Mä olen niin sanaton ja sekaisin tuosta tämän päivän postipaketista, että huh-huh. Meinasin jo postissakin sanoa, että nyt tais tulla hiukka väärä paketti, kun rouva kantoi isoa ruskeaa pahvilaatikkoa minulle. Siis hirmuinen kasa kaikkia ihania, mielettömän pehmeitä lankoja.. ihan kun olis ollut joulu tänään. Niistä saadaan niin paljon kaikkia ihania myssyjä tehtyä.. Vaude. (jos et vielä ole nähnyt kuvaa lankalahjoituksesta, niin katso edellinen postaus..) Huh, sanon minä. Tuo oli niin viikon paras juttu. Ja mikä määrä vaaleanpunaisiakin lankoja!! Tänään toivoisin, että osaisin hieman paremmin noita käsityöjuttuja..Kyllä kuulkaa puikot ja koukut sauhuis.

Mutta.. mun toinen sytomyssy alkaa valmistumaan piakkoin. Veikkaan jopa, että ehkä huomenna saan laitettua kuvan tänne. En nyt mitenkään halua omilla pipoillani täällä ”leijua”, mutta kun minä en oikeasti elämässäni mitään ompelu-, kutomis-, tai virkkuuhommia ole ikuna tehnyt ja nyt vasta tämän kampanjan innoittamana näitä hommia opettelen, niin pakkohan se on sitä edistymistä seurata! Vai mitä?! Samalla se on minulle itselleni sitä touhuterapiaa.

Tänään oli herätys jo viideltä, kun työt alkoivat jo seitsemältä. Aikas helposti pääsee kaikesta huolimatta ylös aamusta. Lieneekö tuohon auttanut jääkiekon seuraaminen olympialaisissa, sillä muutama Suomen matsihan alkoi tuohon aikaan. Töissä on edelleen kivaa (”noh hyvä!”, sanoo hän kahden päivän jälkeen), mutta silmät on ihan ristissä, kun pääsee kotia. Eipä jaksa paljoa mitään tehdä. Syödä ja blogittaa, katsoa telkkaria virkaten ja ajoissa nukkumaan, sillä silmät ei tahdo pysyä auki.

Tällä viikolla energiaa vie hirmuisesti töissä uusien asioitten opettelu. Tällä viikolla pääsen vielä kuitenkin suht helpolla, sillä paikan virallinen ravintolapäällikkö on vielä paikalla minua ajamassa sisään, mutta ensi viikosta lähtien olenkin sitten siellä yksin henkilökunnan kanssa. Tämä ravintola on sellainen, joka lopetetaan meidän yrityksen osalta huhtikuun 9.päivä, joten ravintolan sulkemista tiedossa.. Ja kokemuksesta tiedän, ettei nuo avaamiset ja sulkemiset niin helppoja tai yksinkertaisia ole. Päivittäin kun käy se 700-800 syöjää, niin siinä ei kauhiasti pakata astioitakaan ennen virallista viimeistä päivää. Pikkuhiljaa alkaa myös tämän hetkinen henkilökunta siirtymään uusiin työpaikkoihinsa ja minä jään sinne... ja avuksi tulee sitten jostain jotain porukkaa.. Tämä on juuri tällaista. Suoraan sanoen tällä viikolla minun pitäisi imeä tästä ravintolapäälliköstä kaikki tarvittava tieto ja info, jotta osaan seuraavat viisi viikkoa hommia pyörittää siellä. Ei niin helppoa, mutta jotenkin taas niin sannamaista.. ja niin sannamainen paikka. Onneksi maalaisjärki on suht paikallaan ja mun mielestä tärkeimmät pointit on, että A) asiakkailla on ruokaa joka päivä B) siitä saadaan tarvittavat rahat C) hymy huulessa viimeiseen päivään saakka. Näillähän pääsee jo pitkälle. Olen minä vaikeemmissakin paikoissa ollut..

Pakko kertoa yhden uuden työpaikan tarina. Hih. Menin ravintolapäälliköksi yhteen kurssi-ja koulutuskeskukseen. Sieltä oli jo edellinen ravintolapäällikkö lähtenyt pois ja siellä oli ollut sijainen hoitamassa juoksevia asioita. Olin ihan uusi koko firmassa ja sain yhden päivän perehdytyksen yrityksen järjestelmiin ja toimintatapoihin. Meni muistaakseni viikko, kun ainut kokki ilmoitti pitkästä sairaslomasta käden takia... ei hätiä..vielä. Meni toinen viikko, niin keittiömestarini soitti minulle sunnuntai-iltana, että solisluu oli murtunut jalkapallo-ottelussa. Noh, eihän siinä muu auttanut, kun kysyä, että mitäs maanantaina olikaan lounaalla? Sitten kaivoin vaatekaapista kokkitakkini ja ma-aamuna ryhdyin tekemään lounasta useammalle sadalle hengelle. Eihän siinä muu auttanut. A) asiakkaat sai ruokaa B) siitä saatiin tarvittavat rahat.. hymystä en nyt niin tiedä, oliko sitä silloin. Kaippa sitä oli, sitä ravintola-alalla nämä tällaiset ”yhtäkkiä-kaikki-kaatuu-tilanteet” on aikas normaaleja. Onneksi tuo keittiöpuolikin on tullut opiskeltua, niin ei jää sormi suuhun tuossakaan asiassa, ainakaan ihan heti.

Jaahas... kukas huomaa, että Sanna on palannut töihin?! Menikin kiltisti useampi kuukausi, kun täällä höpöttelin ihan muita juttuja.. nyt on palattu melkeinpä entiseen. Työ sitä, työ tätä. Mutta.. mä haaveilen ja suunnittelen kokoajan mielessäni, kuinka viikonloppuna isken käteni kiinni noihin fimotaikinoihin ja alan muokkaamaan niistä koruja. On kuulkaa jo niin monta ideaa hautunut mielessä.. Tahtoo päästä jo kokeilemaan!!

Ukko-Kulta muuten punnasi juuri äsken tuon lahjoituslankapaketin.. MELKEIN 7 kiloa!! Eli mun kasvain pirulaisen painonen! Hih, mikä yhteensattuma! Höh... vähän huono mielikuva kylläkin!