Huh-huh-huijaa. Tiesittekö, että shampanja on oikeastaan aikaa pahaa ja kuivaa.. MUTTA kun sitä juo oikean asian puolesta ja tarpeeksi, se alkaakin maistumaan ihan hyvältä, hih.

Kyllä mä kuulkaa itkin eilen..itkin silmäni suuriksi tomaateiksi ja turvoksiin. Helpotus, onnellisuus ja voittajan olo oli niin suuri ja mahtava. Ei tuota voi oikeastaan kuvailla, vaikka kuinka yrittäisi. Joskus kirjoittelinkin tänne, että olen niiiiiin tunne-ihminen kuin vain voi olla. Itken kun itkettää, nauran ku naurattaa ja nämä tehdään sitten täysin rinnoin, kun on sen aika.

Eilisestä... Olin tietokoneella, kun puhelin soi klo 10:30. Näin heti numerosta, että kyseessä on sairaalannumero, sillä täälläpäin ne alkaa aina tuolla 09471...-numerolla. Sydämeni meinasi oikeasti heti pysähtyä, sillä heti tuli mieleeni, että miksi ne tänään jo soittaa?... huomenna se soittoaika vasta oli...nyt ei tule hyviä uutisia... Itte-Ylilääkärihän se siellä ja ilmoitti, että TT-kuvissa kaikki normaalia, CA125 arvo paras tähän mennessä ja AFP-arvokin vain 4. Tästä jatketaan sitten kontrolleilla kolmen kuukauden välein. Enpä tajunnut sitä kysyä, että voinko itseäni nyt oikeasti sanoa terveeksi, vai onko tässä sitten vielä joku aikamääre, ennenkuin tuota sanaa voi oikeasti käyttää. Mutta..kenelläpä ihan oikeasti terveen papereita olisi?!!? Hyvät keväät toivoteltiin ja kiittelin Itte-Ylilääkäriä pikaisesta soitosta, laitoin puhelimen kiinni ja sitten se alkoi. Kyyneleet alkoivat valua poskia pitkin, oikein säikähdin miten voimakkaasti se reaktio helpotuksesta oikein tulikaan (kissatkin ihan hätääntyi ja tuli pökkimään minua). Kaipa siinä samalla purkautui koko sairaudenajan paineet, ahdistukset ja jännitykset.

Tiesin kokemuksesta, että itkiessäni en pysty mitään järkevää lausetta muodostamaan puhelimessa, tai ainakaan minusta ei saa mitään selvää. Tästä on meinaan kokemusta parin vuoden takaa, kun veljeni joutui sairaalaan yllättäen aortanläpän repeämisen takia ( kiireelliseen ja erittäin vaativaan leikkaukseen). Jännitettiin veljen pitkää leikkausta ja kun hän pääsi teho-osastolle, sain puhelun, että veljeni varpaat olivat jo liikkuneet.. Toipuminen alkoi siitä. Minun piti soitella uutista vanhemmilleni ja aloin heti puhelun alkaessa itkemään, äiti säikähti pahinta, kunnes sain itkunsekaisena huudettua puhelimeen, että VARPAAT LIIKKUU, mennään parempaan suuntaan!Muistaakseni tällöin sovimme perheessä, että minä en ilmoittele näitä asioita puhelimitse, sillä kukaan ei saa minusta selvää...Tästä oppineena päätin mahdollisimman nopeasti laittaa tekstiviestiä perheelleni ja ystävilleni tästä omasta loistavasta uutisestani. Tässä tekstiviestini:

4.2.2010 klo 10:52 ”Jipppppppiiiiiiiii  se perhanan pirulainen eli syöpä on hävinnyt! Itte-Ylilääkäri soitti ja ilmoitti asiasta äsken. TT-kuvat olivat normaalit, kaikki siis hävinneet  itkeä tihrustan täällä onnesta ja helpotuksesta, siksi tekstaan kun ette saisi mun puheesta mitään selvää. OLEN ONNELLINEN ja laitan kyllä shampanjan kylmään.”

Sain kauhian monta soittoa ja moni voi kyllä paljastaa myös, että varmaankin kaikille myös itkin puhelimessa..Oli vain niin herkkää. Uskoisin myös, että moni itki puhelimen toisessakin päässä. Äitini joutui kyllä taas kokemaan kauhunhetkiä eilen. Ihmettelin, kun äitistäni ei kuulu mitään ja kun olin vähän rauhoittunut, niin soitin hänelle. Hän ei ollut saanut mitään tekstiä (kiitos taas puhelimien) ja aloin sitten itkeä, kun piti sanoa, että kaikki on hyvin. Äitini tietysti säikähti, että nyt tulee huonoja uutisia.. kunnes taas sain kiljuttua siihen itkuun, että se on poissa. SE ON POISSA! Huh. Miten mä tuollaiseksi kiljukaulaksi menenkin, ihan mahotonta.

Shampanja tuli sitten korkattua, kun se oli tarpeeksi kylmää. Ukko-Kullan lääkekuurin takia, jouduin nautiskelemaan sitä ihan hiukan enemmän :) Pienet hiprakathan siitä tuli ja voin kuulkaa sanoa, että uni maittoi eilen. Menin jo ennen kymmentä nukkumaan ja hyvin nukuinkin.

En voi kuin sydämestäni kiittää teitä kaikkia, jotka ovat tämän rankan matkan kanssani kulkeneet. Tämä blogi ja te lukijat olette olleet minulle suuren suuri tuki sekä terapiapaikka. Nyt on tällä erää syöpä voitettu, mutta tietysti mieli tekee hommia asian eteen vielä kauan töitä (mielestähän se syöpä ei varmaan ikuna häviä). Hassua ja nopeaa toimintaa on se, että eilen sain uutisen tervehtymisestä ja tänään taas sain jo kirjeen ensimmäiseen kontrolliin huhtikuun 14.päivä sekä TT-kuvien lausunnon. Hih. Aika kornia, mutta huisin nopeaa toimintaa.

Ja muuten... älkääpä kuvitelko tai edes miettikö, että pääsisitte musta näin helpolla. Minä olen kuulkaa jäänyt itsekin kiinni tähän blogiini ja näyttää siltä elämässä sattuu ja tapahtuu kokoajan (ainakin meidän perheessä tuntuu sattuvan...). Tänne blogiin tulen turisemaan kontrolleista, saatte seurata villiintynyttä hiustenkasvuani, hoitojen tuomat kilot pitää pudottaa (ja ne miljoonat muut ylimääräiset siinä samalla), kesäpipo-huivigalleria täytyy laittaa pystyyn... onhan näitä asioita. Ei tietysti niin jänniä asioita kuin syöpä?!?... mutta onhan mulla vielä salaisuus 3/3:kin paljastamatta ja kuinka paljon turinaa saankin siitä aikaiseksi?!?!?! Ettehän tekään voi mihinkään kadota, kun ette sitä viimeistä salaisuutta vielä tiedä :)