Kyllä laittoi tämän päivän uutiset mielen apeaksi. Höh. Mä en kestä tuota s-sanaa yhtään. Blogiystäväni Tiina sai niitä maailman inhottavimpia uutisia tänään... mä en ala. Tyhmyyttä koko homma. Tekisi mieli kiroilla niin rumia sanoja, että tämä blogi menisi varmaan heti sensuuriin. Eihän noita uutisia itkemättä voinut lukea. Olet Tiina ajatuksissa kokoajan.

On se vaan niin perhanan pirulainen tuo perhanan syöpä. Sitä ei tiedä koska se ilmestyy ja mihin taikka miten. Epäreilua! Tarkoitukseni oli kirjoitella järkevää pohdintaa pelosta ja syövästä, mutta ei tästä tule tänään mitään. En saa ajatuksiani oikein jäsenneltyä mitenkään. Lepopulssikin tuntuu nopeammalta kuin yleensä, sillä ajatukset harhailee joka puolella. Eihän sitä kylläkään voi elää, jos kokoajan pelkää, mutta toisaalta jokainen kipu jossain paikassa varmastikin aiheuttaa jonkinmoisen pelon juuri sitä syöpää kohtaan... joo.

Tänään jäi Jannen Jamit väliin, sillä mennessäni Järvenpäähän alkoi sataa vettä. Kiertelin sitten kirppiksiä... Ilman näitä pöhköjä uutisia, olisin varmasti tuuletellut löytämääni aarretta isomminkin: löysin meinaan vaaleanpunaisen sadeviitan! Sellaisen olen tahtonut ainakin sata vuotta.. aina vain löytynyt lasten kokoja. Noh, nyt se on mulla. Jatketaan peukkujen pitoa kaikille blogisiskoille tutkimuksissa. Minäkin taidan kipaista lääkäriin ensi viikolla tuon pitkittyneen lonkka-lantiokivun kanssa... Ukko-Kultakin kehoitti menemään, eikä kärvistelemään. Jep.