Mooooooiiii, pitkästä aikaa....ai PIKKASEN pitkästä aikaa!!!!!

Joka toinen viikko olen miettinyt, että nyt mä kirjoitan ja sitten taas unohdan ja sitten taas päätän, että nyt kirjotan.. Jep. Touhupeppu mikä touhupeppu. Nyt on tämän vuoden kiireet ja hulinat vietetty ja pidetty. On kuulkaa menny lujaa.

Eilen päättyi viimeinen rutistus Elvari korujen suhteen. Olin Vanhan joulumyyjäisissä Helsingissä ja hulinaa riitti. Viisi pitkää päivää myymässä ja iltaisin/hieman myös öisin jouduin tekemään lisää koruja. Mutta nyt se oli siinä. LOMA alkaa ja tammikuuksi karataan vaaleanpunaisten delffiinien luokse rentoutumaan :D

Mitä mulle sitten kuuluu? Monet ovat jo sähköpostillakin huhuilleet, kun en ole tänne blogiin kirjoitellut mitään. Hyvää kuuluu!!!!! Kiitokset kysymästä. Ensinnäkin terveyden osalta, kävin juuri tuossa keskiviikkona kuudennen kerran kontrollissa ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Pieni kipeä patti tissistäkin tutkittiin samalla mammon ja ultran avulla, eikä siellä mitään outoa ollut.. kuulemma tulehtunutta ihraa tai jotain. Kiva olla ihratissi <3 Enpä minä tuota kontrollia hirmuisesti kerinnyt ajatellakaan, kun vasta maanantaina tajusin sen kalenterista tarkistaa...olin meinaan menossa sinne perjantaina. Onneksi katsoin, sillä aika oli tosiaan keskiviikolle.

Totta puhuen vuosi on mennyt yrityksen perustamisesta vähän liiankin lujaa. Huomaa, että on palannut täysin terveiden kirjoihin. Taas voi touhottaa täysillä, sannamaiseen tapaan töitä...unohtaa kaikki ystävät ja yhteydenotot, keskittyä vain ja ainoastaan työhön. Mulla on varmasti joku paha geenivirhe. Olen mä täysillä töitä tehnytkin. Nyt syksyllä en edes muista, koska olisin vapaata pidellyt. Äh, oltiinhan me Tallinnassa yks päivä Ukko-Kullan kanssa... sinnekin meinasin enkkulakuja ottaa mukaan, jotta olisin voinut kaulakoruja kasailla laivamatkoilla.

Työhuone mulle laitettiin tuonne yläkertaan ja se on kyllä tullut tutuksi. En edes uskalla katsoa kuinka monta kiloa massaa olen tämän vuoden aikana pyörittänyt... Voidaan varmaan puhua kymmenistä kiloista. Ehkä oliskin kiva katsoa. Kädet on välillä olleet todella kipeät, puhumattakaan hartioista..argh, ne vasta jumissa ovatkin. Uusi työ, uudet rasitukset, MUTTA päivääkään en ole katunut oman yrityksen käyntiin laittamista. Minä teen kuulkaa kaiken itselle. Ihan ittelle. Jeeee! Ja tällainen touhupeppu kun pääsee vauhtiin, niin hurlum-hei, ei siinä kukaan meinaa mukana pysyä. Ukko-Kulta on ihanasti auttanut ja tukenut: pessyt pyykkiä, vienyt postipaketteja postiin, hakenut milloin paperipusseja ja milloin pahvilaatikoita. Kodinhoito on ainakin jäänyt ihan taka-alalle. Niinpä ajateltiinkin näin jouluksi laittaa vain kaikki ovet ja puhelimet kiinni, syödä hyvää ruokaa, nauttia ja katsoa vaikka leffoja. Ei mitään ihmeellistä. Ollaan vaan ja RAUHOITUTAAN (tämä pääasiassa minulle).

Olen muuten törmännyt todella useaan blogin lukijaan tuolla kun olen markkinoita, messuja sun muita kiertänyt! Tosi kiva on ollut, kun olette moikanneet siinä ohi mennen. Monelta sainkin sitten palautetta, että miksi en blogia enää kirjoittele. Heh... missä välissä? Olisi kyllä aiheellista pysähtyä ja aatella oikeasti tätä menoa. Kyllä mä tuossa marraskuussa olin jo niin väsynyt tähän hirmuiseen tahtiin, että huh...miten jaksoinkaan tähänkään saakka. Muutamia ideoita on mielessä, miten tätä toimintaa kehittää hieman paremmaksi ja näin ollen ehkä "ei niin kovatahtiseksi". Yksi olisi oikeasti jo toisen yrittäjän hankkiminen tähän rinnalle.. Sen verran hommia voisi ollakin jo. Yksinään en tätä tahtia enää jaksa, ehkä. Selkeesti mussa asuu vahvasti se mulle-heti-kaikki-nyt-samantien-kuin-olis-jo ja se näkyy. Ja jos ei näy, ni sitten tarttis kuulua :D

Kaikesta kiireestä huolimatta, mulla on ihana olo. Mä teen ja touhotan, omaan tahtiin (liian kovaa kyllä). Oon terve. Olen tässä ja nyt. Tykkään tai siis RAKASTAN sitä mitä mä teen. Rakastan olla yksinään työhuoneella ja laulaa kilpaa radion kanssa. Rakastan viikonloppuisin olla myymässä koruja ihmisten ilmoilla. Rakastan sitä, kun ihmiset alkaa hymyilemään mun kojulla. Rakastan sitä, kun jotkut ihmiset hirmuisessa kiiressä vipeltää mun kojun ohi, lyö yht äkkiä jarrut kiinni mun kojulla ja tulee siihen hymyilemään. Rakastan sitä, kun mulle on tullut hirmuinen määrä kantiksia. Rakastan edelleen hirmuisesti vaaleanpunaista. Rakastan sitä, että mulla alkoi nyt justiinsa loma. Odotan sitä, että me päästään vielä lämpöseen tammikuussa. Uh. Ehkä mä olen väsynyt ja onnellinen. Mut tää on just mua. Kaikki tehdään täysillä. Mä olen nyt täysillä "yrittänyt" käynnistää mun yrityksen ja olen siinä ihan varmasti onnistunut. Nyt mä yritän sen vielä pitää käynnissä...

Rakkautta on tässä nyt ilmassa ja itseasiassa tätä kirjoittaessa tuli tärkee juttu mieleen. Tarttis varmaan kaiken rakkauden keskellä rakastaa itseensäkin. Onneksi sentään tajuan, että tahti on liian luja. Nyt kun vielä keksii keinot, millä tahtia hidastaa. Mä muistan silloin kun olin syöpäläisenä, niin saatoin istua pihalla ja katsoa muurahaisten hommia. Pysähtyä, katsella ja ihmetellä. Tänä vuonna en ole muurahaisia kerinnyt ihmetellä, mutta uskon että mussa vielä kuitenkin on sekin puoli jäljellä. Vai onko?

Jeeee, sainpas kirjoitettua vielä jotakin tänä vuonna. Jipppiiiiii! Nyt minä lähden nauttimaan rauhallista aikaa. Löhöämään sohvalle, naattimaan hyvästä ruuasta ja Ukko-Kullan ihanasta seurasta. Hyvää Joulun aikaa kaikille <3 Nähdään!

Kokeilempas tätä blogin kirjoittelua näin lauantain kunniaksi.

Mooooooooiiiiiiiii, pitkästä aikaa. Terveiset terveestä touhupeppulandiasta!

Olen mä tänne yrittänyt kirjoittaa pari kertaa kesän aikana, mutta sitten piiiiiiitkät vuodatukset ovat hävinneet bittiavaruuteen ja sit on alkanut kiukuttaa. En taas ole muistanut, miten täällä blogimaailmassa kannattaa käyttäytyä kirjoittaessa.. Kopioi aina teksti ennenkuin painat mitään muuta... muuten voi kaikki vuodatukset hävitä.

Kesä on ollut TOUDELLA kiireinen. Anteeksi kun en ole päivitellyt kuulumisia. Yritys taikka toiminimi tuli laitettua pystyyn silloin toukokuun lopulla ja sitten onkin kesä kierretty ympäri Suomea ja loput ajasta paisteltu koruja kotona. Missäs mä olenkaan oikein käynyt: Kotka, Espoo, Imatra, Riihimäki, Hämeenlinna, Himos, Salo, Forssa, Hyrylä, Porvoo, Rauma..... Kääk, piti oikein katsoa almanakasta. Mä oon niin onnellinen vaikkakin kiireinen, mutta enhän minä bisnestä käyntiin laittaessa aatellutkaan, että varastoon tekisin koruja. Myyntihän ne onkin tarkoitettu. Parin viikon lomakin tuli tuossa pidettyä legendaarisen telttailun merkeissä, kymmenettä kesää vietettiin Ukko-Kullan kanssa Itä-Suomessa. Minä siellä vietin tänä vuonna kahdennettakymmenettäyhdeksännettä kesää, joten ensi vuonna vietän kolmekymppisiä siellä :D :D Ja mä oon hei aikas nuori!!!

