Siinä se sitten oli. Ensimmäinen kokonainen työviikko sitten yli kahdeksaan kuukauteen. Huh-huh-huijaa, sanon minä. On kuulkaa sellaista tunteitten vuoristorataa ollut tämä viikko, mutta myöskin niin paljon väsymystä, että en ole varmastikaan saanut mitään järkevää tänne blogiinkaan laitettua. On se jännä, miten näin lyhyessä ajassa pomppii maailmasta toiseen, tunnetilasta toiseen.

Pitkän ja vakavan sairauden jälkeen, joka on tuntunut ja tuntuu edelleenkin elämässäni varsin sumuiselta ajalta..en varmaan mitään muistaisi ilman tätä blogia. Yhtäkkiä tämä ajanjakso loppuu ja palaa taas hurjalla vauhdilla takaisin työelämään, ihmisvilinään, kiireeseen. Missä onkaan se ihana seesteinen aika, kiireettömyys, mihin kerkesin tottua pitkän sairasloman aikana ja mistä aloin juuri vasta nauttimaan, kun sain ne ensimmäiset puhtaat tulokset tarkastuksessa!?

Elämä on täynnä yllättäviä käänteitä ja yllätyksiä. Eihän niihin ikinä ole varautunut, eikä pidäkään. Niitä tulee ja menee, hyviä ja huonoja aikoja. Yksi aika päättyy ja toinen alkaa, näinhän se menee. Ylös, alas, sivulle, eteenpäin. Kaikkiin suuntiin, lujaa ja hiljaa. Eihän sitä suuntaa tai nopeutta voi ihan hirveästi itse säädellä kuitenkaan. Mun on pakko laittaa tähän, että tärkeintä on asenne. Asenne asioihin taikka tapahtumiin määrää mielestäni sen, kuinka niistä mennään ohitse tai lävitse, se ihmisen oma asenne. Jos haluaa tehdä asiat vaikeimman kautta, se varmasti onnistuu, helpostikin. Jos haluat tehdä asioita helpommin, niin mun mielestä silloin avainsana on positiivisuus.. avoimuuskin on mielettömän tärkeää, ottaa asioita vastaan avoimesti ja oppia uutta, kehittyä.

Mä haluaisin uskoa, että positiivisuus on minut tähän päivään päästänyt, mutta on tietysti tilanteita, missä se postitiivisuus ei auta niin yhtään. Helpottaa ehkä matkaa, mutta ei sinänsä auta. Elä ole ilkeä muille ihmisille. Älä ole katkera, äläkä kateellinen. Nauti siitä, mitä sinulla on. Jos sinulta jotain puuttuu, niin ota se tavoitteeksi. Unelmat on tehty tavoiteltaviksi. Asiat hoituu vain, jos hoidat niitä!

Mun takaraivossa asuu kuitenkin pikku pirulainen, joka muistuttelee syövästä, siitä sairaudesta. Ihan kun se siellä kolkuttelisi muistutukseksi, että muista olla oman elämäsi herra. Mä toivon, että olen jotenkin ottanut onkeeni tässä reilun puolen vuoden aikana, enkä karkaa siihen samaan elämäntyyliin, missä silloin olin. Takaraivossa ja pienen pienessä ajatuksessa on, että jos en tee elämääni muutoksia, niin tuo pirulainen tulee tuolta takaraivosta ja laittaa minut taas sairaaksi.. Kuullostaa ihan hullulta, mutta jotenkin siltä tuntuu. En tiedä, onko hyvä ajatella näin... mutta hassusti se on nyt hiipinyt ajatuksiini, kun palasin töihinkin.

Suuria muutoksia, suuria ajatuksia? Oi vuorotteluvapaa, missä viivyt?! Olisin jo valmista tavaraa, hih. Nyt lähden kyllä täältä filosofoimasta, menen nostamaan jalat mielettömän korkealle ja laitan niihin kylmäpussit. Saatanhan mää kattoo pari jaksoo Emmerdaleakin...