Tää on näitä viikkoja, mitä lie viikkoja? Hermot menee pienestäkin asiasta ja otsaan tulee tatti ihan mitättömästäkin hommasta. Argh.

Minä kun en tykkää (ainakaan ihan hirveästi ...) valittaa, niin en valita, mutta tulinpahan sanomaan, että on kielet kireellä. Tosi kireellä. Äsken latasin valokuvia koneelle ja kone meni jumiin. Melkeinpä aloin tärisemään, hikikarpalot alkoi valumaan otsalta ja kurkkua kuristi.. mikä ihme mua vaivaa? Onko oikeasti jotain häikkää hormonitoiminnassa vai mitä tää on? Itteänikin naurattaa, kun tolleen hikeennyn tuollaisesta pienestä asiasta, kun normaalisti vain kohauttaisin olkapäitä ja yrittäisin uudelleen.

Noh, mitä lie.. tää ei oo kyl kivaa. Joulustressiä ei oo, kun joulua ei silleen vietetä. Mun jouluun kuuluu vain lähettää joulukortteja ja muuten ei mitään muuta. Ei lahjastressiä, ei SIIVOUSstressiä, ei ihmeellisiä eväitä, ei vieraita eikä hermoilua koristeluista. Ollaan vaan ja naatiskellaan, kun muut häsää.

Pöh. Tällasella mielellä menen taas mielelläni sohvalle piiloon, se on hyvä turvapaikka. Ja toivon täydestä sydämestä, että normaali-Sanna palaa pian. Mä en haluu kiukutella, enkä saada sisäisiä hikoilukohtauksia jostain maailman turhimmista asioista. Mene pois pöhkölönttiolo HETI!