Paljon on kesään mahtunut, vaikkakin tuntuu, että se on vilistänyt silmissä! Minne se kesä oikein hävisi. Ilman syöpääkään ei ole kesää saatu viettää, sillä ystäväni menehtyi tuon saatanan sairauden uuvuttamana juhannuksen aikoihin. Sairastuttiin samoihin aikoihin ja saimme turvaa toisiltamme pitkin matkaa... Näin se vain käy. Toiset selviää ja toiset ei. Epäreilua.

On tämä vain jännää itselle katsella tätä elämänmuutosta, minkä olen kokenut näinä kahtena vuotena. Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin, makasin sairaalassa taikka kotona...odottelin leikkaukseen pääsyä kuumeisena ja tietämättömänä tulevasta. En mä sitä täällä ole mitenkään muistellut, kunhan nyt tässä muistelin. Olihan mulla syöpäkontrolli viime tiistaina, mutta itseasiassa asia pumpsahti mieleeni vasta edellisenä iltana. SIlloin kyllä söin kaikki kynnet sen enempää miettimättä, sillä kyllä noihin kontrolleihin aina lähtee niin, että JOS jotain löytyy. Eihän tuo syöpä muistuttele taikka hirmuisesti itsestään ilmoittele. Moni on kontrolleissakin saanut yllättäen huonoja uutisia. Meikä kuitenkin selvitti kontrollin puhtain paperein. Labratulokset tulevat kylläkin vasta ensi viikolla, mutta olen jo nyt huojentunut. Kontrolli-ties-mones-SELVITTY. Neljän kuukauden välein jatketaan vielä tahtia, sillä vasta ensi vuoden puolella tulee täyteen kaksi vuotta puhtaita kontrolleja. Josko sitten taas saisi pidennystä näihin väleihin?

Mä niin rakastan olla yksityisyrittäjä! "sanoo hän peräti noin 3 kuukauden kokemuksella....* Miksiköhän en ole tähän aikaisemmin ryhtynyt? Noh, aina isoihin päätöksiin tarttee ripauksen hulluutta sekä jonkin lähtölaukauksen. Mulla varmasti tuo syöpä ja sairastuminen oli jonkinmoinen lähtölaukaus. Tai sitten niinkuin minä monelle sanon, että hyvät lääkkeet on hoidoissa annettu, kun tällaisen mullistuksen elämäni koki. Enhän ollut tuohon massaan josta koruja teen, edes koskenut saatikka edes tiennyt moisesta ennenkuin sairastumisen jälkeen etsin harrastusta itselleni... hullua. Niin hullua.

Aina olen kuitenkin ajatellut niin,että kaikella on tarkoituksensa. Tässä oli mun tarkoitus, ainakin tällä erää. Mä oon onnellinen ja rakastan niiiiiin paljon sitä mitä teen. Nautin ihmisten kanssa olemisesta, omista hetkistä OMASSA työhuoneessani,musiikki lujaa pauhaten ja laulan koruja tehdessäni vaikkapa Whitney Houstonin kanssa kilpaa. Ah. Autuutta. Nyt kun tuuletan, niin samalla kerron, että mulla ei ole pätkääkään ikävä ravintolatöihin. Vaikka yritykseni pitää sisällää myös catering-osion, niin toivon, että korut kantaa mua läpi vuoden, että ei tarvitsisi nyt sitä toista osiota ollenkaan käyttää. Katotaan miten käy!

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä. On mulla ollut teitäkin ihan hirmuinen ikävä!! Harmitus, kun tää blogin pitäminen on jäänyt niin vähille. Kyllähän mä nyt keksisin kirjottamista vaikkapa muurahaisten joukkovaelluksesta pihalla, jos ei syövästä mitään kerrottavaa olisikaan. Toivottavasti tekin voitte kaikki hyvin!!!

Tää kirjoitus on pakko lopettaa legendaariseen lauseeseen. Mä karkaan nyt sohvalle <3 Oli meinaan tänään kesän ennätysmyynti oman kylän markkinoilla. Tulin vaan kertomaan, että olen onnellinen!

Elossa ollaan. Kiitoksia ihmettelyistä ja huhuiluista.

Monenmoista tälle nuorelle yrittäjälle sattuu ja tapahtuu...aika on mennyt joko työhuoneessa yläkerrassa taikka sitten olen viettänyt aamuyön tunneille korujeni kera tuolla festareilla. Huh. JuttaA olikin hyvin kommentoinut edellistä postausta, kun lehtijutussa oli kirjoitettu :" hölläsi kiireistä elämänrytmiään"....just joo. Näin taisin tosiaan tehdä, NOT.

Eilen mieleeni tuli hauska ajatus lihavista ihmisistä (millainen siis itse olen, ylipainoinen siis). Aina ainakin minun mielessäni lihavat ihmiset ovat leppoisia (sellainen varmaan olenkin), mutta myös toisaalta ajatellaan, että lihavat ovat laiskoja ja aikaansaamattomia. Mulla on nyt pokkaa sanoa näin, kun itse olen tällainen. Huumorimielessä ajattelen vain, että mitäköhän mun elämässä tapahtuisi jos olisin vielä laiha?!?!?!? Mitenkäs ne tunnit vuorokaudessa sitten riittäis? Hih... kaikkea sitä aattelee...

Kaipa tuo äskeinen tuli mieleeni eilen, kun nyt on tuo painonpudotus jäänyt hieman unholaan. Kahvi on maistunut maidolla (kiellettyä), ruisleipää on ahmittu (hyi!) ja helteisten päivien kunniaksi olen syönyt jätelöäkin (mega-HYI). Kun kerran nappaat hiilareita, niin sitten ahmit hiilareita. Järkevänä ihmisenä tarttis lopettaa, ajattelen, mutta en oo pystyny. Vie hitto ensin pikkusormen ja sitten koko käden... Ehkä taas jossain vaiheessa ryhdistäydyn. Kaipa tuo pienoinen touhotus ja stressi aiheuttaa sen, että tasainen ruokarytmi häviää ja suuhun tulee laitettua jotain ihan väärää. Pussikeitot muistuttaa vain olemassaolostaan tuolla kaapin nurkassa. En mä vaan tiedä mitä mulle tapahtuu. Suu vain aukeaa ja käsi tunkee ihan vain väkisin sinne kaikkea ei niin terveellistä. Olokin on karmiva. Päätä särkee ja olo on pöhnä kaikkien hiilareitten takia. Ehkä tää repsahdus auttaa taas pitämään tiukemmat linjat, kunhan taas saan itseni ruotuun.

Päivät on siis täynnä yrittämistä. Korujen tekoa, tekoa, tekoa, tekoa ja myymistä. Isoja tilauksia olen saanut suoraan yrityksille ja se onkin hienoa. Hyvä kun kerkiän itselleni tekemään varastoon.. Syksyn korujakin saisi jossain vaiheessa alkaa tekemään?! Olen maalannut itselleni kesäauton, sen nimi on Elviira. Siitä tuli niin kaunis...OIH! Tässä hieman ensimakua. Tänään vielä maalailin kylkiin, taakse ja eteen nettiosoitteen, jotta käy ihan selväksi kuka tässä oikein ajelee. Kävin tänään tuossa meidän kirkonkylällä sillä ja heti siellä oli joku ottamassa kuvaa, kun oli kerran ollut niin piristävä auto.

Huomenna nokka kohti Kotkaa ja Kotkan Rockfestareita... herätyskello soi klo 4:00, kun jostain ihmeen syystä sinne tulee pelastuslaitos tekemään tarkastukset jo klo 10. Järkevää.. Ei mahda minkään. Toivotaan, että korupäällikön silmät pysyy auki aamun pikkutunneille asti. Nyt kun menee nukkumaan, niin kerkiää 5 tuntia nukkumaan. Jep, aa-tuu-ti-rullaa.

Saanko esitellä: Elvari Korujen kesäauto ELVIIRA

Korutehdas on käynnissä :D Ziiiiuuuuuuuuhhhhh.

Kaikki ziljoona kiloa touhotusenergiaa menee nyt omaan työhön, siis OMAAN työhön :D

Jaahas. Tämä tuore yrittäjä vain vaivihkaa yritti käydä Salon kevätmarkkinoilla.... Kun olin jo kaikki kamppeeni melkein pakannut, niin luokseni tuli kaksi ihmistä. Mies ison kameran kera ja rouva, jolla oli lehtiö.

