Mooooooiiii, pitkästä aikaa....ai PIKKASEN pitkästä aikaa!!!!!

Joka toinen viikko olen miettinyt, että nyt mä kirjoitan ja sitten taas unohdan ja sitten taas päätän, että nyt kirjotan.. Jep. Touhupeppu mikä touhupeppu. Nyt on tämän vuoden kiireet ja hulinat vietetty ja pidetty. On kuulkaa menny lujaa.

Eilen päättyi viimeinen rutistus Elvari korujen suhteen. Olin Vanhan joulumyyjäisissä Helsingissä ja hulinaa riitti. Viisi pitkää päivää myymässä ja iltaisin/hieman myös öisin jouduin tekemään lisää koruja. Mutta nyt se oli siinä. LOMA alkaa ja tammikuuksi karataan vaaleanpunaisten delffiinien luokse rentoutumaan :D

Mitä mulle sitten kuuluu? Monet ovat jo sähköpostillakin huhuilleet, kun en ole tänne blogiin kirjoitellut mitään. Hyvää kuuluu!!!!! Kiitokset kysymästä. Ensinnäkin terveyden osalta, kävin juuri tuossa keskiviikkona kuudennen kerran kontrollissa ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Pieni kipeä patti tissistäkin tutkittiin samalla mammon ja ultran avulla, eikä siellä mitään outoa ollut.. kuulemma tulehtunutta ihraa tai jotain. Kiva olla ihratissi <3 Enpä minä tuota kontrollia hirmuisesti kerinnyt ajatellakaan, kun vasta maanantaina tajusin sen kalenterista tarkistaa...olin meinaan menossa sinne perjantaina. Onneksi katsoin, sillä aika oli tosiaan keskiviikolle.

Totta puhuen vuosi on mennyt yrityksen perustamisesta vähän liiankin lujaa. Huomaa, että on palannut täysin terveiden kirjoihin. Taas voi touhottaa täysillä, sannamaiseen tapaan töitä...unohtaa kaikki ystävät ja yhteydenotot, keskittyä vain ja ainoastaan työhön. Mulla on varmasti joku paha geenivirhe. Olen mä täysillä töitä tehnytkin. Nyt syksyllä en edes muista, koska olisin vapaata pidellyt. Äh, oltiinhan me Tallinnassa yks päivä Ukko-Kullan kanssa... sinnekin meinasin enkkulakuja ottaa mukaan, jotta olisin voinut kaulakoruja kasailla laivamatkoilla.

Työhuone mulle laitettiin tuonne yläkertaan ja se on kyllä tullut tutuksi. En edes uskalla katsoa kuinka monta kiloa massaa olen tämän vuoden aikana pyörittänyt... Voidaan varmaan puhua kymmenistä kiloista. Ehkä oliskin kiva katsoa. Kädet on välillä olleet todella kipeät, puhumattakaan hartioista..argh, ne vasta jumissa ovatkin. Uusi työ, uudet rasitukset, MUTTA päivääkään en ole katunut oman yrityksen käyntiin laittamista. Minä teen kuulkaa kaiken itselle. Ihan ittelle. Jeeee! Ja tällainen touhupeppu kun pääsee vauhtiin, niin hurlum-hei, ei siinä kukaan meinaa mukana pysyä. Ukko-Kulta on ihanasti auttanut ja tukenut: pessyt pyykkiä, vienyt postipaketteja postiin, hakenut milloin paperipusseja ja milloin pahvilaatikoita. Kodinhoito on ainakin jäänyt ihan taka-alalle. Niinpä ajateltiinkin näin jouluksi laittaa vain kaikki ovet ja puhelimet kiinni, syödä hyvää ruokaa, nauttia ja katsoa vaikka leffoja. Ei mitään ihmeellistä. Ollaan vaan ja RAUHOITUTAAN (tämä pääasiassa minulle).

Olen muuten törmännyt todella useaan blogin lukijaan tuolla kun olen markkinoita, messuja sun muita kiertänyt! Tosi kiva on ollut, kun olette moikanneet siinä ohi mennen. Monelta sainkin sitten palautetta, että miksi en blogia enää kirjoittele. Heh... missä välissä? Olisi kyllä aiheellista pysähtyä ja aatella oikeasti tätä menoa. Kyllä mä tuossa marraskuussa olin jo niin väsynyt tähän hirmuiseen tahtiin, että huh...miten jaksoinkaan tähänkään saakka. Muutamia ideoita on mielessä, miten tätä toimintaa kehittää hieman paremmaksi ja näin ollen ehkä "ei niin kovatahtiseksi". Yksi olisi oikeasti jo toisen yrittäjän hankkiminen tähän rinnalle.. Sen verran hommia voisi ollakin jo. Yksinään en tätä tahtia enää jaksa, ehkä. Selkeesti mussa asuu vahvasti se mulle-heti-kaikki-nyt-samantien-kuin-olis-jo ja se näkyy. Ja jos ei näy, ni sitten tarttis kuulua :D

Kaikesta kiireestä huolimatta, mulla on ihana olo. Mä teen ja touhotan, omaan tahtiin (liian kovaa kyllä). Oon terve. Olen tässä ja nyt. Tykkään tai siis RAKASTAN sitä mitä mä teen. Rakastan olla yksinään työhuoneella ja laulaa kilpaa radion kanssa. Rakastan viikonloppuisin olla myymässä koruja ihmisten ilmoilla. Rakastan sitä, kun ihmiset alkaa hymyilemään mun kojulla. Rakastan sitä, kun jotkut ihmiset hirmuisessa kiiressä vipeltää mun kojun ohi, lyö yht äkkiä jarrut kiinni mun kojulla ja tulee siihen hymyilemään. Rakastan sitä, kun mulle on tullut hirmuinen määrä kantiksia. Rakastan edelleen hirmuisesti vaaleanpunaista. Rakastan sitä, että mulla alkoi nyt justiinsa loma. Odotan sitä, että me päästään vielä lämpöseen tammikuussa. Uh. Ehkä mä olen väsynyt ja onnellinen. Mut tää on just mua. Kaikki tehdään täysillä. Mä olen nyt täysillä "yrittänyt" käynnistää mun yrityksen ja olen siinä ihan varmasti onnistunut. Nyt mä yritän sen vielä pitää käynnissä...

Rakkautta on tässä nyt ilmassa ja itseasiassa tätä kirjoittaessa tuli tärkee juttu mieleen. Tarttis varmaan kaiken rakkauden keskellä rakastaa itseensäkin. Onneksi sentään tajuan, että tahti on liian luja. Nyt kun vielä keksii keinot, millä tahtia hidastaa. Mä muistan silloin kun olin syöpäläisenä, niin saatoin istua pihalla ja katsoa muurahaisten hommia. Pysähtyä, katsella ja ihmetellä. Tänä vuonna en ole muurahaisia kerinnyt ihmetellä, mutta uskon että mussa vielä kuitenkin on sekin puoli jäljellä. Vai onko?

Jeeee, sainpas kirjoitettua vielä jotakin tänä vuonna. Jipppiiiiii! Nyt minä lähden nauttimaan rauhallista aikaa. Löhöämään sohvalle, naattimaan hyvästä ruuasta ja Ukko-Kullan ihanasta seurasta. Hyvää Joulun aikaa kaikille <3 Nähdään!