Niin. Tänään on se päivä... Tasan vuosi sitten kuume nousi, 16.7.2009 ja siitä tämä matka alkoi.

Päivää ennen mummi ja vaari tulivat kylään ja jäivät sitten yöksikin. Olin hirmuisen väsynyt ja vaarikin ihmetteli, kun en pihalla jutellut heidän kanssaan kauhiasti. Muistan sen, että olin vain ihan hirmuisen väsynyt.Tein mummille pihalla kukkaseppeleen ja otettiin pihalla valokuvia. Se oli viimeinen kerta kun näin mummin, sillä mummini poistui syksyllä vain reilun viikon päästä leikkaukseni jälkeen..  Tuona kesäiltana mittasin sitten kuumeen ja se oli yli 38 astetta. Sitähän jatkuikin sitten 49 päivää, syyskuun leikkaukseen se kuumeilu vihdoin loppui. Jep. Pakkohan näitä on jotenkin muistella, ei mahda minkään. Sen verran suuren mullistuksen se elämään toi, ettei nuo muistot hevillä eikä rokkenrollilla häviä. Mä olin ihan varma viime kesänä, että muhun on iskenyt sikaflunssa... sitä pelkäsin, sillä ylipainoni takia kuuluin riskiryhmäänkin. Eipä ollut sikaflunssaa, ei. Enpä tiedä kumpi olis ollut parempi, sikaflunssa vaiko tuo syöpä. Eipä niitä kyllä vertaamaankaan kannata alkaa, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Sairas mikä sairas. Elämän pysähtyminen kerta laakista.

Vuosi sitten kuumeesta huolimatta, suunnittelimme myös vuosittaiselle telttareissulle lähtöä. Kävin vielä kuumeisenakin ostamassa meille tarvikkeita kaupasta, sillä lähteä piti heti, kun kuume on laskenut. Mikä lie flunssa, kyllä se kohta ohi menee. Uudet makuupussit tuli hommattua, muovisia kannellisia laatikoita, joihin saisi paremmin pakattua kuivat ruokatarvikkeet...ym. Tuolla ne kaapissa vieläkin odottaa lähtöä telttareissulle.

Tänä vuonna meillä onkin siis uusi teltta, uudet makuupussit, uusia muovilaatikoita. Jes. Vaikkakin on "ns. vuosipäivä", niin ei kai se muuta aiheuta kuin lievää pohdiskelua ja muistelemista siitä, miten kaikki alkoi. Joskus tulikin mieleeni, että elämääni voisi kuvitella hiekkalaatikoksi. Olin reilun 30 vuoden ajan rakentanut omaa hiekkalinnaani. Välillä se hieman sortuili, mutta sitten sitä paikattiin ja tehtiin uusia kerroksia ja uusia ikkunoita. Viime kesänä minun hiekkalaatikolle tulikin se jokin tuntematon. Otti hirmuisen vauhdin ja hyppäsi minun hiekkalinnani päälle korkealta ja kovaa. Kerrokset sortuivat, ikkunat hajosivat... Tuo tuntematon oli se pirulainen, syöpä perkele. Tuli lupaa kysymättä MUN hiekkalaatikolle ja särki mun linnan. Eipä hätiä, kyllähän mä sitä hiekkalinnaa olen taas alkanut rakentaa uudelleen. Siitä taitaa tulla vain pikkaisen eri näköinen kuin ennen. Toisaalta, sehän ei haittaa mitään. Ainakin yritän tehdä siitä vahvemman kuin ennen, se on varma.