Siitä se sitten lähti.

Tsekkaa tästä

Vaikka Salon ilma oli sateinen, niin päivän saldo mahtava. Hieman rahnaa, yksi melkein jälleenmyyntisopimus, Salon kiekkohait-äiteille logolliset korusetit erikoistilauksesta ja nyt sitten tuo juttu paikallislehdessä...Lehtiversioon tulee enemmän kuvia ehkäpä? Uuden nihkeä pakettiautokin tuli kokeiltua, vaikkakin se on vielä ihan väärän värinen. Kahden viikon sisällä auto saa uuden värin päällensä ja pientä korjausta tehdään. Ihka ensimmäinen vaaleanpunaisen auton keikka on suunniteltu tapahtuvaksi Kotkan rockfestivaaleille 17.6.

Hassu fiilinki. Nyt tuntuu asioita tapahtuvan.... Kivoja asioita, mukavia asioita. Jotenkin viikonloppunakin tuli olo, että olen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Toimittajaparillekin jouduin kaivamaan näytille kaikkia koruja autostani, sillä olin jo kaikki pakannut. Huomion herätti pinkki sadeviittani... toimittajatäti oli sitä mieltä, että tuolla ihmisellä on pakostikin jotain kivaa kerrottavaa :D

Mitä ihmettä tuokin tarkottaa? Rohkea rokan syö? Joku hieno sanonta se on... kaipa sitä on megarohkea jos laittaa hernerokkaa suuhunsa :D

OLEN TEHNYT PÄÄTÖKSEN.

Nyt tämä on totista totta ja pääeellä on nyt hypätty tuntemattomaan. Minusta tulee yrittäjä.

Yrittäjä, hassu sana. Yritän siis saada toimeentuloni ihan itse aikaiseksi. Elvari Korut&Catering. Hih. Mitäköhän lääkkeitä ne ovat minulle tässä viime vuosina antaneet? Naureskeltiin tuossa eilen yhden syöpäsiskon kanssa, että ollaan me kanssa yksiä sytopäitä...kaippa tässä on tullut joku aivovaurio, kun tekee tällaisia päätöksiä! 

Tänään soitin töihin, irtisanouduin, lopetin vuorotteluvapaan ja nyt olen juuri täyttänyt yksityisen elinkeinoharjoittajan perustamispaperit. APUUUAAAAA! Voi apua oikesti. En mä osaa varmaan tätä vieläkään kunnolla jäsennellä. Niin paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Maailman suurin (edelleen) yskänrakkulakeskittymä on edelleen ylähuulessa...voi apua. Kertokoot se ehkä siitä stressistä, jota tätä päätöstä tehdessä koin.  

Korujen teko siis jatkuu, saas nähdä miten se muuttuu, kun siitä tulee ihan ihkaoikeasti tulonlähde... ja lisänä catering-business, sillä sieltähän minulla on vain tuo 18 vuoden kokemus. Kesäisin olen suunnitellut korujen kanssa kiertämistä ja talvet pitopalvelua...karkeasti ottaen. En mä tiedä vielä ihan kunnolla. Nyt tartten kunnon toimintasuunnitelman. Suuri potkaisu tähän yrityksen perustamiseen on tullut siitä, että tämä kevät on ollut todella vilkasta. Jälleenmyyniyhteydenottoja tulee viikottain ja olen jopa saanut yhden tukkumyyntikyselynkin :D Jippppiiii!! Ja ajatelkaas sitä, että MINÄ en ole vielä asian eteen tehnyt mitään. Odottakaas kun minä alan etsimään vielä niitä jälleenmyyntipaikkoja ja muita keinoja! Energiaa riittää, niinkuin varmaan olette huomanneet. Toinen potkaisu ja viimeinen silaus tuli eilen, kun menin starttirahahakemus-haastatteluun ja mä sain sen!!!!!! Voi apua, apua. Mä meinasin oikeasti alkaa itkemään siellä haastattelussa. Hui. Tosta noin vain johtaja teki päätöksen ja sitten se oli siinä. Samassa tuli ilmi johtajan sininen lempiväri ja minun pakkomielteeni vaaleanpunaiseen...kaikkea kerittiin siis jutella.

Voi apua-apua. Hassua. Elvari korut & catering. Ihana Elvari kissani nyt kyllä nauraa rätkättää tuolla pilven reunalla. Mulla on YRITYS! Y-tunnus!! ..tai siis ei vielä, ehkä ensi viikolla. WoooOOWOOOOWWWWWWW!!!!! HUllua! Nyt mä en ole enään vuorotteluvapaalainen enkä töissä kellään muulla. Teen kaiken itselleni! Kaikki ne tsiljoona tuntia jotka touhotan, touhotan itselleni. Muistakaa nyt nämä valtaisat riemunkiljahdukset ja tuuletukset... voitte sitten vuoden päästä mua muistuttaa näistä!

HUI. Totista totta. Rohkea rokan syö, vaikkakin hernekeitossa on ihan liikaa hiilareita. 

Päätön postaus, mutta niin on päätön myös nyt tämä flikka. Jippppppiiiiiiii!!! Mä oon niin onnellinen!

www.elvari.fi 

Maailman kirjat on hiukka sekaisin.

1) Mä en kirjottele kauhiasti tänne blogiin

2) Mä herään aamuisin ILMAN herätystä ennen seitsemää

3) Olen ostanut itselleni pakettiauton, joka pitäisi vielä saada haettua jotenkin Liedosta

4) Tämä päätösten teko on niin vaikeaa, että huulessani on ollut jo viikon neljän rykelmä huuliherpestä

Normaalimeininki, touhoti-touhoti ja kauhiasti ei ole ollut asiaa tänne kirjoitella. Tai sanotaanko mielummin niin, että asiaa on kyllä ollut, sillä on tapahtunut ja sattunut. Ne ei vain ole kaikki minun asioita, joista olisin voinut ajatuksia ja esim. apinanraivoa täällä päästellä. Nih. Elämä on, välillä. Pöhköä ja ihanaa. Haaveilin tuossa yhtenä päivänä, että olisi kiva edes joskus asua jossain lasipallossa, jonne ei omat eikä muitten murheet ja huolet tulisi. Se taitaisi olla vain sellaisen pelkurin taikka luovuttajan paikka elää.... ei kai sitä pääse tästä elämästä ilman kolhuja kukaan. Kiukkua, raivoa, pettymyksiä, ihmettelyä on kuulunut viimeiseen viikkoon. Mur.

Torimummona kiertäminen on saanut sisäisen kelloni ihan sekaisin. MINÄ, joka olen aina ollut maailman aamu-unisin ihminen, herään jo ennen seitsemää kirkkain silmin. Toisaalta ihanaa, sillä sitten on koko päivä aikaa tehdä vaikka mitä. Mitäköhän? Kyllä mä välillä saatan nukkua jopa ysiin, mutta harvemmin.

Hih. Mä olen kyllästynyt tuohon mun Yarikseen. En muuten, mutta kun sinne laittaa ziljoona laatikollista koruja, 2X2metrin myyntiteltan metallirautoineen, tuolin, pöytiä,a-pukkijalkoja, eväslaukun jne.jne.jne, niin voin kertoa, että se on ihan täyteen ahdettu. Ei tahdo edes ikkunoista nähdä ulos. Nyt riitti kiitti ja menin ostamaan pienen etsinnän jälkeen itselleni vanhan pakettiauton. Sinne saan sitten huoletta laittaa toritavarat ja jopa nukkua siellä pidemmillä reissuilla. Ei tartte niin millin tarkkaan pakata kaikkia tavaroita, niinkuin tuossa yariksessa. Vanha vaaleansininen Volkswagen Transporter 1980-luvulta. Se saa kyllä kokea "pienen" muodonmuutoksen", kun se meille saapuu. Ostan vaaleanpunaista panssarimaalia ja maalaan sen alkuun oikean väriseksi = luetaan VAALEANPUNAISEKSI ja keksin siihen jotain muutakin kivaa. Siitä tulee Elvari Korut on Tour2011-auto. Hih....ootan niin, että saan sen tuohon pihaan ja alan sitä tuunaamaan. Uko-Kulta tekee vaan niin paljon nyt töitä, että kerkiää vasta mun kanssa ensi viikon lopulla lähtemään. Yritän jonkun ystäväni lahjoa heittämään mut sinne Turun kupeeseen Lietoon. Vaaleanpunainen pakettiauto. Jeeeee!

