Eilen olin syöpäyhdistyksen järjestämässä uniryhmässä, johan oli jännä kokemus. Itse tapaamiset, joita tässä kevään aikana on, ovat tietysti salaisia, kun siellä käsitellään ryhmän eri henkilöiden unia syvemmin. Tästä kerrasta uskallan kuitenkin kertoa, sillä käsittelimme minun uneani ja siihen liittyviä asioita.

Tämä "kurssi" taikka ryhmä on siis ekaa kertaa laitettu pystyyn tänä keväänä ja tarkoituksena on kerätä voimavaroja arkeen unien kautta. Miettiä niihen tarkoituksia ja syventyä tiettyyn uneen isommalla porukalla. Mitään tavoitteita unien tarkoitukseen hakuun taikka niitten tulkintaan ei ole, sillä siellä ei missään nimessä tulkita unia minkään kaavan mukaan vaan etsitään ehkä muiden ihmisten avulla erilaisia ajatuksia unesta.

Ryhmä oli ollut koolla jo kerran kun minä olin maailmalla seikkailemassa. Olin siis alkuun hieman pihalla koko hommasta. Suuren suuni kanssa pääsin sitten kertomaan oman uneni ja yllätyksekseni sitä minun unta pohdittiin sitten kokonainen kolme tuntia. Huh.

Kerronpa alkuun nyt sen unen.

Olin töissä ja minulla oli kovat paineet. Muistan ajatelleeni, että olin poissa läheisteni ympäriltä töissä ollessani. Yhtäkkiä saatiin jostain tieto, että suuri uhka tulee. Uhka? En tiennyt mikä, mutta se tulisi ja siitä ei hyvää seuraisi. Pakkasin pieneen henkilöautoon useita ihmisiä ja istuin itse auton edessä (ajoin taikka en, en tiedä*) Kaikilla oli suuri pelko ja ahdistus, sekä kaikki yrittivät saada kiinni läheisiään, ilmoittaakseen, että lähdemme etsimään turvapaikkaa muualta kuin tuolta töistä. Ajoimme autolla läpi lapsuuden maisemien ja ilma oli aurinkoinen sekä taivas oli kirkkaan sininen. Katselin autosta ulos taivaalle, sillä sieltä se uhka/vaara oli tulossa. Sain Ukko-Kullan kiinni puhelimella ja ilmoitin, että lähdimme etsimään turvapaikkaa. Ukko-Kulta vastasi siihen:"Okke", ei muuta. Näimme metsän keskellä rakennuksen, joka tuntui hyvältä turvapaikalta ja menimme rakennukseen sisään. Se oli jonkinmoinen kahvila/ravintola ja täynnä ihmisiä. Kahvilan tiskin takana seisoi topakka rouva essu tiukasti päällä ja menin häneltä kysymään, josko saisimme häneltä luvan jäädä tänne turvaan. Se ei vain topakalle kahvilanpitäjälle käynyt, ihmisiä oli kuulemma jo ihan liikaakin kahvilassa. Jollain tapaa sain hänen päänsä käännettyä ja pääsimme etsimään rakennuksesta sopivaa piilopaikkaa. Tämä anonyymi työporukka seurasi minua, sillä minulla oli se tieto, mistä löydän hyvän piilopaikan uhkaa varten. Etsiessämme paikkaa, sisällä talossa alkoi valtava luotisade. Niitä tuli seinien läpi, ihmiset hätääntyivät, juoksivat ympäriinsä. Kukaan ei nähnyt mistä niitä tuli, mutta joka puolelta. Selkääni kaatui jotain. Vanhempi rouva makasi selässäni kuolleena, en nähnyt muita työkavereitani enään. Vanha rouva oli kuin reppu selässäni ja kävelin hieman kyyryssä eteenpäin. Näin edessä ikkunan, jota kohti kävelin, sillä tästä luotisateesta oli päästävä pois. Ikkunasta kiipesin ulos ja talon vieressä oli tumma henkilöauto parkissa. Maailman turvallisimmalta paikalta tuntui silloin auton pelkääjän paikan renkaan vieressä, johon menin makaamaan mahallani. Ulkona ammuttiin myös, mutta siellä ei ollut ketään. Ei kuolleita, ei ampujia. Minulla oli tämän vanhan rouvan verta selässäni ja päätin, että jos leikin tässä auton eturenkaan luona kuollutta, minua ei enään ammuttaisi. Jäin siihen makaamaan hiljaa.

