Höhhelis sentään. Täällä sitä mökötellään tällä erää. Ulkonakin on niin sateista..höh.

Parhaimmat mökötykset ja huonot mielet saa siitä, kun ei nuo sopat oikein tyydytä meikäläisen ruokahimoja enään... Viime viikolla kerroinkin tästä "ekasta" lipsahduksesta, kun mätin menemään kanaa ja punaviiniä. OIispa jäänytkin vain siihen... Lauantaina Tiinan ihana Ukko-Kulta oli tehnyt itse lihapullia ja nälkäisinä markkinoilta tullessamme, söin kyllä soppaa, mutta hyvin siihen sekaan sai ujutettua pari lihapullaa. Ja vielä maisteltua ja närpittyä muutkin muut lihapullat. Maha lyösäksi ja hirmuinen pänniminen tuon jälkeen. Sunnuntai ja maanantai meni taas suht hyvin, kunnes eilen sitten annoin ihmeen helposti taas itselleni periksi ja vetelin lämpöisiä tonnikalaleipiä iltapalaruuaksi. Miksi ihmeessä tämä on niin helkutin vaikeaa?? Miksi ihmeessä?

Siis oikeasti kun heitetään faktat pöydälle, niin mun on ihan pakko laihtua. A) terveydellisistä syistä B) oman hyvänolon takia C) mulla olis varmasti paljon kivempaa D) kaikilla muillakin saattais olla paljon kivempaa E) saisin ehkä vihdoin mahtumaan farkut ja prätkäbootsit jalkaan, kun pienenisin F) jaksaisin paremmin G) näkisin pitkästä aikaa omat varpaat kumartamatta H) mahtuisin noihin kaikkiin kivoihin vaatteisiin, joita mulla on tuolla kaapissa I) se on vaan nyt pakko!!! Mikä hittolainen siinä on sitten niin helkutin vaikeaa, kun on löytänyt keinon, millä sitä painoa saa alas lujemmalla vauhdilla, sillä en mä jaksais jos sitä lähtis 200g viikossa, kun sitten saisin pudotella sitä painoa ainakin 200vuotta.. Mä olen niin vihainen itselleni!

Kiukuttaa sekin, että viime viikolla tuli lipsuttua useamman kerran ja sitten se vaaka siellä punnauksessa näytti vaan miinusta?!?!? Ei ole reilua. Nyt on jotenkin helpompi lipsua, kun tietää, että se paino saattaa silti vain tippua. Olis tullut plussaa oikein kunnolla, niin olisin kerrasta oppinut..mutta ei, paino vain tippuu. Inhottavaa!!! Siis ei se, että paino tippuu vaan se, että mä voin lipsua!? Kuinka kauan!? Niin. Ihme kiukuttelua, mutta kun on känkkäränkkäpäivä, niin sit on känkkäränkkäpäivä tai ehkä kohta koko viikko. Oon niin vain vihainen itselleni, kun en osaa tuon ruuan kanssa pysyä ruodussa. Miks pitää antaa niin helposti itselleen periks?

Okei, eihän tuo soppakuuri ole niitä maailman helpoimpia, kun vedetään soppia vain päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Ehkä siinä itse kukin välillä tympääntyy. Kauhiasti olen saanut kehuja mielettömästä itsehillinnästä... mistä itsehillinnästä kun kohta joka toinen päivä vetelee täällä mitä sattuu? Ehkä olen liian ankara itselleni, niinkuin välillä tunnun olevani. Ainakin töissä olen ollut aina liian ankara...kaikki pitäisi onnistua aina vimpan päälle, muuten hermostun itselleni. Höh. Onneks en muista töistä enään kohta mitään, mä olen niin vuorotteluvapaalla. Siis työ, onks se jotain syötävää?

Noh, mä koitan saada täällä itseäni niskasta kiinni ja jatkaa näillä valitsemillani sopilla. Kohtahan tuo reissukin lähestyy, niin sitten otan vielä rennommin ja nappaan Thaimaalaisista katukeittiöistä herkkuja ja itseni tuntien saan vieraan bakteerikannan takia mahan sekaisin.. niin mulle käy aina, vaikka tekisin mitä. Huolta painonlisääntymisestä ei ole, sillä mä aina laihdun kun ollaan reissussa. Ja tiedän tasan tarkkaan, mistä löydän lähimmän vessan :)

Kivempiin asioihin. Tässä on mun tuliaiset Kotkasta. Ihania!!! Kerronpa pienet tarinat niistä:

Ystäväni Tiina on jalkojenhoitaja. Hän oli sitten tilannut itselleen kumihanskoja töihin 10 laatikkoa ja kauhukseen huomannut avatessaan niitä, että minkä värisiä ne oikein on. Arvatkaa vain, kuka sai yhden laatikon?!!??!!??!!??! Mitä ihmettä niillä teenkään, mutta silti aivan ihania!!! Ainakin tuli mieleeni, että sisäreiteen ylettyvät tukisukat saan laitettua noilla hyvin, kun lähdemme reissuun :) Vaaleanpunaisia kumihanskoja! Jeeeeeeeeee!!!!!!!! Jipppppiiii!!!!!!!!

Markkinoille sattui ihan viereen tuttu kirjapäällikkö ja sunnuntaina kirjapäällikkö tuli luokseni hiljaa hiipien. "Sanna...mulla ei ole kuin tämä yksi vaaleanpunainen kirja nyt, mutta voitaisko tehdä hieman vaihtareita? Haluaisin koruja ja sä saisit tän kirjat?". Noh, tottahan toki. Minullehan vaaleanpunaiset kirjat passaa, varsinkin kun ne on itse sidottuja ja tehtyjä! Ihana osoitekirja, missä sisällä pinkit sivut. Aivan ihana!

Naapurissa oli myös toinen korumyyjä, setä nimeltä tero. HUOM, jonka vaimo teki koruja ja setä kävi myymässä. Tämä yritys työllisti jo tällä erää heidät molemmat (kerrottu tiedoksi myös Ukko-Kullalle). Setä oli myös niin hauskaa seuraa ja meillä oli kyllä niin vauhdikasta keskustelua ja vitsailua, että huomasimmekohan asiakkaita ollenkaan. Sedän vaimo oli aloittanut vuonna -91 tekemään koruja cernit-massasta (vastaava kuin minun käyttämä fimo) ja löysinkin itselleni aivan ihanan vaaleanpunaisen kissapinssin. Siis vaaleanpunaisen ja se oli vielä ainut!! Ihana sekin! Ihana, pikkuruinen. Pakatessamme tavaroita sunnuntai-iltana, setä tuli meidän jokaisen luo (minä, Tiina ja kirjapäällikkö) ja antoi meille kukkaset. Minulta ei tarvinnut edes kuulemma kysyä haluanko vaaleanpunaisen vaiko oranssin...Oli kuulemma selväksi tullut tuo minun lempivärini siinä viikonlopun aikana. Niin kivaa seuraa olimme koko markkinaviikonlopun. "Hieman pelottaa kylläkin", sanoi setä, sillä ensi vuoden Kotkan markkinoille tullaan tarjoamaan samoja paikkoja järjestäjän toimesta... sillä seuraumuksella olisimme kaikki taas naapureina ensi vuonnakin. Nauraa rätkättää taas saa! Olipa hauskaa siis.

Nyt lähden tästä turisemasta ja vetelemään kiltisti soppaa. Nyt otan kaikki keinot käyttöön. Jos alkaa tekemään jotain muuta mieli, niin laitan lenkkarit jalkaan ja lähden kävelemään... tai jotain. Itsehillintää Sanna, itsehillintää!! Nih.