Päätökset on edelleen tekemättä ja se on saanut aikaiseksi maailman kipeimmän ja isoimman yskänrakkulakeskittymän huuleeni. Argh. Inhottavaa. Mulla on aina tuo yskänrakkula, kun joko tulen kipeeksi taikka sitten on hirmuinen stressi. Veikkaan stressiä. Stressiä päätöksen teosta. Edelleenkin työjuttuja. MItä teen, minne meen.... Otanko tarjotun työn vastaan vai mitä ihmettä. Nyt alkaa kuitenkin ratkaisun hetket olemaan lähettyvillä. Olen asettanut aikataulukseni loppuviikon. Jotenkin vain välillä saan koko asian pois päästäni, kun ei oikeastaan halua miettiä vielä syksyä ja töihinpaluuta. Mähän olen vuorotteluvapaalla. Mitä ihmettä siihen kuuluu mikään työasioitten miettiminen? Tää on justiinsa tätä lasipallomeininkiä... käperrytään ongelmia taikka pohtimisia karkuun omaan pieneen lasipalloon... En haluaisi oikeasti kantaa vastuuta tuosta päätöksestä. Mutta mun elämä, mun päätös, näinhän se menee.

Sanna kesäkuntoon-projekti sujuu kuin rasvattu. En mä oikeastaan sitä edes mieti, syön vain kiltisti soppaa, salaattia ja marjoja. Ukko-Kulta saatiin rantakuntoon jo parissa kuukaudessa, hänellä pudotusta jotain 18-19 kg. Nyt vain ei saada painonpudotusta oikein loppumaan, tänään käyn ostamassa vähän rasvaisempia tuotteita jääkaappiin... vähähiilarisella hän tästä meinaa sitten jatkaa elämää. Meikäläisellä on muutamat sadat grammat enään, niin sitten ollaan kokonaisuudessaan köykäsempiä jopa 30kiloa!!! Hurja juttu. Itse alan huomaamaan jo hurjia muutoksia ja valokuvat kertovat myös hirmuisesti. Pitkä matka on vielä edessä, toiset samanlaiset kilomäärät, mutta eteenpäin mennään. Onhan se kivaa kun housut tippuu ja paidat roikkuu päällä. Hi-hiiiiii.

Touhupeppujen kuningatar täällä morjens!

Ziiiiuuuh ja viiiiuuuh vain kuuluu kun juoksentelen ympäriinsä. Viime öinen uni kuvaakin hyvin tätä tämän hetkistä tilannetta. Olin unessa lähdössä Ukko-Kullan kanssa jonnekin, oltiin lentokentällä. Annoin kaikki tavarat Ukko-Kullan haltuun ja sanoin, että mun tarttee hoitaa vielä pari juttua..huomasin samalla, että olin unohtanut passit taikka liput kotio. Mä lähin sitten kauhealla vauhdilla niitä unohtuneita hakemaan ja touhottamaan samaan aikaan sannamaisesti sataa asiaa. Kun tulin takaisin lentokentälle, en löytänyt sitä kotimaan lähtöselvitystä, minne mun tartti mennä. Lensin (siis ihan oikeasti lensin, silleen rintauinti-tyylillä kauhoin eteenpäin) ympäri lentokenttää, enkä löytänyt sitä paikkaa missä mun tarvitsi olla enkä löytänyt edes Ukko-Kultaa. Hieman ahdistava uni, mutta lentäminen on edelleenkin kivaa unissa.

Haluaisin nyt analysoida ihan huvikseni tätä unta kontra oma elämäni tällä hetkellä. Lähtö jonnekin= minne suuntaan elämässäni lähden...mahdollisuuksia näyttää olevan tarjolla useampia. Unohtaa asioita= touhottaa liikaa samaan aikaan... vielä ei hirmuisesti unohdu mitään, mutta lähellä tällaista tilannetta ollaan. Touhottaa sataa asiaa samaan aikaan= tätä ei tartte ees analysoida. En löydä lähtöselvitystä taikka ees Ukko-Kultaa= olen hukassa, en tiedä minkä vaihtoehdon elämässäni valitsen. Lentäminen= mahdollisuus tehdä/mennä, mitä haluaa..vai onko?

Huomenna menen "työlounalle", koskien paikkaa mitä minulle tarjotaan syksyksi omalta työnantajalta. Houkuttelevaa, mutta toisaalta niin pelottavaa. Isot saappaat olisi täytettävänä, mutta mikäs mulla on vaaleanpunasissa saappaissa ollessa. Ei haittaa. Kyse on vain siitä, että en edelleenkään tiedä haluanko takaisin ravintola-alalle, ainakaan suoranaisesti. Olisin maailman pöhköin, jos en lounaalle menisi, sen takia menenkin. Mahtava paikka ja pari vuotta sitten oleva Sanna olisi ottanut paikan vastaan kyselemättä, mutisematta, hanttiin panematta. Olisi oikeastaan laulaen juossut jo sinne. Olisi voinut intopiukeana jo aloittaakin, vaikka olisi vapaalla.

Mitens muuten tää touhotus? Korupuoli on lähtenyt nyt niin haipakkaa käyntiin, että siinä touhussa en meinaa mukana pysyä. Yhteydeottoja tulee päivittäin, että koruja haluttaisiin sinne ja tänne ja tukkumyyntiäkin on jo kysytty. Mä oon niin sekaisin! Aivan mielettömän onnellinen ja kaikessa touhotuksen määrässä ihan suunnattoman otettu, että minun koruni ihastuttavat ja hymyilyttävät ja vielä sekin, että ne kiinnostavat jo jälleenmyyjiäkin hirmuisesti. Mahtavaa!! Tähänhän mä pyrinkin.... Eihän ole oikeastaan sellaista hommaa, mihin tämä tyttö ei lähtisi täysillä. Läpi mennään vaikka tiiliseinän, se on vissi homma. Omiin hulluihin ideoihin tarttee uskoa, niin sitten voi saada jotain aikaiseksi, vai mitä? Äitikin tulee tässä joku hetki minulle avuksi liimailemaan korunosia, kun minä touhotan massasta osia. Kirjapäällikön 11-vuotias tyttökin soitti tänään minulle ja ilmoittautui myös töihin, jos tarttee. On kuulemma tarkka ja täsmällinen liimaaja :D Ihanaa saada apua!!

Jääkiekostakin on ihan pakko puhua. Mä oon niin hermona. Mä oon syöny noissa matseissa jo kaikki mun kynnet!! Apua. Mitäs jos tulee jossain vaiheessa Ruotsi vastaan taikka mennään sitten ihan finaaliin? Mitä ihmettä mä sitten järsin?? Tarttis kehitellä varmaan sellanen "kynsikoru", jota vois jännityksissään pureskella. Tai sitten ostan ihan koirien puruluun kaupasta. IIIIIIKKKKKK! Huomenna olis syöpäyhdistyksen viimeinen uniryhmäkin, mutta valitettavasti ihan fanaattisena jääkiekon ystävänä, tuo Suomi-Norja peli vie voiton. Olen pahoillani. Päivitin viime pelin jälkeen facebookiinkin, että eihän tästä tule mitään, sillä finaalimatseissa ei ole yhtään katsojaakaan , kun kaikki ovat jo ekoissa matseissa kuolleet sydänkohtauksiin. Missä mun nitrot on? Voi miten jännää!!! Ihan hirmu jännää!!!

Jääkiekko, korutouhotus, markkinat, festarit ym.ym.ym ovat tehneet taas sen, että koko talo on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Voi apua. Ensi viikolla mun on PAKKO saada roudattua noi korukamat tonne yläkertaan ja tehtävä se askarteluhuone taikka suoraan sanoen koruTEHDAS sinne. Tällä hetkellä meidän keittiön pöytä toimii koruntekopaikkana, korujen postitus- ja pakkauspaikkana... ai jaa, siis pitääks siin mahtua syömäänkin taikka lukemaan hesaria? Ei meillä tällä hetkellä. Touhoti, touhoti.

Raumalaiset huomio! Tulen lauantaina Rauma rock rockiin ja minulla on yksinoikeudella permanto! Huuuuiiiiiii. Löysin koruorjankin tuolle keikalle :D HAHTIS lähtee mulle hommiin! Jeee!!

Summa summarum. Hirmuisen hankalia päätöksiä tehtävänä. Minnepäin tästä jatketaan? Kantaako elämä sellaisenaan? Hypätäkkö pää eellä vaiko jalat eellä? Se joka ei uskalla, pelkää aina.

Onpa ollut makeita päiviä...

