Mulla olis tänään tällainen TOP 2-lista, mistä tietää, että alan paranemaan (siis ehkä alan paranemaan... kuitenkin vähän varauksella)

  1. Joskus kerroinkin, että mun ”naisten päivät” on todella harvassa. Eli olen siis jostain alle 20-vuotiaasta sairastanut PCO:ta ja tästä johtuen mulla saadaan kuukautiskierto toimimaan ainoastaan hormoneilla (joko e-pilerit tai keltarauhashormonit). Kun sairastuin heinäkuun 16.päivä, niin viikko sen jälkeen mulle tuli menkat (ilman mitään lääkitystä). Mulla ei ole ollut menkkoja ilman mitään pillereitä ehkä miljoonaan vuoteen. Koko sairastumisen ajan, sekä hoitojen ajan minulla oli täydellisen täsmälliset naisten päivät. Melkeinpä kellosta pystyi katsomaan, koska ne alkaa. Lääkäritkin ihmetteli sytostaattihoidoissa tätä, sillä ne rankat hoidot yleensä häiritsee tuota kiertoa..mutta Itte-Ylilääkärin mukaan taas toisaalta tuollainen kasvain voi laukaista kuulemma ne käyntiin muuten vain.

    Viime torstaina piti alkaa kuukautiset.. eipä näy. Niinpä arvioisin, että se pirulainen on tapettu sisältäni kokonaan ja nyt palataan taas normaaliin ei-naisten-päiviä-ilman-pillereitä-rytmiin.

  2. Musta on tullut varsinainen kiukkupeppu.. Sehän on yleensä sen merkki, että alkaa paranemaan. Kiukuttaa kotona olo. Kiukuttaa kun lunta tulee. Kiukuttaa kun ei jaksa kunnolla. Kiukuttaa Ukko-Kulta. Kiukuttaa kun päivät menee niin nopeaan. Kiukuttaa kun ei saa oikein mitään aikaiseksi. Eli siis vaan kiukuttaa.. oikeastaan kaikki, vaikka ei ole oikeastaan mikään ihmeellinen kiukkupäivä. Kunhan kiukuttaa vaan.

Piti tehdä oikein top 10-lista, mutta en mä sitten keksinytkään enempää. Ehkä noilla molemmilla on kyllä tekemistä toistensa kanssa. On valitettavasti SE aika kuukaudesta, vaikka ei konkreettisesti olekaan, mutta kyllähän ne hormonit jollain tapaa jyllää kuitenkin ilman mitään vuotojakaan.

Hormonit ja hormonit.. kyllä mä taas kaikkea teille kerron. Höh. Tänään kävi taas putkiset (eli putkimiehet) kylässä. Viime viikon korjauksien tai painesäiliö-asennusten jälkeen, meidän suihkusta ei tule oikein kunnolla vettä ja nyt olisi sitten tarvetta vetää uudet putket kellarista ja kuumavesivaraajasta kylppäriin. Arvatenkin tuo maksaa taas ainakin ziljoona rahaa.. Voi että kun mua suututtaa sekin. Eipä nää sairaslomarahat nyt niin isoja ole, että olisi rahnaa tehdä täällä samalla kauheita remontteja. Mä olen jo sen sängynkin velkaa Ukko-Kullalle... Huh.. Mä oon kohta tuhat ziljoonaa velkaa ja siitähän seuraa stressi ja tietty kiukku siitäkin. Ehdotin jo, että viedään tuo sänky takaisin.. hih. Eipä viety tietenkään. Siinä on aivan ihana nukkua. Täytyy vain yrittää muistella, että se sänky ei maksanut miljoonaa vaan Ukko-Kullan laskentaopin mukaan 50snt päivä/hlö/10v. Muistattekos? Kiva ajattelutapa... Maanantaiksi pitää siis löytää joku evakkopaikka..en mä tännekään meinaa jäädä, kun putkiset paukuttaa ja sotkee ja vessakaan ei toimi.

Oli muuten eilen sangen karmivaa mennä sinne Töölön sairaalaan kuvauksiin. En ole siellä käynyt reiluun kolmeen vuoteen. Kolme vuotta sitten äitiltäni leikattiin se aivokasvain siellä ja kävin siellä tietysti silloin päivittäin aina töitten jälkeen. Kaikki muistot siitä ajasta syöksyivät mieleeni, muistin kun kävelin raskain askelin sinne silloin, kun tietysti pelättiin äidin puolesta ja miten toipuminen lähtee edistymään.. Varsinkaan, kun alkuun äidillä ei ollut tasapainoa ollenkaan leikkauksen jälkeen ja lääkityksetkin oli todella kovat. Muistin heti ovesta sisään mennessäni, miten sinne osastolle mentiin, missä huoneessa äiti oli ja miten kävimme pyörätuolin kanssa kahviossa kahvilla. Huh..

Monta asiaa mahtuu elämässä niin pieneen viikkoon.. ja nyt on vasta tiistai. Miten mä jaksan odottaa perjantaille? Kyllähän mä jaksan, tiedän sen. Pakkohan se on jaksaa, vaikka kuinka olis mahdottoman tuntuista. Perjantaina oikeasti selviää, mihin ihmeen suuntaan tässä oikein lähdetään. Hui hittolainen. Olkaa mun mukana, jookos? (Koittakaa kestää, vaikka taidan koko tämän viikon jauhaa tätä samaa).