Onks ihan pakko muistella viime vuotta, jos ei tahdo? Kyllä se kuulkaa on. Vaikka kuinka haluaisi olla ajattelematta, niin tuonne korvien väliin puskee nuo ajatukset ja muistot ihan väkisin. Nyt päästän ne täällä ulos, niin ehkä ne sitten jättää mut rauhaan...

3.9.2009 Meikäläisen leikkauspäivä. Suuri valtava kasvain on löydetty elokuun alussa ja vihdoin on se leikkauspäivä Naistenklinikalla. Olin kuitenkin joutunut sairaalaan jo 5 päivää aikaisemmin, sillä kuumetta oli yli 39. Olo on erittäin väsynyt, mahaa painaa joka asennossa, paitsi kyljellään ollessa. Nukun paljon, en ole yhtään sosiaalinen huonekavereitteni kanssa ja olen omissa oloissani. Säästän kaikki energiani aina vierailuaikaan. Aamulla jo laitan puhelimeni äänettömälle, sillä leikkaus jännittää niin paljon, että haluaisin vain itkeä. Leikkaukseni piti olla toisena aamusta, mutta tulikin kiireellinen keisarinleikkaus, niin sali tarvittiin siihen. Joudun odottamaan vielä hetken. Äitini ilmestyy kuin tyhjästä huoneeseen, sillä hän ei ole voinut vain istua kotona, vaan hän haluaa olla läsnä. Mitään muistikuvaa minulla ei ole, mitä puhuttiin, mutta ainakin halattiin, sillä minua alettiin jo viemään leikkaussaliin. Pyydän kärräystä sängyllä, sillä maha painaa ikävästi alavatsaa, jos kävelen.

Leikkaussalin henkilökunta on ihanan rempseää ja minulle tuodaan sellainen harsomainen "keittäjänmyssy" päähän. VAALEANPUNAINEN!!!!! Olen mielettömän onnellinen tästä myssystä!!! Esilääkitys ei tuonut minulle mitään erityisiä rentoutumisen fiilinkejä tai mitään, niin maailman paras nukkumattisetä antaa minulle suoraan tippaan lisää lääkettä, johan alkoi päässä humisemaan, sanoin. Minulle laitettiin epiduraali, koska sitä kautta saisin kipulääkitykseni leikkauksen jälkeen. Sen laitto sujuu hyvin ja kivuttomasti, ammattilainen asialla.

"Pidämme sinusta hyvää huolta, sinulla ei ole mitään hätää", sanoi maailman paras nukkumatti. Sanoin näppärästi perään vai ajattelinko sanovani, että "Paree onkin pitää".  Tuo on jäänyt salaisuudeksi leikkaushenkilökunnan kesken, sillä sen jälkeen minä olin kyllä totaalisesti untenmailla.

Herääminen. Herääminen oli herkkä kokemus, sillä ekaa kertaa elämässäni olin pelännyt leikkausta niin paljon. Onnenkyyneleitä ei voinut pidätellä, sillä tunnelma heräämisen jälkeen oli aivan mahtava (ja tietysti aikas sekava, kun sellaiset tropit oli olleet). Muistin edellisestä leikkauksestani (dermoidikysta 2005), että vieressä oleva laite piippaili kokoajan ja hoitaja kävi sanomassa, että hengitä, hengitä syvään. Nyt en halunnut koneen kokoajan piippaavan ja hengitin kokoajan syvään ja hartaasti. Syviä vetoja!

En muista ainakaan, että tuo lääkäri/ kirurgi olisi minua leikkauspäivänä käynyt katsomassa... sillä aikas tokkurassa loppupäivä meni. Kirjaan kirurgin käynnin nyt seuraavalle päivälle. Illalla vielä osastolla ollessani otin omalla kännykälläni kuvan, uudet Thaimaasta tuliaisena saadut vaaleanpunaiset aurinkolasit päässäni kuvan ja laitoin sen Ukko-Kullalle sekä veljilleni. Tässä kuvassa näytän rauhanmerkkiä sormilla ja hymyilen leveästi.

4.9.2009 Epiduraalin kautta saa muuten tosi hyvän kivunlievityksen, ainakin minulla se toimi aivan loistavasti. Maailman paras nukkumattikin kävi minua moikkaamassa aamulla ja totesi vain, että noinko vähän sinä kipulääkettä tarvitset?! Onko kaikki hyvin? "Kaikki kunnossa", vastasin. Kirurgi tulee käymään ja kertoo leikkauksesta. Suuren suuri kasvain leikattu, 7kg painava teratooma. Kasvain oli pysynyt ehjänä ja hajonnut hieman vasta ulkopuolella. Paljon oli otettu koepaloja, vatsaontelosta oli poistettu ylimääräinen neste ja siitä myös näytteet. Leikkkauksen yhteydessä on poistettu vasemman puolen munasarja. Muistan sanat "Kasvain on hieman pahanlaatuinen, teratooma".  En tiedä mistä tuo hieman pahanlaatuinen on jäänyt päähän, mutta näin mä sen muistan. Tuollaisessa tilanteessa pitäisi olla nauhuri aina mukana, sillä mitään ei ainakaan omaan päähäni jäänyt, siis ainakaan mitään järkevää. Tänä kyseisenä päivänä kuume hävisi ja CA125 syöpämarkkeri putosi 190:stä 27:ään.