Koko viikko on ollut yhtä hulinaa. Porissa meni sen verran hyvin, että mulla tuli paniikki, että korut eivät todellakaan riitä mihinkään, varsinkin kun mun kesäfestarikiertue alkaa jo itseasiassa ensi viikolla Rauma rock rockista. Kaksi täyttä päivää olen siis tehnyt karkkikoruja, fimomassasta. Englanninlakua kaulanauhaan ja  korvikseksi, vaahtokarkkeja, donitseja tilaustyönä ja muuten vain kaikkea mageeta ja mahtavaa. Muistutan tässä vaiheessa, että olen laihdutuskuurilla taikka siis "Sanna kesäkuntoon-projektissa" edelleen ja täytyy sanoa, että karkkihimon puolesta mua alkoi 13 tunnin korujen teon jälkeen ököttämään kaikki karkit. Jos joku olisi tullut tuomaan mulle tuon päivän jälkeen noita samaisia karkkeja, olisin sanonut että morjens ja ei kiitos, mulle riittää.

Hurjan kahden päivän karkkikoru-väännön jälkeen oli aika alkaa tehtailemaan kakkuja vaarin 85-vuotis syntymäpäiville. Olen synttäreitten kakkupäällikkö, joten päätin vaatimattomasti tehdä maailman parasta juustokakkua 4 kpl mansikkamelban kera ja sitten siihen bonuksena vielä paholaisen suklaakakkua, joka sisältää baileyskreemiä sekä suklaa-omarkarkki ganachea... Enkelten ruokaa pahoilaisen kakussa on muistaakseni tuon kakun nimi. Se on niin hyväääääääää! Edelleenkin huomautan, että olen laihiksella ja pärjäsinkin ihan hyvin. En nuollut sormiani kertaakaan, varsinkin suklaakakun teossa kun ne tuppaa likaantumaan helposti. Ainoastaan maistoin tilkan baileysta, ennenkuin lisäsin sitä kreemin sekaan ( jotta on kunnossa siis).

Jotta ei ihan löhlilyiksi menisi tämä viikko, niin tänään kerkesin olla markkinoilla Forssassa. Huh. Kaiken lisäksi sain maailman houkuttelevimman työtarjouksen keskiviikkona, huh. Lounastreffeillä jatkuu tämän työtarjouksen jatkojalostus ensi viikolla ja sitten saa muutaman yön varmastikin valvoa, kun miettii lähteäkkö vaiko eikö. Työtarjous koskee töihinpaluuta syyskuun alussa vuorotteluvapaan jälkeen..eli töihin ei tarvitse nyt kiiruhtaa. HUOMIo: missäköhän välissä tässä töissä vielä kävisi?! Kysympähän vain?

Painonpudotuksesta sen verran, että minulla kokonaisuuspudotus on jo yli 27kg ja Ukko-Kulta on jo melkein tavoitteessaan -13kg (7vko). Että naatiskellaan tässä näistä tuloksista :D

NETTIKAUPPA on myös kulkaa avattu

ELVARI KORUT

Oikein hävettää, kun täällä ei meinaa keritä käydä piipahtamassa saatikka kirjoittamassa ollenkaan! Hyi mua! Toisaalta se varmastikin alkaa kertomaan siitä, että voin paremmin, eikä ole sellaista "purettavaa" täällä kaikkien kesken.

Erilainen vappu minulla tiedossa. Auto on pakattuna ääriään myöten ja huomenna herätys joskus kolmen aikoihin viimeistään (SIIS aamuyöllä) ja sitten polkaisen pienen punaisen Yarikseni kohti Poria ja Porin vappukarnevaaleja. En mä sinne yksin lähde, auto on täynnä koruja ja vaaleanpunaista prinsessan telttaa, hih. Markkinoille siis! Vähänkö jänskää. Mietinkin, että en ole aikaisemmin Porissa käynyt, mutta olenhan: kaksi kertaa Jazzeilla. Kerran katsomassa Brian Setzeriä ja sen isoa big bandia ja sitten oltiin katsomassa muistaakseni Chuck Berrya joskus aikoinaan, mutta Kirjurinluotohan siinä tuli nähtyä, ei muuta.

Ihanainen Aprillipila sai minut houkuteltua heille yökylään, kun koko viikonlopun nuo markkinat kestävät. Lieneekö minusta hirmuisesti seuraa näillä yöunilla ja siihen päälle vielä markkinat käynnissä klo 8-21... Jep. Onneksi Aprillipila tietää asian, niin ei ole paineita. AINUT mikä ihan sikana pännii, niin Suomen jääkiekkopelithän alkaa huomenna!! Käääääääk, mä en nää ekaa matsia!! Toivotaan, että markkinatelttani eteen olisi raahattuna jättisuuri screeni, jolta voisin katsella peliä, mutta tuskin... sehän olis ku lottovoitto.

Touhoti-touhoti-touhoti... olen muuten saanut avattua koruilleni nettikaupankin! Käyhän vierailulla ELVARI KORUT

Nähdään ja Hauskaa Wappua!

Kaiken keskellä. Kaikkien markkinahulinoitten, korutouhotusten, auringonoton, pihasiivouksen ynnä muun keskellä, minulla on ollut aikaa ajatella. Taidan olla oikein ajattelun mestari, kun kaikkea tarttee välillä pohtia niin paljon...

Eilen sattui vinkeä homma ajatusten tasolla. Minä ainakin hetkisen ajattelin työtä, työtä ravintolassa ja minulla tuli hieman (ainakin hetkeksi) pieni ikävä työtäni. Sitä onnistumisen tuntua, asiakkaitten toiveitten täyttämistä, iloisia ilmeitä, ihastuksia ja fiilistä, miltä tuntuu kun hommat rullaavat loistavasti. Aikas ruusuinen kuva minulla on omasta alastani... tai sitten kaikki huonot asiat ovat tässä parissa vuodessa unohtuneet. Ekaa kertaa pitkään aikaan, minulla tuli hetkinen ikävä "oikeisiin töihin". Hassu ajatus, hassu hetki. Siinä pienessä hetkessä en kuitenkaan muistellut 12-16 tuntisia työpäiviä, vastuuntuntoa, ainaisia sairauslomia, joita pahimmassa tapauksessa itse esimiehenä paikkaisin.. en ajatellut, että henkilöstökustannuksia on varmaan entisestäkin kiristetty ja töitä tehdään edelleenkin vain pienemmällä ja pienemmällä porukalla. Ketä minä enään töissäni tunnenkaan?! Sekin vielä. Eipä käynyt mielessä, että viime viikolla sain tiedon, että vanhassa työpaikassani on enään viidestätoista henkilöstä kaksi tallella taikka jäljellä, niin paljon on muutoksen tuulet puhaltaneet. Eipä käynyt ajatuksessa sekään, että kaikki ei aina suju kuin tanssi....Asiakkaat lähettää vihasia palautteita, vaatii muutoksia, yks haluu tätä ja toinen tätä. Niin. Silti se ikävä tuntui vahvalta ja oikeasti kaipasin hetken sinne hulinaan ja kaaokseen.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Sitähän ei kukaan tiedä. Missä olen syksyllä , kun vuorotteluvapaa loppuu, sitäkään ei kukaan tiedä. Sitä, että onkohan sitä edes elossa, sitä mä en mietikkään. En enään meinaan. Pitkään syövän jälkeen oli mielessä, että kaikki asiat tarttee tehdä jatkossa täysillä, koska kukaan ei tiedä milloin aika täällä loppuu. Toisaalta elän ehkä edelleenkin niin, että jos jotain miettii, niin mielummin toteuttaa sen kun jää pohtimaan.Jos vain mahdollisuus on! Ennen syöpää elämässä mietti paljon asioita, joita voisi tehdä, mutta ne jäivät osaksi vain haaveiksi taikka suunnitelmiksi. Miksi en tekisi sitä jo nyt? Mikä estää? Kuolemanpelko on hävinnyt tai ainakin pienentynyt hurjasti.. Se ei ole enään niin vahvasti läsnä. Ajanmyötä sekin näyttää helpottavan, niinkuin nuo syöpäkontrolleissakin käynnit.

Tänään osasin pitää ihan melkein oikean vapaapäivän. Ei markkinoita, ei korutouhotuksia. Nautiskelin auringosta. Totuuden jos kerron, niin mun piti oikeasti haravoida pihaa talven jäljiltä...mutta minäpä makasin tuolissa ja nautiskelin linnunlaulusta. Tikka hakkasi jossain kauempana ja pellolla liikkui jotain minulle tuntemattomia vesilintuja. (Haravoin mä sentään ehkä neljä kasaa risuja) mutta paaaaaaaaljon vähemmän kuin olin suunnitellut. Ja koruista.... kirjoitin EI-KORUTOUHOTUKSIA, mutta jos oikein muistia virkistän, niin liimasin tuossa juuri 10 minuuttia sitten ison kasan korvakoruja ja sormuksia... Noh, mä en ehkä laske tota touhotukseksi. Touhotus tarkoittaa mun kielellä ehkä pannullista kahvia, ziljoonaa kiloa korumassaa ja koko päivän väkertämistä. Eli siis ihana aurinkoinen vapaapäivä!

