös jostain tästä?! En kuitenkaan usko.. muistelin tuossa hymysuin lukioaikoja, kun olin aikasmoinen touhottaja sielläkin. Kun meillä oli sitten penkkarit, niin kakkoset olivat tehneet meistä kaikenmaailman näytelmiä ja ohjelmia.. Minusta oli tehty näytelmä, jossa pääosaa esitti kakkosluokkien pisin poika vaaleanpunainen mekko päällä. Touhotin joka suuntaan, kävin lauluharkoissa, järjestin Jokerit-IFK-fanimatseja, kävin oppilaskunnan hallituksen kokouksissa, tehtiin koulun lehteä, pelasin pesistä, laulettiin sinkulle.... touhotin menemään vaaleanpunaisessa mekossani ja näytelmässä harvemmin kerkesin ”normaaleille tunneille”. Lopputuloksena makasin ”touhotuskoomassa” sairaalassa kolme- tai nelikymppisenä. Hieman hymyilyttää tuo, mutta miten paikkaansa pitävää. Mähän olen varsinainen touhotuspäällikkö näköjään kaikissa asioissa.

Aina olen ollut sitä mieltä, että osaan rentoutua ja olla vain. Osaanhan minä!! Osaan!! Mä vain kartan sitten sellaisia asioita kuin siivous, pyykinpesu, pihanlaitto... Joo. Kyllä kuulkaa osaan myös luistaa tietyistä asioista. Mä olen vain niin valikoiva. Tällä hetkellä kädet syyhyy kokoajan noitten korujen kanssa.. Onneksi taas alkaa taikinat olemaan vähissä, niin joutuu pitämään hieman paussia.

Hih... otsikko on osuvasti löhöyslandia ja täällä mä puhun vain touhottamisesta. Kuinka osuvaa.. Mutta ollaan me löhötty nyt pyhinä. Ollaan kerran käyty vain kaupassa ja muuten ollaan oltu Ukko-Kullan ja kolmen kollin kanssa kotosalla. Suunniteltu hieman matkaa Tallinnaan viikon päästä ja pidempää matkaa marraskuulle jonnekin maailmalle... ehkä tällä kertaa jonnekin Aasiaan?! Ei tiedetä ihan vielä. Jonnekin aurinkoiseen, lämpöiseen!

Reilun viikon päästä on muuten tapaaminen Itte-Ylilääkärin kanssa. Ensimmäinen kontrolli siis lähestyy. Hieman alkaa mahanpohjasta kiristämään, kun sitä miettii. Mitään kuvauksia taikka labroja mulla ei ole ennakkoon..en tiedä sitten mitä ne siellä tekee. Ainakin saavat kommentoida mun aina-vaan-turvoksissa-jalkoja. Nahka on oikein alkanut olemaan arka, kun sen verran kauan ovat olleet. Noh, omaa napaa saa tässäkin tuijottaa.. eipä kaalikääreitäkään tullut laitettua. Kaalikin alkoi tulla tuossa pöydällä sen verran ryppyiseksi, että Ukko-Kulta kävi nakkaamassa sen pellolle peurojen nautittavaksi. Jotain hyötyä siitäkin sitten.

Huh... huomaa, etten ole hetkeen mitään järkevää tännekään kirjoitellut, kun tekstiä tulee taas niin paljon. Ei ole oikein ollut kirjoitusfiiliksiä, mutta kun kirjoittamisen aloittaa, niin huomaa, kuinka puhdistavaa se onkaan. Saahan niitä ajatuksia järjestykseen kirjoittamallakin.

Asiaa vielä tuosta väsymyksestä töihin liittyen. Olen ajatellut ottaa asian esille Itte-Ylilääkärin kanssa ja jos siellä ei tule mitään järkevää, niin otan yhteyttä työpaikkalääkäriin. Se minun täytyy vielä selvittää, että voisinko tehdä esim. osapäiväsesti töitä ja se ei sitten sotkisi minun vuorotteluvapaasuunnitelmia. Minullehan olisi löytynyt jo helmikuussa pari vuorotteluvapaalle, mutta Kela ei sitä hyväksynyt, sillä olin sairaslomalla.. Tässä on siis tällainenkin mutka.

Olen muuten taas niin paljon vääntänyt koruja, että tämän blogin nimeksi voisi vaihtaa kohta MINÄ JA FIMOKORUT.. alkaa olla niin vanhaa tietoa tuo minä ja syöpä.. Heh-heh. Tässä kuitenkin hieman makua, millaisia koruja on syntynyt nyt viikonloppuna. Näiden lisäksi tietysti miljoona yksittäistä korua. Jos näet jotain mielenkiintoista, niin laita sähköpostilla kyselyä. Kaikki korut ovat myynnissä.

Nyt lähden LÖHÖÖMÄÄN sohvalle. Tsaukkis!