Blogimaailmasta kantautui eilen myöhään illalla uutisia, ikäviä sellaisia.

Leen@n tilanne on käynyt todella huonoksi ja tieto siitä pysäytti minut ihan täysin. Olen oikeastaan sanaton, hiljainen. En olisi ikinä aavistanut, minkälaisen tuen täältä blogin kautta saan, kun aloin tätä kirjoittaa sairastumisen alkuvaiheissa. Yksi suurista tuista oli Leen@, joka kommentoi blogissani usein ja kosketti minua omilla teksteillään omassa blogissaan. Lähetin jo maaliskuussa Leen@n luokse sairaalaan oman vaaleanpunaisen virtuaalienkelini, toivottavasti tämä enkeli pehmentää Leen@n matkaa. Siellä se huoneen kattorajassa vahtii, että kaikki menee hyvin.

En osaa sanoa mitään. Olen, mietin, hiljenen.