Osa-aikatyöstä on puhuttu jo Ukko-Kullankin kanssa ja siihen ainakin alkuun työhönpaluu on omassa mielessä suunniteltu. VAIKKA mullahan on vielä vuorotteluvapaata jäljellä NELJÄ kuukautta!!!!! Koko kesä vielä aikaa!!!! Mitäs tässä hätäilemään, kunhan vähän on miettinyt. Ja pakkohan sitä on miettiä, sillä jotainhan tässä on mietittävä senkin asia suhteen.

Jep. Mulla oli niin paljon kaikkia ajatuksia ja mietelmiä mielessä kun istuin tähän koneelle, mutta ne tais kaikki hävitä jonnekin. Tai sitten ne eivät olleetkaan niin hyvin järjestyksessä pään sisällä, että olisin saanut ne suurinpiirtein selkeästi ulos annettuna.  Sekamelskaa tämä ajatusten virta varmaankin. Pääasia varmaan, että käyttää tätä päätään ees johonkin hommaan välillä.

PS. kokonaispainonpudotustulos tällä hetkellä MIINUS kaksikymmentäviisikiloa ja seitsemänsataagrammaa!!!!! Suuri tuuletus!!!! Nimimerkillä: ei ihan bikinikunnossa kesällä, mutta askeleen lähempänä.

Ehkä tahtia tarttis taas vähän hiljentää? Taitaa mennä aikas lujaa, kun ei tännekään kerkiä mitään kirjotella... saatikka kotona edes siivota. Enemmän sotken nykyään ja kohta varmaan tarttee alkaa ruokkimaan pölykoiriakin, kun sen verran isoiksi ovat päässeet.

Korupuolella alkaa olla hulinaa. Kevät ja kesä on tuloillaan, ihmiset vaativat jo värejä kaulalle ja korviin ja siinähän Elvari Korut tulee apuun. Hulinata ja huisketta on siis riittänyt. Viikonloput hurahtaa pitkinä päivinä markkinoilla ja tänään eksyin Helsinkiin Tilkan hoivakodin myyjäisiin korujeni kanssa. Huh.

Jotenkin sitä aina pelkää, että kovan tohinan jälkeen tulee väsymys ja kova sellainen. Mutta tartteeko sitä edes tässä vaiheessa miettiä taikka murehtia. Tämän vuoden kevät on täysin erilainen kuin viime vuonna. Viime vuonna taistelin alkavan masennuksen kanssa ja mieli oli todella apea, sekä voimat ihan loppu. Edes auringonpaiste ei tuonut mitään iloa. Nyt on ihan toisinpäin. Olen kuin duracell-pupu joka on herännyt talviunilta... ziiiiuuuh ja viiiiiuuuuh vaan kuuluu kun syöksyn paikasta toiseen ja ettei elämä kävisi tylsäksi, jotain projekteja tarttee aina miettiä lisää. Jos eessä hahmottuu tyhjä viikonloppu, katson heti kalenterista, että josko nyt jossain olis jotain kivaa tapahtumaa, minne voisi korujen kera mennä. Eipä ole paljoa tyhjiä viikonloppuja tiedossa.... Poriinkin pitäisi karata vappuna markkinoille, jos vain paikan vielä saan :D

Jos olen aikaisemmin puhunut /kirjoittanut tässä blogissa touhottamisesta ja joskus jopa supertouhottamisesta...niin tää alkaa olla jo mega-super-ältsin-mieletöntä-touhottamista..... Apuaaaaaaaaaaaaaa. Onneksi pysyn itsekin mukana. Vielä. Ehkä.

Mikä ihme nyt on tullut? Jo parina päivänä otsasuoniani alkaa kiristää kello 14 aikoihin. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, mieli tulee apeaksi, kaikki pännii ja korujenkin teko loppuu siihen. Ukko-Kultahan sen eilen sitten tajusi. Syön aamupäivisin liian pitkällä välillä ja syömiseni keskittyy iltaan. Aamulla saatan vetää sen ensimmäisen keiton 11 aikoihin... seuraavan ruuan olen syönyt vasta viiden aikoihin, tällöin salaattia. Jaahas... sitten illalla pitäisi viedä keritä syömään 200kcal marjoja ja kaksi keittoa taikka pirtelöä... pikkaisen olisi säätämisen varaa tuossa aikataulutuksessa. Hyvä, että on tuossa vierellä tuollainen tarkkaavainen Ukko-Kulta.

Uutisissa oli tänään mielenkiintoinen juttu. Tottakai se kiinnosti, sillä oli tehty tutkimus syöpään sairastuneitten työhönpaluusta. Iltasanomien sivuilta lainaan seuraavan tekstin:

Syöpään sairastuneet toipuvat yhä useammin työkuntoon

Naamakirjassa on sitten hassuja juttuja välillä. Löysin tänään tällaisen vanhan "25satunnaista asiaa minusta"-jutun ja se sain suuni hymylle. Tämä on kirjoitettu elämässä ennen syöpää ja hih, kuinka samoja juttuja tässä edelleenkin miettii. Osa asioista on toteutettu, osa on muuttunut ja osa pitää edelleen hyvin paikkaansa.

En tiedä, mitkä ihmeen muistelot mulla on nyt menossa. Toivottavasti tämä ei ole sen merkki, että on tulossa vanhaksi.

* * *

KIRJOITETTU 8.2.2009

(Ainoastaan muutettu Ukko-Kullan nimi Ukko-Kullaksi)

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi.

1. Olen ihan hulluna vaaleanpunaiseen, jos kukaan ei sitä vielä tiedä
2. Maailman paras lomapaikka on Uukuniemi (hyppäät järveen ja kaikki huolet unohtuu)
3. Pidän perhettäni,Ukko-Kultaa ja ystäviäni maailman tärkeimpinä asioina
4. Olen valmis tekemään kaikkeni heidän puolestaan
5. Teen ihan liikaa töitä..( tammi-helmikuun aikana kertynyt 120t ylitöitä)
6. mutta tykkään vaaleanpunaisesta väristä
7. Näen ihan liian vähän ystäviäni
8. Rakastan järjestää kaiken maailman kemuja (talkoita, tapaamisia, teemabileitä, kisoja)
9. mutta olen todella laiska lähtemään muiden järjetämiin tapahtumiin (hyi mua)
10. Tykkään asua keskellä ei mitään Ukko-Kullan kanssa(maalla, rauhassa)
11. Haaveilen vanhan hirsitalomme siirtämistä Visavuorelle
12. Haaveilen talomme maalaamista vaaleanpunaiseksi (Ukko-Kullalta on saatu jo lupa)
13. Kissat Elvari, Tedi ja Jesse James on ihan hassuja ja todella rakkaita
14. Työ on hassun tärkeetä elämässäni... tykkään ylittää tavoitteet. Miksi, en tiedä?
15. Musiikki on todella tärkeää. Maku on todella laaja, fiiliksen mukaan..Jos en kuuntele, niin laulan huomaamattani. Ainakin töissä.. ja autossa laulan aina:)
16. Rentoudun hyvällä musiikilla, punaviinillä ja kotona ololla
17. Haluaisin maalata kesällä keittiönkaapit vaaleanpunaisiksi
18. Haaveilen Luhtan vaaleanpunaisesta sadetakista (kunhan saan laihdutettua ensin sen verran, että se mahtuu päälle...-15kg jo takanapäin :) )
19. Yritän olla positiivinen ja tartuttaa sitä muihin ihmisiin.
20. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi ei murehdittaviksi.
21. Tahtoisin kovasti ulkomaille.. Kuubaan. Tänä vuonna on tavoite lähteä.
22. Ruuanlaitto on aivan ihanaa!! Tykkään tehdä ruokaa kaikille läheisille. Yleensä kaverit paastoo pari päivää, että mun tekemät herkut mahtuu mahaan, kun tulevat kylään:) ehkä merkki siitä, et ruoka on hyvää. Paitsi se Seljanka, mitä tein Mikolle ja Annalle, kun ne oli kipeenä....
23. Rakastan kesää, aurinkoa, lämmintä ilmaa, auringonottoa, kauniita auringonlaskuja, nuotiolla istumista.
24. En osaa pitää pihan kukkapenkeistä huolta, enkä osaa pitää kasvimaata kunnossa, (onko joku muu saanut punajuurista porkkanan muotoisia ja porkkanoista ainoastaan kynän paksusia? tai omenapuuhun vain 2 omenaa?)
25. Ukko-Kulta ajaa mut nyt pois tästä koneelta, kun sen pitäis tehdä jotain työhommia... Höh! Se ei ymmärrä tän Facebookin päälle mitään.