5.9.2009 Syntymäpäivä, 35 vuotta. 35 vuotta sitten olin syntynyt tässä samaisessa sairaalassa, Naistenklinikalla. Olipa jännä fiilis, että saisin viettää 35-vuotis synttäreitä myöskin täällä. Harvemmin varmaankaan näin käy?!?!?  Ennen vierailuajan alkamista minulta otettiin pois tuo epiduraali ja täytyy sanoa, että ison selän kokoisen teipin repiminen ihosta ei ole ikuna tuntunut mukavammalta kuin tuolloin. Tuo lääke aiheutti meinaan pientä kutiamista ja teipin repäisy selästä tuntui taivaalliselta. Muistan sanoneeni hoitajalle, että laita se teippi uudelleen selkään ja revi uudelleen pois.. hih, jostain syystä ei minua totellut. Makasin tuon operaation jälkeen sängyssä ja odottelin vierailuajan alkamista.

Yhtäkkiä valahdin ihan kylmänhikiseksi ja vatsassani alkoi aivan valtava kipu. " Voi perkele", mietiskelin...enhän ollut saanut epiduraalin poiston jälkeen mitään korvaavaa kipulääkitystä... olivat sitten varmaankin unohtaneet, sillä minä en ihan tuossa vaiheessa vielä sitä itse tajunnut. Soitto hoitajalle ja aikas juoksujalkaa sieltä tuotiin kasa suun kautta otettavia pillereitä. Mielessäni vain mietin, että toivottavasti pillerit auttaa pian, sillä MUN synttärit oli ihan pian alkamassa.

Vieraat saapuu. Isä ensimmäisenä tuoden suklaata, kukkia ja puisen ovikoristeen (yllättäen vaaleanpunaisen). Muita vieraita alkaa saapumaan ja isäni lähtee pois. Paikalle tulee äitini ja hänen miesystävänsä, keskimmäinen veli ja Käpy (avopuoliso ihanainen), kummityttöni Rompula ja äitinsä Taina sekä tietysti Ukko-Kulta. Kaikkea toivomaani on toimitettu paikalle. Broileri (broisku= broidi,veli) tuo sushivalikoiman ...nam!! Ukko-kulta tuo kinuskikermakakun...nam!!! Saan ison kasan lahjoja ja nam, kaikkea hyvää. Istumme osaston käytävällä ison pöydän äärellä ja pidämme varmaankin hieman isompaa meteliä.  En ollut kasvaimen takia saanut syötyä oikein koko viikkoon, kun mahaan ei oikein mahtunut...luultavasti tuo kasvain oli painanut kaikki sisuskaluni jonnekin nurkkaan ruttuun. Nyt söin sushia, nam. Ei siinä montaa ollut, mutta kaikki minä söin, hitaasti ja varmasti, naatiskellen. Kinuskikakku oli valtavan hyvää. Ukko-Kulta oli ottanut mukaan myös kertakäyttöastioita, niin sitä siinä sitten jälkiruuaksi nautiskeltiin. Muistan saaneeni lahjaksi kummitytöltä hänen itse neulahuovuttamansa vaaleanpunaisen possun, tuolla se hyllyn päällä vieläkin komistaa makuuhuonetta. 

Synttärijuhlan jälkeen, olin taas megaväsynyt. Puhelimessa sain höpötellä pitkät tovit muitten onnittelijoitten kanssa ja loppupäivän taisin nukkua, maha pinkeenä tällä kertaa sitten hyvästä ruuasta. Maailman parhaimmiksi synttäreiksi nuo nimettiin tuolloin, meillä oli mega hauskaa, vaikka minä en kaikkea ehkä muistakaan. Kuitenkin ne oli synttärit, joita sain viettää ison leikkauksen jälkeen, jota pelkäsin aivan älyttömästi.. en tiennyt näenkö noita synttäreitä enään.

Tänään minua viedään taasen. Ukko-Kulta ilmoitti, että jonnekin ollaan lähdössä, mutta paikka ei ole kerrottu. Syömään siis ollaan menossa, ei sen pidemmälle. Sain jo aamulla onnittelulaulun tuolla kammarin puolella, jonka jälkeen Ukko-Kulta simahti uudelleen ja minä lähdin purkamaan näitä muistojani tänne blogiin. Kun summaa koko vuoden yhteen, niin olen tällä erää onnellinen. Olen onnellinen siitä, että uskalsin pompata oravanpyörästä pois. Minulla on vuosi aikaa ihmetellä maailman menoa. Tästä jatketaan nyt etiäpäin.