Nyt on ollut nukkumatti pahasti hukassa. Olen mieltäni vaivannut huomamaatta kaiken maailman asioilla..pohdiskellut ja mietiskellyt. Höhhelis. Öisin en saa kunnolla unta ja aamut venyy sitten pitkälle, kun aamuyöstä saa vasta unen päästä kiinni. Päivät hurahtaa nopeaan ja varsinkin tuo niin sanottu valoinen aika, kun sitä ei juuri ole. Herää hämärässä ja yhtäkkiä onkin jo pimeää. Ukko-Kullan sääkalenterin mukaan, Vihdissä on viimeksi nähty aurinko pari viikkoa sitten. MÄLSÄÄ!!

Jos täällä blogilandiassa syöpäblogeja seuraa, niin suru-uutisia taas saatiin joulun jälkeen. Eijuli menehtyi jouluna, sairastettuaan paksusuolisyöpää. Muistan Eijulin oman sairastumiseni alkutaipaleilta ja silloin tällöin täällä virtuaalisesti höpöteltiin. Joka päivähän ihmisiä kuolee ja lähimmäisille se kovin paikka onkin. SIlti blogituttavan kuolema jollain tapaa koskettaa eri tavalla... Olemme blogia kirjoittamalla avanneet maailman oman elämäämme ja kertoneet vaikeistakin asioista, jakaneet asioita teidän kaikkien kesken. Minäkin olen huomannut välillä tätä kirjoittavani kuin päiväkirjaa. Toisaalta pelottavaa, mutta ehkä sitä ei osaa niin ajatella. Ennen vanhaan päiväkirjoissa oli munalukot ja auta armias, jos niihin joku koski tai saatikka luki... Maailma on muuttunut hurjasti! Kuitenkin siis tämä avautuminen omasta sairaudesta ja elämästä yhdistää ihmisiä, niinkuin meitä syöpään sairastuneita kirjoittajia taikka taiteilijoita (RK). Sen takia myös tuo Eijulin poismeno sai ehkä ajatukset taas harhailemaan ihan sinne, minne ei välttämättä pitäisi.

Elvarikin on mielessä tällä viikolla. Minun rakas, ihana kissani. Lyhty palaa muistona sinusta pihalla ja sormessa on äitiltä saatu kissasormus. Olisin niin halunnut olla läsnä...mutta olinkin toisella puolella maailmaa. Muistoja on ihania ja valokuvia ainakin ziljoona. Äidin ottamat valokuvat kyllä viimeisiltä päiviltä kertoivat sen, että olosi ei ollut hirmuisen hyvä. Köllöttelit aina terveenä onnellisen näköisenä selälläsi keskellä lattiaa taikka sänkyä, näytit nauttivan olostasi.  Onneksi tiedän, että sinua on pidetty hyvänä, rakastettu ja rapsutettu. Mulla on vain niin kova ikävä sua. Kaipa tämä joskus helpottaa..

Höhhelis. Mä tarttisin varmaan happea. Ulos kävelemään ja happihyppelylle. Nyt on mökötetty liian kauan sisällä. Tuntuu siltä, että mun kroppakin huutaa jo niitä soppia! Ruokavalio on tällä hetkellä mitä vain ja miten paljon vain,sekin tuntuu ihan urpolta. Olen kuin mikäkin kaasutehdas vai mikä se nyt on. Ei oo hyvä olla. Tarttis saada happea, liikuntaa, oikeaa ravintoa, hieman ees nähdä aurinkoa!! Mä inhoan pimeää!

Tästä tulee taas tällainen ziljoonan asian kirjoitus, mutta ei mulla ole tainnut näissä kirjoituksissa ikinä olla mitään punaista lankaa. Varasin nyt kirpputoripöydät kahdelta eri kirppariltakin...matkarahojen keruu alkaa. Nyt olisi tiedossa siis kämpän totaalinen räjäytys, kaappien kaivaminen ja kaikkien turhien tavaroiden sekä vaatteitten hinnoittelu ja poisvieminen. Onneksi on pari viikkoa aikaa! Ehkä saan siinä samassa sitten hiukan siivottuakin.. tai sitten menee juuri toisinpäin eli sotken koko kämpän kun raivaan kaikki kaapit. Tällä kertaa jos tavaroita jää kirppisten jälkeen, niin kannan ne kiltisti jonnekin UFF:ille taikka kierrätyskeskukseen. Nih.

Vuorotteluvapaasta kohta muuten käytetty 1/3... APUA!! 8kk enään jäljellä! Hui ja hih!