* * *

Hassua... Ja niin tuttuja asioita vieläkin. Täksi viikoksi ilmestyikin hurjasti vapaata, kun loppuviikoksi sovitut "keikat" peruuntuivat. Höh peruutuksille. Olis ollut niin kiva homma tiedossa (taas tätä salamyhkäistä höpötystä...). Tämän päivän vapaan kunniaksi meinasin ensiksi alkaa laittamaan yrttejä kasvamaan ja herneetkin ovat lionneet jo yhden yön yli. Mutta.. taidanpa ensin tehdä parit korut. Muutama idea olis hautumassa. Ziiiiiiuuuuuuuhhhhhh. 

Olen täällä aina ihmetellyt itsekin, että mikä touhupeppu olen ja miksi. Miksi pitää touhottaa samaan aikaan sataa asiaa ja aika ei meinaa riittää mukamas mihinkään. Olen jo varovasti itsekin ihmetellyt, että enkö osaa aikatauluttaa tekemisiäni vai mikä ihme mussa on.

Viikonloppu ja tyttöjen ilta oli erittäin valaiseva.... Taina oli nimittäin kerännyt aimo kasan kirjeitä, yhden dvd:n ja valokuvakansioita sekä c-kasetteja lukioajoilta. Voi apua.Hyvän fetasalaatin, kanankoipien ja täytettyjen herkkusienten jälkeen oli kivaa siirtyä olohuoneen sohvan puolelle ja alkaa purkamaan tuota kirjekasaa. Nyt kun oltiin sitten Tainan luona, niin kaikki kirjeet olivan minun kirjoittamia...minullahan on kotona kaikki Tainan kirjoittamat. Voi kun lukion opettajat tietäisivätkään, minkälainen kirjeenvaihto on ollut tunneilla. Pienen pieneksi taitettuja ruutusivuja, täynnä rakkauden tunnustuksia milloin mihinkin poikaan. Päälle oli kirjoitettu milloin mitäkin. Takarivi, neljäs vasemmalta Taina nimeltään. Pikalähetys Tainalle. Supermega tärkeää, laita eteenpäin Tainalle.... apua. Alan ihmettelemään, miten olen edes selvinnyt koulusta läpi ja miten olen edes saanut päättötodistuksia. Yksikin kirje oli niiiiiiiin pienellä kirjoitettu, etten meinannut saada selvää. Luettuani kirjettä, tajusin, mistä oli kyse. Tuntia vetänyt opettaja oli tullut ihan viereeni ja oli kirjoitettava mahdollisimman pienellä, jotta hän ei näkisi, mitä kirjoitan...muka muistiinpanoja. Jep.

En tiedä mistä kätköstä Taina oli löytänyt parit c-kasetitkin (jos et tiedä mitä c-kasetti tarkoittaa, kato googlesta, hih). Ensimmäinen kasetti kuullosti itseäänitetyltä ja siinä soi kitara sekä nainen lauloi. Yhtäkkiä mieleeni pursuivat muistot eräästä saunamökistä, jossa muusikkoystävämme asui ja siellä me harjoiteltiin laulamaan rokkenrollia ja ääniteltiin kokeiluja. Voi elämä. Laulajana meikäläinen, kitarassa Harry ja Taina lauloi taustoja. Käkätystä, melkein kokonaisia biisejä, monia ottoja samasta biisistä. Olin palannut aikaan, jolloin olin 17-18-vuotias. Seuraavaksi kuunneltiin lukion aikainen sävellys-ja sanoituskonsertti, voi hitsiläinen mitä muistoja. Jotenkin tuntuu, että ainakin meidän lukiossa oltiin ihan älyttömän aktiivisia!!

Salainen DVD. Kumpikaan ei tiennyt mitä se sisälsi. Taina oli saanut sen yhteiseltä lukiokaveriltamme. Hih, siellähän me valmistauduttiin penkkareihin ja potkiaisiin vuonna 1993. Laitettiin koko lukiosolu uuteen uskoon, repimällä varmasti ziljoona lehteä lattian peitoksi. Katosta roikkui jätesäkkejä, jotka oli leikattu riekaleiksi. Myös kaikki seinät oli vuorattu samalehtipapereilla ja sinne tänne oli laitettu elämän viisauksia. Potkiaiset oli myös kuvattu ja siinä vuotta nuoremmat "kakkoset" olivat tehneet meistä sketsejä taikka jokainen joutui laulamaan jotain... kaikenmoista. Nyt tulee siis kohta totuus. Sketsi minusta.

Minua esittää kakkosten ehkä pisin poika. Verkkarit päällä ja tarina alkaa siitä, kun olen pesisharkoissa. Pitkä vaalea peruukki on pojalla päässä ja hän huiskiin kuvitteellisella kentällä pesismailalla palloa. Yhtäkkiä tuleekin kiire, sillä tänään on kerittävä vielä salille.... Punnerruksia, soutuliikkeitä, vatsaliikkeitä. Huh. Seuraava päivä. Olen lauluharkoissa ja pyydän lähtemään kesken tunnin. Käyn vetämässä oppilaskunnan hallituksen kokousta, esitän ideoita ja sanon, että hoitakaa homma loppuun, mun tarttee nyt mennä. Missäköhän mä vielä käyn? Hih, en muista. Tässä vaiheessa muuten tällä esittävällä pojalla on vaaleanpunainen mekko päällä. Tulee ilta ja olen tässä sketsissä menossa nukkumaan. Yhtäkkiä havahdun ja totean, että meinas iltarukous unohtua. Se menee jotenkin näin :" Rakas taivaan ukkeli. Mulla olis yks pyyntö, jos voisit auttaa. Mulla on ihan hirveästi tekemistä kokoajan, mutta aika ei tahdo riittää. Voisitko sä jelppaa mua ja antaisit mulle vähän enemmän aikaa. Kiitos"

APUA. Siis mähän olen ollut tuolloin 18-vuotias. Nauroin Tainallekin, että miten sitä nyt jälkikäteen näkee ihan samoja piirteitä itsessään. Eipä luonne taikka tekemisen into ole yhtään laantunut tässä 18 vuodessa. Lukiosta on juuri nyt tänä vuonna 18 vuotta aikaa. Voi apua.

Hui kamala siis oikeasti. Mikä mahtava viikonloppu ja mitä mahtavia muisteloita. Seuraavalla kerralla pidetään muistelot meillä, sillä täällä Tainaa odottaa sen kirjeet, mitkä hän on kirjoittanut mulle ja lisäksi NELJÄ kappaletta videoita, jahka saan ne digitoitua. Mahtava viikonloppu!! Lisäksi saatiin vielä jännittää kummitytön kilpailureissun tuloksia Norjasta. On tuo tietokone hassu vekotin, kun saatiin kisoista reaaliaikasta taulukkoa seurata. Ei ole muuten ikuna ollut niin jännää tuijottaa jotain excel-taulukon tapaista tietokoneelta. Kyllä kannatti. Meidän urheilijanuorukainen toi mukanaan Norjasta hopea-ja pronssimitallin!! Jeeeeeeee!

Tästä viikonlopusta ja muisteloista sitten innostuneena, sunnuntaiaamuna meillä oli tehtävää. Kaivoimme vanhan valokuvan esille, jossa poseerasivat kaikki 1993 abit meidän koulusta. Alkaa luokkatapaamisen järjestäminen. Käytiin ihmiset kasvo-kasvolta läpi ja mietimme nimiä.. kaivoimme muistilokeroitamme ja yritimme muistaa kaikkien sukunimet. Etunimethän oli ihan helppoja! Nyt siis tiedossa kutsun tekeminen ja aletaan etsimään ihmisiä kasaan. Eiköhän olisi pikkuhiljaa aika tavata, näin 18 vuoden jälkeen?

Tyttöjen pirskeet. Jeeeeee!

Lähden nauttimaan markkinavapaata viikonloppuani ihanan, "vanhan" lukiokaverini luokse. Kummityttö on maailmalla ja me saadaan kerrankin äidin kanssa turista rauhassa, muistella menneitä, näin vanhoja kun kerrankin ollaan.

Pöhköä on vain se, että en saanut digitoitua tällä aikataululla noita vanhoja VHS-videoita, jotka sisältävät mainioita historiikkisia tunnelmia lukioajoilta. Nyyh. Onneksi illan emännältä löytyy yksi dvd lukioajoilta, jonka sisältö on meille vielä ihan arvoitus.... apua.

Nami-nami salaattia (en ole vieläkään päättänyt mitä!!), pikkaisen punaviiniä ja naatiskelua koko ilta. Vähänkö siistiä!

Voittajat on nyt arvottu!