Okke. Siis ihan päätön uni, mutta kummakseni olen nähnyt tällaisia samanlaisia jo pitkään. Näkymätön uhka tulee ja siltä on suojauduttava. Ryhmässä minä siis kerroin unen ensin ja kaikki muut kirjoittivat sen ylös. Sen jälkeen oli tarkentavien kysymysten aika. Minulta sai kysyä tarkempia tietoja, jos muistaisin ja yllättäen niitä muisti, kun kysymykset tulivat. Sen jälkeen itse unennäkijä on hiljaa ja ryhmänjäsenet alkavat puhumaan unesta niin kuin se olisi heidän omansa. Minä muodossa ja etsien niitä tunteita, mitä uni tuo heille tullessaan. Kommentointi ei ole tässä vaiheessa sallittua unennäkijän osalta. Seuraavaksi ryhmän jäsenet miettivät symboleita unessa ja miettii unta niitten kautta. Minä eli unennäkijä on edelleen hiljaa tässä kohtaa (siis yrittää olla hiljaa, kun olisi voinut puhua ja kommentoida niin paljon!!).

Prosessi jatkuu edelleen ja nyt on unennäkijän eli minun aika antaa vapaamuotoinen palaute. Ehkä oma näkemys siitä, mistä unessa on kyse, miten löytää omasta elämästä yhteyskohtia siihen, mitä siinä käydään läpi. Tuntemuksia, ajatuksia, arviointeja ryhmän kommenteista, ryhmän eläytymisestä minun uneeni. Tämän jälkeen aletaan etsimään tunteita taikka tapahtumia unta edeltävältä päivältä. Minun unestani oli kuitenkin kulunut useita viikkoja, joten tämä kohta oli hieman hankala, mutta etsimme sitten muita mullistavia tapahtumia esim. vuoden takaa. Syöpähoidot loppuivat, sairausloma loppui, työt alkoivat, mielenmyllerrys töissä, jaksamattomuus, vuorotteluvapaalle ei päässyt heti ynnä muuta. Luetaan ryhmän jäsenen muistiinpanoista uni läpi ja tehdään edelleen lisäkysymyksiä unennäkijälle. Tämän jälkeen tulee viimein se viimeinen osa, jossa ryhmän jäsenet antavat unesta kokonaisnäkemyksiä ja sellaisia ajatuksia joita heille tulee mieleen yhdistäen unennäkijän unta sekä unennäkijän omaa elämää, josta hän on kertonut tämän prosessin aikana. Huh, ompas sekavaa selitystä...

Anyway, siis tämä oli todella mielenkiintoista ja intensiivistä. Kolme tuntia meni siivillä!! Ihan oikeastikin sain paljon mietittävää, kun itsekin noita unia aina näen ja mietin jälkikäteen. Nyt sain tavallaan uusia ideoita, työkaluja, muita näkemyksiä siihen uneen sekä juuri niitä eri näkökulmia. Omasta mielestäni uni on selkeä näkemys vielä siitä, että taistelen alitajuntaisesti "tuntematonta uhkaa" vasten eli syöpää. Se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ennakkoon varoittamatta. Yritän kuitenkin voimavaroillani viedä toisiakin turvaan, vaikkakin taakka (kuollut rouva selässä) on raskas. Minuun ei osu luoteja, pysyn haavoittamattomana. Muita kuolee. Miksi minä jään eloon? Syyllisyydentunne? Miksi kahvilan täti on niin topakkana, eikä päästä meitä sisään alkuun, vaikka hätä on suuri? Eilen tajusin, että minäkin olen voinut olla unessa se kahvilantäti. Topakka täti, tiukka essu päällä... ei anna lupaa, vaikka pyydetään.Onko luvanmyöntäminen unessa vertaus oikeassa elämässä siihen, että annan itselleni luvan jäädä vuorotteluvapaalle, luvan siihen, että saan myönnettyä etten jaksa töissä tällä hetkellä? 

Voi elämä... tätä voisi pohtia ja jatkaa vaikka kuinka pitkään. Innostuin, tykkään!!! Yllätys oli kuitenkin suuri, että yhdellä kertaa pohditaan yhden ryhmänjäsenen unta näin pitkään ja siihen oikeasti sukelletaan näin syvälle. Huh, mieletön kokemus! Odotan niin innolla muita kertoja. Tiestysti mun tarttee myös ymmärtää se, että aina ei käydä minun unia läpi vaan vuorotellen. Viime yönä en kyllä muista nähneeni mitään unta, vaan edelleenkin mietin tätä vanhaa. 

Ehkä juuri se onkin ryhmän tarkoitus. Miettiä, pohtia, auttaa ymmärtämään. Saada uusia näkökulmia. Kivaa!! Mielenkiintoista.

Asiasta seittemänteen. Jostain ihme syystä olen varannut tulevaksi viikonlopuksi markkinapaikat ULKOA!! Hhhhrrrrrrrr, kylmä on jo valmiiksi. Milläköhän ihmeellä laitan teltan kiinni maahan tälläisella tuulella ja myrskyllä? Ehkä laitan itseni siihen narulla kiinni :D Hyvä paino. Toivon salaa aurinkoista ja ihanaa keväistä ilmaa, jotta ihmisiä olisi paljon liikenteessä! Jookos!?