Pyydän voittajia ottamaan sähköpostitse yhteyttä minuun palkintojen saamiseksi  minajasyopa@gmail.com

KAIKKI MUKANA:

MAAILMAN HIENOIN ARVONTAKUPPI:

UKKO-KULTA ONNIMANNINA JA SEURAAVAT VOITTIVAT:

Pirjo, Jutta ja Maaria. Onnittelut! Käykää valitsemassa Elvari korut facebook-sivuilta itsellenne korut. Vaihtoehtoina korvakorut, kaulariipus tai sormus. Elvari Korujen sivuille pääsee vasemmalla olevasta palkista.

ONNEA, ONNEA, ONNEA! Jipppiiiiiii!

Onnittelen tässä samalla itseäni ja Ukko-Kultaa. Punnituksessa oltiin tänään ja viikon pudotukset minulla -1,8kg ja Ukko-Kullalla -2,1kg. Me ollaan kohta ihan laiheliineja <3 Nyt en ees yritä laskea, mitä se tekee kaiken kaikkiaan, mutta itse olen saanut nyt syksystä reilut 20 kiloa pois. Jeeeeee, jippppiii. Jos ei kohta ala housut tippumaan kunnolla, niin ostan isommat housut! Kohta on siis tiputettu kaikki syöpähoitojen aikana tulleet suklaakilot....sitten alkaa oikeitten kilojen tiputus. Vain ziljoona enään jäljellä :)

Vielä kerkiää osallistua arvontaan TÄÄLTÄ. Arvonta suoritetaan tänään illalla Ukko-Kullan toimiessa onnimannina.

Kiukku on vihdoin laantumaan päin. Ihme apinanraivoviikko. Kaikki vain pänninyt, ei mahda minkään. Jos nyt koruilla ei sitten elä, niin olen tällä viikolla tehnyt nappeja. Heh... toiminnan laajentaminen on alkanut :D Meneehän se vuorotteluvapaa näinkin!

Eilen olin taas uniryhmässä ja sain oikeastaan raahata itseni sinne, kun oli hiukka väsy. Kyllä se kuulkaa kannatti, on se vaan jännä ryhmä. Kolme tuntia menee ihan siivillä! Tuo uniryhmä on siis syöpäyhdistyksen järjestämä ja kerroin siitä tohkeissani pari viikkoa sitten. Odotan innoissani seuraavaa kertaa!

Nähdään illalla jännittävän arvonnan parissa.

Ei täällä edelleenkään mee kuin Strömsössä nää asiat. Tänään on vietetty sitten kuukauden virallista kiukkupäivää eli sannan sanoin apinanraivopäivää. Maailman kaikki asiat on harteilla ja kaikki kiukuttaa vietävästi. Mmmmmrrrrrr. Yritin alkaa tekemään koruja, mutta eihän se tällaisena päivänä onnistu, eikä auta ajatusten nollauksessakaan.

Tampere jäytää mielessä ja se, että uusia markkinoita ja festareita on tulossa ja niitten laskuja pitäisi maksaa. Milläs maksat, kun mistään ei tule mitään. Kiukuksi laittaa. Huippuna hain tänään autoni korjaamolta, johon laitettiin nyt Kotkan törmäilystä uusi puskuri...tehtiin vuosihuolto, katsastettiin ym. ja summaksi 586,90€. Visa vinkuu, enkä tiedä millä sitä visaa sitten lyhentäisi.

Tänään tuli toivoton olo. Onko tässä oikeasti mitään järkeä?! Ei varmaankaan ole. Pentele sentään. Ärsyttää kaikki, ärsyttää hiton vuorotteluvapaa, korujen teko, tää käsityöläisinnostus, syksyinen töihinpaluu... Ärsyttää soppakuuri, sairaan hyvät salaatit, tekis mieli jotain karkkia. Ärsyttää vaan ihan hirmuisesti.

Oliskohan hyvä vetää happea vähän useammin, eikä vaan touhottaa niin sikana? Sit ku tulee tää touhotuspaussi, niin tulos on tää. Kiitos, taisin vastata jo omiin kysymyksiini. Kyllä tästä taas noustaan... Meen sohvalle ja laitan hupparin hupun syvälle päähän. PÖH ja argh. Kiukkupäivä, valtava sellainen. Nih.

Huh-heijaa.

Kukakohan mun päähän on laittanut sellaisen tiedon, että noilla koruilla vois elää? Missäköhän mielentilassa taikka -häiriössä olen miettinyt, että niitä tekemällä mulla olis kiva, ihana elämä ja ei tarttis mennä enään kellekään muulle töihin? ...joku se on ollut. Joku sellanen, joka on ollut yltiöpositiivisella päällä ja päättänyt, että tämähän onnistuu, jos niin itse kovasti tahtoo. Voin kertoo, että ei ihan Tampereen reissun jälkeen ole tällaiset fiilingit.

Lähdetäänpä siitä, Tampereen markkinapaikka maksoi 90€, bensat tietty, että pääsee perille. Hotelli vuokrattuna erittäin edullisesta ja viihtyisästä hotellista, puoliksi kirjapäällikön kanssa 18€. Keskustorin läheisyydestä EI ole tällä kertaa huolehdittu ilmaisesta kauppiasparkista, vaan parkkis kustantaa 2,80€/TUNNILTA... onneksi otan omat eväät mukaan ja kahvikin on termarissa. Perjantain kymmenen tunnin myynti on 5€. Hip-hei. Väsyneenä ja maansa myyneenä hotelliin nukkumaan. Ottaa aivoon. Lauantaina edessä 8 tunnin päivä ja odotuksia ei päivästä ole, sillä Tampere on tässä vaiheessa kirottu (anteeksi tamperelaiset!). Parempi päivä. Ovelana parkkeeraan pienen yarikseni telttojen viereen, sehän on niin pieni auto, ettei sitä varmaan kukaan huomaa. Ei mene parkkimaksua ja se on jo sellainen olo, että olisi voittanut lotossa. On kylmä ja kostea keli. Kädet on ihan jäässä, mutta teen kuitenkin jäisillä sormillani töitä. Laitan tulevia korvakoruja kasaan pienen pienillä korumetalliosilla. Kelloa katsotaan puolen tunnin välein, että koska kehtaa lähteä kotia. Ihmisiä on enemmän kuin perjantaina liikenteessä, mutta sade ja viileä ilma ei houkuttele ostamaan ainakaan kesäkoruja. Yllättäen muutaman asiakkaan kanssa saan kehitettyä hienot keskustelut ja saan nauraa, sekä "höpötellä". Tuokin on jo viikonlopun pelastus. Perjantaina, jos sanoi jollekin lähestyvälle MOIKKIS, niin he säikähtivät ja lähtivät karkuun (anteeksi tamperelaiset!). Eräs vanhempi rouva tulee kysymään minulta magneettikoruja. Eihän minulla sellaisia... Nämä on näitä minun itsetekemiäni koruja vain. "Oikein design-koruja", sanoo vanhempi rouva. Design-koruja, OIH, sydäntäni lämmittää tuo hieno sana Tampereen keskustorin kylmyydessä. Kukaan ei ole ikuna sanonut, että koruni voivat olla DESIGN-koruja. "Kom-sii-kom-saa", lauantain korumyynti 60€. Parempi kuin perjantai, mutta kulut veivät vielä paljosti enemmän. Oikein hölmöläisviikonloppu!

Tässä vain elävä tarina siitä, kuinka käsityöläisyys välillä kannattaa tai ei kannata. Välillä on hyviä markkinoita ja välillä todella huonoja. Odotan niin kesää ja auringonpaistetta.

Onneksi tuleva viikonloppu on vapaa!!! Silloin vietetään tyttöjen iltaa kummitytön äitin kanssa. Jeeee! Edessä on kasapäin videoita lukioajalta (eli ziljoonan vuoden takaa), ehkä hieman punaviiniä ja varmasti kanasalaattia. Mä ootan niin jo tätä markkinavapaata viikonloppua!

Kaikesta huolimatta, vaikka Tampere meni myynnillisesti ihan pepulleen, niin taas täältä noustaan. Kirjapäällikön miehen sanoin :" Rinta leukaan ja kohti uusia nöyryytyksiä" (hih.Klo 14:58 korjaan: SIIS leuka rintaan!!!)... Kyllä mä tän vielä jotekin saan onnistumaan. Hassua...mistä tota yritystä riittää? Hullupää varmasti olen.

Muistakaahan osallistua arvontaan TÄÄLTÄ , vielä on aikaa perjantaihin saakka.

PS. mun tukka on ihan tyhmä, kun kiharat lähti. Mmmmrrrrrr. Tämä vain lisäyksenä tähän muutenkin "tyhmyystekstiin".